Koululaistutkimus: vanhempien huoli pienten lasten älypuhelimista heräsi – ruutuaikaa rajoitetaan nyt kiihtyvällä tahdilla
Suurin osa vanhemmista rajoittaa 5–12-vuotiaiden lastensa puhelimella viettämää aikaa tavalla tai toisella, selviää DNA:n teettämästä Koululaistutkimuksesta. Siitä huolimatta reilu kolmannes 5–12-vuotiaista viettää puhelimillaan 2–4 tuntia päivässä. Perheissä, joissa lapselle on päätetty hankkia puhelin yhteydenpitoa varten, on entistä useammin päädytty kellopuhelimeen. Kellopuhelimella on helppo rajoittaa lapsen älylaitteilla viettämää aikaa, mutta myös lykätä lapsen oman älylaitteen hankintaa.

Koululaistutkimuksesta nousi esille, että pienten lasten ruutuaikaa rajoitetaan nyt enemmän kuin aiemmin. Tänä vuonna 5–12-vuotiaiden lasten vanhemmista 56 prosenttia kertoo hyödyntävänsä ruutuajan rajoitukseen tarkoitettuja puhelimen ominaisuuksia tai sovelluksia, kun viime vuonna näin teki 46 prosenttia. Lisäksi ylipäätään puhelimen parissa vietettyä aikaa rajoittavien vanhempien määrä kasvoi edellisvuodesta neljällä prosenttiyksiköllä, 5–12-vuotiaiden lasten vanhemmista näin kertoo nyt tekevänsä 82 prosenttia. Sen sijaan niiden lasten määrä, jotka itse haluavat rajoittaa omaa puhelimen parissa viettämäänsä aikaa, on pienentynyt kuudella prosenttiyksiköllä 39:ään.
”Ehkä lasten oman rajoittamisinnokkuuden laskua selittää se, että vanhemmat tekevät sitä nyt enemmän heidän puolestaan. Moni aikuinenkin on havainnut älypuhelimen liiallisen käytön aiheuttavan itselleen haittavaikutuksia, joten on vain luonnollista, että omia lapsia halutaan näiltä suojella. On ilahduttavaa, että lähes kolme neljäsosaa 5–12-vuotiaiden perheistä viettää tutkimuksen mukaan säännöllisesti yhdessä älylaitteetonta aikaa”, DNA:n laitemyynnin osastopäällikkö Jesse Kieksi toteaa.
Tutkimuksesta selvisi, että suurin osa 5–12-vuotiaista lapsista käyttää puhelinta joko 1–2 tuntia (39 %) tai 2–4 tuntia (36 %) päivässä, mutta 4–6 tuntia puhelimella viihtyvien määrä on ollut kasvussa viimeiset kolme vuotta. Noin kymmenesosa pienemmistä lapsista viettää yli neljä, mutta alle kuusi tuntia puhelimen ääressä päivässä. Koululaistutkimuksen mukaan lähes 80 prosenttia 5–12-vuotiaiden vanhemmista onkin sitä mieltä, että digilaitesisällöt koukuttavat lasta liikaa.
Kellopuhelin lykkää lapsen oman älypuhelimen hankintaa
Vanhemmat kaipaavatkin vinkkejä ruutuajan sekä pelaamisen vähentämiseen ja liiallisen ruutuajan hallintaan. Jos lapselle halutaan hankkia laite yhteydenpitoon, on kellopuhelin varteenotettava vaihtoehto. Kellopuhelinten hankinta lasten ensipuhelimiksi on kasvussa.
Koululaistutkimukseen vastanneista 5–12-vuotiaiden vanhemmista 16 prosenttia ilmoitti hankkineensa lapselleen ensipuhelimeksi kellopuhelimen, kun viime vuonna lukema oli yhdeksän prosenttia. Kellopuhelinten suosio ensipuhelimina on ollut kasvussa jo useamman vuoden, mutta viimeisen vuoden aikana kasvu on ollut suurinta. Puhelimen liikakäytön ja lapselle epäsopivan sisällön estäminen ovat tärkeimpiä syitä, joiden vuoksi vanhemmat valitsevat lapselleen kellopuhelimen älypuhelimen sijasta.
”Jos lapselle halutaan oma laite yhteydenpitoon, on kellopuhelin siihen hyvä vaihtoehto. Sen hankinnalla voi myös lykätä lapsen oman älypuhelimen hankintaa. Kellopuhelinten suosion kasvuun on varmasti vaikuttanut julkinen keskustelu lasten älylaitteiden parissa viettämästä ajasta. Lisäksi kellopuhelinvalikoiman ja niiden saatavuuden paraneminen ovat edesauttaneet kellopuhelinten suosiota. Myös lapset osaavat itse ottaa kellopuhelimet puheeksi, kun pääsevät tutustumaan niihin kavereidensa kautta. Kukapa nyt ei innostuisi ranteessa olevasta agenttipuhelimesta”, Kieksi naurahtaa.
Puhelimia on hankittu lapsille tarpeesta päästää lapsi laajentamaan omaa elinpiiriään esimerkiksi itsenäisten koulumatkojen alkaessa. Puhelin on luonut molemminpuolista turvaa tuomalla mahdollisuuden yhteydenpitoon lapsen ja vanhemman välillä. Kellopuhelin mahdollistaa yhteydenpidon ja itsenäistymisen harjoittelun ilman pienten lasten omatoimista internetin käyttöä. DNA ei suosittelekaan älylaitteen itsenäistä käyttöä pienimmille koululaisille tai alle kouluikäisille.
Vinkit kellopuhelimen valintaan
Lasten kellopuhelinten keskeinen ominaisuus on se, ettei sillä ole pääsyä nettiin. Vanhempi voi omaan puhelimeen asennetusta sovelluksestaan asettaa yhteystiedot, joiden kanssa lapsi voi kellopuhelimella soittaa tai viestitellä. Lisäksi vanhempi voi seurata lapsen sijaintia ja asettaa turva-alueen, jonka sisällä lapsi voi liikkua. Vanhempi voi saada ilmoituksia sijaintiin perustuen, kun lapsi esimerkiksi saapuu kotiin tai jos lapsi poistuu ennalta määrätyltä kulkureitiltä.
Vaikka kellopuhelimen toiminnallisuudet ovat melko rajalliset, on eri mallien välillä myös pieniä eroja. Tietyt kellopuhelinten toiminnallisuudet saattavat toimia vain samanmerkkisten kellopuhelinten kesken. Tämä on hyvä tarkistaa, jos lapsen kaveripiirissä on jo kellopuhelinten käyttäjiä. Puhelut ja tekstiviestit toimivat eri merkkien välillä, mutta esimerkiksi kuvien lähetys toimii vain samanmerkkisten laitteiden välillä.
“On tärkeä huomioida, että kellopuhelimen kiinnittäminen lapsen ranteeseen ei yksistään riitä. On tärkeää, että vanhempi panostaa huolelliseen käyttöönottoon ja kellopuhelimen tärkeimpien toimintojen käyttöä harjoitellaan yhdessä lapsen kanssa. Sama pätee sitten joitakin vuosia myöhemmin myös älypuhelimeen siirryttäessä”, Kieksi toteaa.
”Kellopuhelimia kannattaa käydä sovittamassa liikkeessä ennen hankintaa, jotta löytyy varmasti mieleinen malli, joka sopii lapsen ranteeseen. Lapset käyttävät tällä hetkellä kellopuhelinta keskimäärin 2–3 vuotta, jonka jälkeen siirrytään esimerkiksi peruspuhelimiin tai älypuhelimiin. Nykyiset kellopuhelimet kestävät hyvin käyttöä, joten ensimmäisen käyttäjän jälkeen saman puhelimen voi hyvin siirtää vaikkapa nuoremmalle sisarukselle”, Kieksi vinkkaa.
DNA:n yhdessä Nepa Insightin kanssa tekemä vuosittainen Koululaistutkimus selvittää kouluikäisten lasten ja nuorten puhelimen käyttöön ja hankintaan liittyviä tekijöitä. Tutkimus on toteutettu vuodesta 2011. Online-paneelissa Koululaistutkimukseen vastasi noin tuhat 5–16-vuotiaan lapsen vanhempaa 22.1.–11.2.2025. Tutkimukseen voi tutustua täällä.
Lisätietoja medialle:
DNA:n viestintä, puh. 044 044 8000, viestinta@dna.fi
Kuvat

DNA on yksi Suomen johtavista tietoliikenneyhtiöistä. Tehtävämme yhteiskunnassa on yhdistää tärkeimmät. Tarjoamme yhteydet, palvelut ja laitteet koteihin sekä töihin ja pidämme näin huolta yhteiskunnan digitalisaatiosta. DNA:n asiakkaat ovat jo vuosien ajan olleet mobiilidatan käyttömäärissä maailman kärkijoukossa. DNA:lla on noin 3,7 miljoonaa matkaviestin- ja kiinteän verkon liittymäasiakkuutta. Yhtiö on palkittu lukuisia kertoja erinomaisena työnantajana ja perheystävällisenä työpaikkana. Vuonna 2024 liikevaihtomme oli 1 100 miljoonaa euroa ja yhtiössä työskentelee noin 1 600 henkilöä ympäri Suomea. DNA on osa Telenoria, joka on Pohjoismaiden johtava tietoliikenneyhtiö. Lisätietoa osoitteessa www.dna.fi, Facebookissa @DNA.fi, Instagramissa ja Threadsissa @dna_fi sekä LinkedInissä @DNA-Oyj.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta DNA Oyj
DNA:n syyskuun 2025 myydyimmät puhelimet, älykellot ja tietokoneet1.10.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Applen uutuussarjan iPhone 17 Pro Max 5G otti heti kärkipaikan DNA:n kuluttaja-asiakkaiden myydyimpien puhelinten listalla. Yritysasiakkaiden kohdalla nähtiin syyskuussa historiallinen muutos aikaisempaan, sillä kaikki myydyimmät TOP15-listan puhelimet tukivat 5G-yhteyksiä nyt ensimmäistä kertaa. Suosituin malli yrityksille oli edelleen Applen iPhone 16 Pro 5G, mutta myös uusi iPhone 17 Pro 5G nousi suoraan neljännelle sijalle. Apple hallitsi ykköspaikkaa lisäksi käytettyjen puhelinten listalla iPhone 12 5G -mallillaan. Ensimmäinen sija syyskuun myydyimpien älykellojen listalla meni puolestaan lasten Xplora XGO2 -kellopuhelimelle. Kolmannen kvartaalin myydyimmän tietokoneen paikan nappasi Applen MacBook Air 13" M4.
DNA toimittaa Ponsselle globaalit verkko- ja tietoturvapalvelut30.9.2025 08:45:00 EEST | Tiedote
Maailman johtaviin metsäkonevalmistajiin kuuluva Ponsse ja DNA aloittavat yhteistyön, joka sisältää Ponssen konsernilaajuiset verkko- ja tietoturvapalvelut sekä näihin kuuluvat asiantuntijapalvelut.
DNA Provides Global Network and Cybersecurity Services to Ponsse30.9.2025 08:45:00 EEST | Press release
Ponsse, one of the world’s leading forest machine manufacturers, and DNA are initiating a partnership that includes Ponsse’s group-wide network and cybersecurity services, along with the related expert services.
Raportti: DNA:n asiakkaat käyttävät edelleen eniten mobiilidataa Euroopassa – datamäärät pysyneet vahvassa kasvussa18.9.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
DNA:n asiakkaat käyttivät alkuvuonna eniten liittymäkohtaista mobiilidataa Euroopassa ja olivat myös koko maailman kärkijoukoissa, kertoo tutkimusyhtiö Tefficientin tuore raportti*. Vuoden 2025 ensimmäisellä puoliskolla DNA:n asiakkaat käyttivät keskimäärin 58,9 gigatavua mobiilidataa kuukaudessa, mikä oikeuttaa myös maailmanlaajuisesti vertailun pronssisijaan.
Report: DNA’s customers continue to lead Europe in mobile data usage – data volumes have continued to grow strongly18.9.2025 09:00:00 EEST | Press release
According to the latest report* by research company Tefficient, DNA’s customers used the most mobile data per subscription in Europe during the first half of 2025, ranking among the top globally as well. From January to June 2025, DNA customers used an average of 58.9 gigabytes of mobile data per month per subscription, earning DNA the third place worldwide in the comparison.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme