Veikko Erkkilän uusi tietokirja kertoo osasto Savukosken taisteluista Neuvostoliiton tuhoryhmiä vastaan
19.8.2025 09:00:00 EEST | Kustannusosakeyhtiö Otava | Tiedote
Uusi sotahistoriateos kertoo syksyllä 1942 perustetusta Savukosken osastosta, joka torjui neuvostopartisaanien, desanttien ja vakoilijoiden toimintaa. Kokenut kirjoittaja ja toimittaja kuvaa uutuusteoksessaan osastoa, jonka tehtävänä oli puolustaa Pohjois-Suomen rajaseudun asukkaita.

Veikko Erkkilä kirjoittaa perusteellisen selvityksen erillisestä Osasto Savukoskesta eli Osasto Sausta. Pienessä pataljoonassa palveli noin 500 miestä, ja jokainen heistä tuli osastoon vapaaehtoisena. Heidän lisäkseen osastossa oli saksalaisia sotilaita, jotka olivat jatkuvasti autonkuljettajina ja muiden huoltotehtävien avustajina. Ja alueelle sijoitetut saksalaisjoukot auttoivat sissiosastoa monin tavoin, esimerkiksi hoitamalla Saun tarvitseman lentotoiminnan.
Erkkilän tekstissä on mukana rajuja taistelukertomuksia jokaiselta vuodenajalta. Taisteluista on tarkat tiedot osaston raporteissa ja sotapäiväkirjoissa. Kirjan tietolähteinä on myös haastatteluja ja jälkipolvien muistelmia. Pohjoisessa itärajan alue oli käytännössä sotatoimialuetta, jossa ihmiset elivät joka hetki varuillaan. Vihollisen tuhovoimat tulivat usein sata kilometriä rajasta maamme sisäpuolelle. Ilman vapaaehtoisista "muukalaislegioonalaisista" koottua Osasto Sauta elämä raja-alueen kylissä olisi ollut mahdotonta.
Pelon luominen oli Neuvostoliiton odottamaton sodankäynnin aselaji Suomessa jatkosodan aikana. Neuvostoliitto lähetti sabotaasijoukkoja itäisen raja-alueemme noin tuhannen kilometrin osuudelle. Eteläisin osa jäi ulkopuolelle. Vihollisen suurin voima kohdistui Oulun ja Lapin läänien itäosiin. Neuvostoliitto uskoi murtavansa Suomen kotirintaman puolustustahtoa ja suomalaisten sotilaiden mielialoja. Puolustustahdon murtamisessa Neuvostoliitto ei onnistunut, mutta se toi päättymätöntä pelkoa ja surua raja-alueiden kyliin.
Koviin yrityksiinsä nähden vihollinen onnistui harvoin tekemään merkittäviä tuhoja Suomen puolella. Mutta kun se onnistui, tekojen jälkiä jäi historiaan julmuuksien vuoksi.
Veikko Erkkilä on toimittaja ja kirjailija, joka on saanut valtion tiedonjulkistamispalkinnon partisaani-iskujen käsittelystä. Hän on kirjoittanut muun muassa Suomen rajakyliin kohdistuneita partisaani-iskuja käsitelleet kirjat Vaiettu sota, Viimeinen aamu ja Kello 04 Moskovan aikaan sekä Lapin sotaa käsittelevän teoksen Jätetyt kodit, tuhotut sillat.
Partisaaneja torjumassa -kirja ilmestyy painettuna, e- ja äänikirjana. Teos on arvostelu- ja käsittelyvapaa 11.9.
Haastattelu- ja arvostelukappalepyynnöt: ilmo.muuronen@otava.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ilmo MuuronenMarkkinointi- ja viestintäpäällikkö
Puh:0451325317ilmo.muuronen@otava.fiKuvat

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kustannusosakeyhtiö Otava
Mauri Kunnaksen rakastetut Koiramäki-tarinat nyt yksissä kansissa23.9.2026 08:10:00 EEST | Tiedote
Meidän kaikkien Koiramäki kokoaa yhteen Mauri Kunnaksen Koiramäki-kirjat, jotka kuvaavat tavallista suomalaista elämäntapaa 1800-luvun maalaistalossa. Kokoelma sisältää teokset Koiramäen talossa, Koiramäen lapset kaupungissa, Koiramäen talvi, Koiramäen joulukirkko, Koiramäen lapset ja näkki sekä Koiramäen kesä.
Droonit muuttivat sodan. Olemmeko valmiita siihen?22.9.2026 13:18:53 EEST | Tiedote
Maxim Fedorovin sekä anonyyminä pysyvän droonitaistelija A. Tammisaaren uutuuskirja Sodan uusi kuningas on henkilökohtainen kertomus Ukrainan rintamalta, joka kietoutuu analyysiin sodan nopeasta teknologisesta murroksesta. Onko Suomi valmis digitaaliseen sotaan?
Mestarisäveltäjä Kaj Chydeniuksen elämäkerta Kalliolle kukkulalle tuo esiin ihmisen ikonin takana22.9.2026 08:45:00 EEST | Tiedote
Kaj Chydeniuksen sävellykset ovat monelle rakkaita, mutta harva tuntee ihmisen ikonisten musiikkikappaleiden takana. Annina Holmbergin kirjoittamassa Kalliolle kukkulalle – Kaj Chydeniuksen elämän nuotit -elämäkerrassa kuva Chydeniuksesta syventyy, kun ääneen pääsevät säveltäjän läheiset ja työtoverit.
Prinsessa Dianan veljen muistelmateos julkaistaan tänään22.9.2026 07:30:00 EEST | Tiedote
Charles Spencerin kirja Joutsenlaulu: Sisareni Diana ilmestyy tänään maailmanlaajuisesti. Suomenkielisen teoksen kustantaa Otava. Teos on koskettava ja tarkkanäköinen kuvaus prinsessa Dianan elämästä veljen silmin.
Lennonjohtaja Terhi Rautio pitää Suomen taivaan turvallisena – uusi kirja kertoo miten21.9.2026 11:02:20 EEST | Tiedote
Lennonjohtaja Terhi Rautio on huippuammattilainen, tarkkuuslennon Suomen mestari ja kolmen lapsen äiti. Sanna Seiko Salon kirjoittama uutuuskirja Lennonjohtaja vie lukijan keskelle ammattia, jossa keskittyminen, kylmäpäisyys ja virheetön päätöksenteko ovat elinehto.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme