DNA Oyj

DNA on Perhevapaamyönteinen työpaikka 2026 – perheelle on tilaa työelämässä

6.11.2026 15:00:00 EET | DNA Oyj | Tiedote

Jaa

Mothers in Business (MiB) on valinnut DNA:n Perhevapaamyönteiseksi työpaikaksi 2026. Tunnustuksen perusteluissa korostuvat työntekijän mahdollisuus vaikuttaa perhevapaidensa järjestämiseen sekä tuki työhön paluuseen ja oman uran suunnitteluun. DNA:lla perheystävällisyys on osa pitkäjänteisesti rakennettua työkulttuuria, jossa työn ja erilaisten elämäntilanteiden yhteensovittamista tuetaan käytännön ratkaisuilla.

”Olemme DNA:lla jo pitkään rakentaneet työelämää, jossa erilaisille perhetilanteille ja elämänvaiheille on tilaa. Uskomme, että kun ihminen voi huolehtia perheestään ja omasta hyvinvoinnistaan, hänellä on myös parhaat edellytykset voida hyvin ja onnistua työssään. Meille perheystävällisyys on ennen kaikkea luottamusta, välittämistä ja arjen tekoja, jotka mahdollistavat hyvän ja kestävän työelämän”, DNA:n henkilöstöyksikön operatiivisista toiminnoista vastaava Iitu Hietamies.

Joustoa perhevapaisiin ja tukea työhön paluuseen

DNA:lla työntekijä voi sopia esihenkilönsä kanssa vanhempainvapaan pitämisestä useammassa kuin neljässä jaksossa. Näin vapaan järjestämisessä voidaan huomioida perheen oma tilanne ja suunnitella samalla, miten työt hoidetaan vapaan aikana. Työntekijöillä ja esihenkilöillä on ohjeet perhevapaiden suunnitteluun, ja yhteydenpidosta vapaan aikana sovitaan etukäteen työntekijän toiveiden pohjalta.

Myös työhön paluuta suunnitellaan yhdessä. Palaavalle työntekijälle tarjotaan perehdytystä, ja paluukeskustelussa käsitellään muun muassa. työn sisältöä ja työaikaa. Työntekijä voi palata aiempiin tai niitä vastaaviin tehtäviin sekä sopia osa-aikatyöstä töiden ja roolin niin salliessa tai osittaisesta vanhempainvapaasta.

”DNA:n käytännöissä vakuutti se, että työntekijällä on vaikutusvaltaa sekä siihen, miten hän pitää vapaansa, että siihen, miten hän palaa töihin. Paluukeskustelussa voidaan sopia työn sisällöstä ja työajasta sekä puhua siitä, mihin työntekijä haluaa urallaan seuraavaksi edetä”, MiBin toiminnanjohtaja Salla Rajala sanoo.

Perheystävällisyys on osa työnantajalupausta

Perheystävällisyys on yksi DNA:n työnantajalupauksen keskeisistä osa-alueista. Inhimillinen ja omanlainen työelämä tarkoittaa yrityksessä muun muassa sitä, että erilaisille perheille ja elämäntilanteille on tilaa ja työn tekemisen ratkaisuja etsitään yhdessä. Tunnustus tekee näkyväksi, miten tämä ajatus toteutuu perhevapaalle jäävän ja sieltä palaavan työntekijän arjessa.

DNA:n perheystävällisyys on saanut tänä vuonna myös toisen tunnustuksen: Väestöliitto uusi toukokuussa DNA:n Perheystävällinen työpaikka -tunnuksen jo kolmannen kerran. DNA on edelleen ainoa suuryritys Suomessa, jolle tunnus on myönnetty. Arvio perustui keväällä 2026 koko henkilöstölle toteutettuun kyselyyn, joka osoitti perheystävällisten käytäntöjen juurtuneen vahvasti DNA:laisten arkeen.

MiB jakoi Perhevapaamyönteinen työpaikka -tunnustuksen kolmatta kertaa 6. marraskuuta 2026 Perheystävällinen työelämä -seminaarissa Alma-talolla Helsingissä. Tunnustuksella nostetaan esiin työpaikkoja, jotka kehittävät käytäntöjään ja kulttuuriaan tukemaan vauvaa odottavia, perhevapaalle jääviä ja töihin palaavia vanhempia.

Lisätietoja medialle

Iitu Hietamies, Henkilöstöyksikön operatiivisista toiminnoista vastaava, DNA Oyj,
Puh. 044 044 5457, iitu.hietamies@dna.fi
DNA:n viestintä, puh. 044 044 8000, viestinta@dna.fi

Lisätietoa Perhevapaamyönteinen työpaikka -tunnustuksesta.
Lisätietoa DNA:n perheystävällisyydestä.
Valokuvia palkitsemisesta: Perheystävällinen työelämäseminaari 2026  (kansio päivittyy reaaliajassa)

Avainsanat

Kuvat

DNA:n henkilöstöyksikön operatiivisista toiminnoista vastaava Iitu Hietamies
DNA:n henkilöstöyksikön operatiivisista toiminnoista vastaava Iitu Hietamies
Lataa
MiBin toiminnanjohtaja Salla Rajala
MiBin toiminnanjohtaja Salla Rajala
Lataa
Lataa

Linkit

DNA on yksi Suomen johtavista tietoliikenneyhtiöistä. Yhdessä katsomme turvallisempaan ja älykkäämpään tulevaisuuteen. Tarjoamme yhteydet, palvelut ja laitteet koteihin sekä töihin ja pidämme näin huolta yhteiskunnan digitalisaatiosta. Asiakkaamme ovat jo vuosien ajan olleet mobiilidatan käyttömäärissä maailman kärkijoukossa. DNA:lla on noin 3,7 miljoonaa matkaviestin- ja kiinteiden verkkojen liittymäasiakkuutta. Meidät on palkittu lukuisia kertoja erinomaisena työnantajana ja perheystävällisenä työpaikkana. Vuonna 2025 liikevaihtomme oli 1 128 miljoonaa euroa ja meillä työskentelee noin 1 600 henkilöä ympäri Suomea. DNA on osa Telenoria, joka on Pohjoismaiden johtava tietoliikenneyhtiö. Lisätietoa osoitteessa www.dna.fi, Facebookissa @DNA.fi, Instagramissa ja Threadsissa @dna_fi sekä LinkedInissä @DNA-Oyj.

Muut kielet

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta DNA Oyj

DNA valittiin Lahden seudun tietoliikenne- ja puhepalveluiden toimittajaksi Päijät-Hämeen laajassa yhteishankinnassa – tekoälyavusteiset ratkaisut ja livetulkkaus tukevat saavutettavuutta6.11.2026 09:00:00 EET | Tiedote

Lahden kaupunki on muiden yhteishankintaan osallistuneiden valtuuttamana hankintayksikkönä valinnut DNA:n Lahden seudun tietoliikenne- ja puhepalveluiden toimittajaksi. Yhteishankintaan osallistuvat kaikki Päijät-Hämeen kunnat sekä alueen kuntayhtymiä, julkisia toimijoita ja kuntien omistamia yhtiöitä, yhteensä 23 osallistujaorganisaatiota. Hankinta kattaa puhepalvelut, tietoliikennepalvelut sekä niihin liittyvät laajennusmahdollisuudet.

DNA selected as provider of telecommunications and voice services for the Lahti region in a major joint procurement – AI-powered solutions and live interpreting support accessibility6.11.2026 09:00:00 EET | Press release

The City of Lahti, acting as the contracting authority on behalf of the other organisations participating in the joint procurement, has selected DNA as the provider of telecommunications and voice services for the Lahti region. The joint procurement includes all municipalities in Päijät-Häme, as well as joint municipal authorities, public-sector organisations and municipally owned companies in the region, with a total of 23 participating organisations. The procurement covers voice services, telecommunications services and related expansion options.

DNA customers will be able to pay for device purchases interest-free and without fees through Klarna3.11.2026 08:45:00 EET | Press release

DNA will update its payment solution for device purchases in November. Customers will continue to be able to purchase smartphones, tablets and other devices from DNA with an interest-free and fee-free payment period of up to three years. Going forward, the consumer credit will be provided by Klarna, while DNA will cover the interest and fees on behalf of the customer.

Tutkimus: Suomen yrityksissä koetaan Ruotsia vahvempaa valmiutta digitaalisiin häiriöihin, tekoälyuhkiin varautumisessa isoja puutteita2.11.2026 08:45:00 EET | Tiedote

Osana Telenor-konsernin vuosittaista Nordic Digital Security -raporttia toteutettu Pohjoismainen tietoturvatutkimus 2026 osoittaa, että suomalaisorganisaatioiden koettu valmius digitaalisiin häiriöihin on pohjoismaisen vertailun kärkeä. Suomessa 56 prosenttia vastaajista katsoo organisaationsa olevan hyvin valmistautunut ylläpitämään kriittisiä toimintojaan vakavan digitaalisen häiriön aikana, kun Ruotsissa osuus on 47 prosenttia. Myös tekoälyä hyödyntäviin kyberuhkiin varautuminen sekä turvallisuuden painoarvo hankinnoissa korostuvat Suomessa Ruotsia enemmän. Koko Pohjolassa kuitenkin vain noin joka kymmenes arvioi organisaationsa olevan täysin valmis vastaamaan tekoälyavusteisiin kyberuhkiin. DNA on osa tutkimuksen tilannutta Telenor-konsernia.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye