Nopeus on suurin riski – ruokarobotit muistuttavat koulujen alkaessa valppaudesta liikenteessä
7.8.2025 12:10:00 EEST | SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta | Tiedote
Suomalaisista lähes jokainen pitää tärkeänä, että koulujen lähellä noudatetaan nopeusrajoitusta. Silti Liikenneturvan toteuttamissa tutkauksissa neljä viidestä kuljettajasta ajaa ylinopeudella koulujen lähistöllä oleville suojateille. Kun koulut elokuussa alkavat, katukuvassa tutuksi tulleet S-kaupat-palvelun ruokarobotit kerääntyvät koulujen ja myymälöiden lähistölle ympäri Suomea muistuttamaan erityisesti aikuisia valppaudesta, kun liikenteessä on paljon pieniä kulkijoita.

Pienetkin ylinopeudet lisäävät kouluteiden turvattomuutta. Liikenneturva korostaa aikuisten vastuuta: jokaisen kuljettajan on kiinnitettävä huomiota omaan ajotapaansa.
– Kun kuljettaja rikkoo nopeusrajoitusta, hän tekee tietoisen päätöksen olla noudattamatta liikennesääntöjä ja lisätä muiden turvattomuutta. Ylinopeus on usein opittu tapa, josta voi myös oppia pois. On pidettävä kiinni siitä, että jokainen lapsi voi lähteä koulumatkalle turvallisin mielin. Haastan kaikki aikuiset toimimaan itse hyvinä esimerkkeinä ja liikkumaan sääntöjen mukaan, Liikenneturvan yhteyspäällikkö Pasi Pohjonen kannustaa.
S-kaupat ja sen ruokarobotit muistuttavat liikenneturvallisuuden merkityksestä koulujen alkaessa Valppain meilin –tempauksella. Sympaattiset Starship Technologyn suunnittelemat kuljetusrobotit ovat valloittaneet erityisesti lasten sydämet: roboista pidetään ja niitä myös autetaan, kun ne välillä joutuvat kiipeliin.
– Koulujen alkaessa on kuljetusrobottien vuoro auttaa, ja ne toimivat mielestämme erinomaisina liikenneturvallisuusviestin viejinä. Robotit pieninä liikenteessä kulkijoina ovat esimerkki siitä, että liikenteessä turvallisuus tehdään yhdessä, kun kaikki kulkijat noudattavat liikennesääntöjä ja ottavat toiset huomioon, S-ryhmän vastuullisuusjohtaja Nina Elomaa kertoo.
650 robottia vie viestiä ympäri Suomen
Tempaukseen osallistuu noin 650 robottia eri puolella Suomea. Suurin osa roboteista saa kylkiinsä uudet tarrat, joissa muistutetaan valppaudesta liikenteessä. Robotit tekevät viikossa tuhansia kuljetusreissuja, joten tärkeä viesti näkyy kaduilla päivittäin.
Osa roboteista osallistuu paikallisiin tempauksiin, jotka järjestetään esimerkiksi koulujen viereisissä puistoissa tai koulua lähellä olevan myymälän läheisyydessä. Tempaukset järjestetään turvallisen etäisyyden päässä suojateistä, jotta koululaiset keskittyvät tietä ylittäessään seuraamaan liikennettä.
Tempauksissa soi uudelleensanoitettu Liikennelaulu ja lapset saavat ottaa robottiheijastimet matkaan robottien kuljetussäiliöistä. Robottiheijastimia jaetaan syksyn mittaan myös S-kaupat-sovelluksen kautta tehtyjen robokuljetusten mukana ja robotit soittavat Liikennelaulua tilaukset toimitettuaan.
Tempaus luo yhteistä hyvää
– Tämä tempaus sopii S-ryhmälle hyvin. Osuustoiminnallisena yrityksenä olemme vahvasti läsnä maakunnissa luomassa hyvinvointia ja yhteistä hyvää. Arvojemme mukaisesti kannamme vastuuta ihmisistä ja ympäristöstä. Kaikki toimintamme tähtää siihen, että rakennamme asiakkaidemme ja kumppaniemme kanssa parempaa paikkaa elää, Nina Elomaa kertoo.
Valppain mielin liikenteessä -tempaukset toteutetaan syyslukukauden alkaessa, ensimmäisenä kouluaamuna 6.–12.8. Tempauksia toteutetaan noin 20 paikkakunnalla, aloituspäivä vaihtelee paikkakunnittain. Kukin alueen osuuskauppa tiedottaa omasta tempauksestaan erikseen.
Lisätietoa:
Nina Elomaa, vastuullisuusjohtaja, S-ryhmä, p. 045 354 8611 nina.elomaa@sok.fi
Pasi Pohjonen, yhteyspäällikkö, Liikenneturva, p. 020 7282 326, pasi.pohjonen@liikenneturva.fi
Lisätietoa tempauksesta S-kaupat.fi-sivulta: Valppain mielin liikenteessä | S-kaupat ruoan verkkokauppa
Robokuljetuksia on tarjolla ympäri Suomea yli 120 myymälässä. Robokuljetuksen voi tilata S-kaupat-mobiilisovelluksella ja sovellus näyttää, mikäli toimitusvaihtoehto on valittavissa asiakkaan alueella.
Yhteyshenkilöt
SOK:n viestintä
SOK:n viestintä tarjoaa median edustajille ajankohtaista tietoa S-ryhmästä. Viestintämme palvelee mediaa arkisin klo 9–16.
SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta
S-ryhmä on suomalaisten kotitalouksien omistama kaupparyhmä. S-ryhmän muodostavat 19 alueosuuskauppaa, SOK sekä niiden tytäryhtiöt.
Tarjoamme arjen palveluita päivittäis- ja käyttötavarakaupassa, hotelleissa & ravintoloissa, tavarataloissa, liikennemyymälöissä ja oman pankkimme kautta.
Olemme suurin yksityinen työllistäjä Suomessa – meitä s-ryhmäläisiä on noin 40 000. Toimimme tinkimättömästi yhdenvertaisuutta edistäen sekä luonnonvaroja kunnioittaen, ja olemme Suomen suurin kotimaisen ja lähiruoan myyjä. Verojalanjälkemme on lähes 1,9 miljardia euroa, ja investoimme Suomeen vuosittain noin 500 miljoonaa euroa.
#parempipaikkaelää
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta
Prisman kalsaridata kertoo, koska pojista kasvaa miehiä5.11.2026 07:42:00 EET | Tiedote
Isänpäivän lähestyessä Prisman myyntidata tarjoaa kurkistuksen suomalaismiesten kalsareihin. Missä iässä pitkien kalsareiden kysyntä pomppaa? Mitä kalsaridata kertoo talven tulosta ja kuka miesten kalsarit oikeasti ostaa?
Sokos uudistuu – uusi tavaratalo ja kauneuden pilottimyymälä aukeavat syksyllä29.10.2026 08:37:47 EET | Tiedote
Sokos uudistaa tavaratalokauppaa yhdistämällä elämykselliset myymälät, asiantuntevan palvelun ja osuvan myymälävalikoiman, jota verkkokaupan valikoima täydentää. Syksyn uudet avaukset tarjoavat inspiraatiota ja uusia tapoja oman tyylin löytämiseen.
SOK ja Maanvaalija yhteistyöhön: hiilensidonnasta uusi kotimainen keino liikenteen päästöjen vähentämiseen26.10.2026 08:00:00 EET | Tiedote
SOK ja Maanvaalija Oy ovat sopineet pitkäaikaisesta, vuosikymmeniin tähtäävästä yhteistyöstä, jonka tavoitteena on lisätä hiilensidontaa Suomessa ja tuoda maan- ja metsänomistajat mukaan liikenteen päästövähennystyöhön. Ensimmäisiä yhteistyössä tuotettuja päästövähennyksiä on tarkoitus hyödyntää aikaisintaan vuonna 2027.
S-ryhmän ja K-ryhmän yhteispilotti sai myönteisen vastaanoton: "Hyvä vaihtoehto kertakäyttöpakkauksille"21.10.2026 08:33:00 EEST | Tiedote
Keväällä 2026 toteutettu Kiertis-pilotti osoitti, että uudelleenkäytettävien noutoruokapakkausten palautusjärjestelmä on toteutettavissa ruokakaupoissa. Rasiat palautuivat asiakkailta keskimäärin seitsemässä vuorokaudessa, ja jopa 91 prosenttia pesun läpäisseistä rasioista hyväksyttiin uudelleenkäyttöön. Kokeilulla S-ryhmä ja K-ryhmä sekä yhdeksän muuta siihen osallistunutta yritystä etsivät uudenlaisia keinoja vähentää kertakäyttöpakkausten määrää.
Neljässadas ABC-latausasema avattiin – verkosto laajenee nyt erityisesti suurteholataukseen13.10.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
S-ryhmän valtakunnallisen sähköautojen latausverkoston ABC-latauksen neljässadas asema avattiin ABC Petikkoon Vantaalle 1.10. Latauspisteitä Suomen suurimmassa suurteholatausverkostossa on jo lähes 3 000, ja niiden avulla ajetaan kuukausittain noin 50 miljoonaa kilometriä. Verkosto jatkaa voimakasta kehittymistään myös tulevina vuosina.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme