Shadia Rask aloittaa Hankenilla työelämäprofessorina
7.8.2025 09:00:00 EEST | Svenska handelshögskolan | Tiedote
Yrittäjä ja YLEn kolumnisti Shadia Rask on nimitetty työelämäprofessoriksi Kauppakorkeakoulu Hankeniin. Hän työskentelee johtamisen ja organisaation laitoksella 31.7.2028 asti.

Raskilla on tohtorintutkinto kansanterveystieteestä, ja hän on opiskellut yritysvastuuta Hankenilla. Tutkimuksessaan hän on keskittynyt terveyseroihin, työllistymispolkuihin ja työmarkkinoiden syrjimättömyyteen. Rask on aiemmin johtanut tutkimus- ja kehittämishankkeita Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella (THL) ja on edelleen laitoksen vieraileva tutkija.
Raskin ydinosaamista ovat sosiaalinen kestävyys ja erityisesti monimuotoisuuteen, yhdenvertaisuuteen ja inklusiivisuuteen (DEI) sekä maahanmuuttoon liittyvät kysymykset. Hän on konsultoinut näistä aiheista myös YK:n ihmisoikeusvaltuutetun toimistoa (OHCHR). Hän on myös YK:n tasa-arvojärjestön UN Women Suomen hallituksen jäsen.
- Olen erittäin otettu ja innoissani aloittamassa Hankenilla työelämäprofessorina. Näen nimitykseni rohkaisevana esimerkkinä organisaatioista, jotka vastustavat painetta luopua DEI-työstään ja arvoistaan, ja vahvistavat tietoisesti DEI-osaamistaan – tämä on professuurini keskiössä, Rask sanoo.
Rask osallistuu Hankenin opetukseen pitämällä luentoja DEI-teemoista ja maahanmuuttoon liittyvistä aiheista sekä ohjaamalla opinnäytteitä. Hän on mukana yhteiskunnallisessa vaikuttamistyössä esimerkiksi tapahtumissa, jotka kokoavat yhteen sidosryhmiä käsittelemään uusia DEI-kysymyksiä. Rask osallistuu myös Hankenin sisäiseen DEI-työhön ja tutkimuskonsortioihin.
- Shadia Raskin Hanken-nimitys ajoittuu erinomaisesti, sillä olemme vahvistamassa DEI-työtämme sekä omassa organisaatiossamme että opetus- ja tutkimustyössämme. Shadian asiantuntemus ja verkostot ovat meille ratkaisevan tärkeitä, kun muodostamme vahvoja tutkimushankekonsortioita sekä järjestämme merkityksellisiä DEI-aihepiiriin liittyviä ajankohtaisia tapahtumia, toteaa Hankenin johtamisen ja politiikan professori Martin Fougère.
- Samoin voimme hyödyntää Shadian osaamista opetuksessamme, erityisesti kestävyysaiheisissa maisteriohjelmissa. Olemme iloisia voidessamme toivottaa hänet tervetulleeksi Hankeniin, jossa monien tiedekunnan jäsenten tutkimusintressit ovat samansuuntaisia hänen intressiensä kanssa. Tämä tarjoaa erinomaiset edellytykset yhteistyölle ja uuden tiedon luomiselle, Fougère jatkaa.
Lisätietoja:
Shadia Rask
Työelämäprofessori, Kauppakorkeakoulu Hanken
puh. +358-45 272 5262
s-posti: shadia@shadiarask.com
Tietoja julkaisijasta
Kauppakorkeakoulu Hanken on Suomen vanhin kauppakorkeakoulu, joka toimii
Helsingissä ja Vaasassa. Se on johtava, kansainvälisesti akkreditoitu yliopisto, jolla on yli
sadan vuoden kokemus koulutuksesta ja tutkimuksesta talouden ja kauppatieteiden aloilta. Kaikki Hankenin opetus perustuu sen korkeatasoiseen tutkimukseen. Hankenilla on läheiset suhteet yritysmaailmaan ja yli 16 000 alumnin verkosto yli 70 maassa.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Svenska handelshögskolan
Ekonomidirektörers kön påverkar långivares beslut i kristider3.11.2026 08:44:49 EET | Pressmeddelande
Ny forskning baserad på amerikanska data visar att ekonomidirektörens (CFO) kön på ett företag kan påverka hur företagets lånevillkor omförhandlas i USA. Långivare kan behandla manliga och kvinnliga ekonomidirektörer olika, antingen på grund av omedvetna fördomar eller för att de gör antaganden baserade på kön snarare än på den enskilda ekonomidirektören.
Talousjohtajan sukupuoli vaikuttaa luotonantajien päätöksiin kriisiaikoina3.11.2026 08:44:49 EET | Tiedote
Uusi tutkimus osoittaa, että talousjohtajan (CFO) sukupuoli voi vaikuttaa siihen, millä ehdoilla lainoja neuvotellaan uudelleen Yhdysvalloissa. Luotonantajat saattavat kohdella mies- ja naispuolisia talousjohtajia eri tavoin joko tiedostamattomien ennakkoluulojen vuoksi tai siksi, että he tekevät oletuksia sukupuolen eivätkä yksilön perusteella.
CFO gender shapes lender decisions during times of crisis3.11.2026 08:44:49 EET | Press release
New research shows that the gender of the CFO can affect how loan terms are renegotiated in the U.S. Lenders may treat male and female CFOs differently, either because of unconscious bias or because they make assumptions based on gender rather than the individual CFO.
Ny studie granskar Oatlys omdebatterade mjölkkampanj23.9.2026 09:03:14 EEST | Pressmeddelande
Varumärkesaktivism blir allt vanligare när företag väljer att ta ställning i samhällsfrågor, men aktivismen är inte riskfri. I en ny studie har forskare analyserat hur det växtbaserade livsmedelsföretaget Oatly hanterade den kritikstorm som följde efter företagets uppmärksammade mjölkkampanj i Finland.
Uusi tutkimus tarkastelee Oatlyn kohua herättänyttä maitokampanjaa23.9.2026 09:03:14 EEST | Tiedote
Yritysaktivismi yleistyy jatkuvasti yritysten ottaessa kantaa yhteiskunnallisiin kysymyksiin. Aktivismiin liittyy kuitenkin myös riskejä. Tuoreessa tutkimuksessa tutkijat ovat analysoineet, miten kasvipohjaisia elintarvikkeita valmistava Oatly hallitsi yritystä kohdannutta kritiikkiaaltoa sen näkyvän maitokampanjan jälkeen Suomessa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme