Vakuutusten uusmyynti ennätyksellisen vahva ja sijoitustuotto positiivinen turbulentissa ympäristössä
15.8.2025 08:57:00 EEST | Työeläkeyhtiö Elo | Tiedote
Työeläkeyhtiö Elon tammi-kesäkuun sijoitustuotto kehittyi positiiviseksi huolimatta toimintaympäristön epävakaudesta. Vakavaraisuusasema pysyi vakaana ja liikekulut alenivat edelleen viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna. – Uusien vakuutusten myynti on ennätysvauhdissa, ja tällä hetkellä Elo on vakuutusten kappalemäärissä suosituin työeläkeyhtiö, kertoo toimitusjohtaja Carl Pettersson.

Sijoitusmarkkinoita varjostivat geopoliittiset jännitteet ja kauppapoliittinen epävarmuus. Suomalaisten ja eurooppalaisten osakkeiden tuotto oli katsauskauden lopussa positiivinen huhtikuun osakemarkkinalaskusta huolimatta. Elon sijoitusten tuotto oli 492 miljoonaa euroa eli 1,5 (5,2) prosenttia tammi-kesäkuussa. Toisen kvartaalin sijoitustuotto nousi 1,9 (1,8) prosenttiin.
− Sijoitustuottomme oli hyvä turbulentissa markkinassa. Osakemarkkinoilla kurssiheilahtelut olivat suuria johtuen Yhdysvaltojen kauppatulleista ja varauduimme suojaamaan vakavaraisuutta tilanteen jatkuessa. Lisäksi dollarin heikentyminen heikensi sijoitustuottoja eurosijoittajan näkökulmasta, perustelee Pettersson.
Markkinajohtaja uusissa TyEL- ja YEL-vakuutuksissa
− Vakuuttava työmme vakuutusten uusmyynnissä on jatkunut koko vuoden 2025. Palvelukehityksemme on jatkuvaa ja käynnistyy asiakkaiden tarpeista. Lanseerasimme uuden henkilökohtaisen neuvontapalvelun PK-yritysasiakkaillemme ja kuntoutusasiakkaiden käytössä on kuntoutustiedon kyselytyökalu, avaa Pettersson.
Asiakkaamme hyötyvät Elon parantuneesta kustannustehokkuudesta.
– Tehostamme toimintaamme jatkuvasti ja syntyneiden kustannussäästöjen ansiosta asiakkaamme kuukausittain maksamat hoitomaksut alenivat keskimäärin 15 % edellisvuodesta vuoteen 2025 ja uudelleen saman 15 % vuodesta 2025 vuoteen 2026, kuvaa Pettersson.
Kesäkuun lopussa Elon hoidossa oli 45 000 TyEL-vakuutusta ja 83 700 yrittäjien YEL-vakuutusta. Yhteensä vakuutettuja työntekijöitä ja yrittäjiä oli 480 100. TyEL-vakuutusten uusmyynnin markkinaosuus oli 41,8 prosenttia ja YELin puolestaan 38,5 prosenttia.
Yritysten taloustilanne jatkui edelleen haastavana. Konkurssien määrä pysyi korkealla tasolla, mikä näkyi myös Elon asiakkaiden TyEL-luottotappioissa katsauskaudella.
Kasvuodotukset herkkiä Yhdysvaltojen tullipolitiikalle
Loppuvuoden 2025 talousodotukset ovat varovaisen positiiviset, mutta kasvuodotukset ovat herkkiä Yhdysvaltojen tullipolitiikalle. Globaalin talouskasvun ennustetaan hidastuvan, mutta taantuma vältetään päämarkkinoilla. Rahapolitiikan keveneminen, inflaation hidastuminen ja kuluttajien ostovoiman vahvistuminen tukevat kasvua. Suomen osalta kasvua tukevat erityisesti korkojen lasku, euroalueen elpyminen ja rakentamisen piristyminen.
Strategiansa mukaan Elo jatkaa työeläkejärjestelmän tehokasta toimeenpanoa ja panostaa työkykypalveluiden edelläkävijyyteen. Tehtävänä on varmistaa riittävä vakavaraisuus ja hyvät tuotot sijoituksille pitkällä aikavälillä. Paraikaa Elossa on käynnissä strategian päivitys vuosille 2026–2030.
Lisätietoja:
Toimitusjohtaja Carl Pettersson, haastattelupyynnöt Miia Pullinen/viestintä, p. 040 588 3637
Luvut ovat tilintarkastamattomia ja suluissa olevat vertailuluvut ovat 30.6.2024 lukuja, ellei toisin ole ilmoitettu.
Elon tulokset lyhyesti tammi-kesäkuu 2025
- Kokonaistulos oli -162 (563) miljoonaa euroa.
- Sijoitustoiminnan nettotuotto oli 1,5 (5,2) prosenttia eli 492 miljoonaa euroa.
- Sijoitusten markkina-arvo oli 32,6 (32,4 vuoden 2024 lopussa) miljardia euroa. Sijoitusten kymmenen vuoden keskituotto oli 5,3 prosenttia. Tämä vastaa 3,2 prosentin reaalituottoa.
- Vakavaraisuusaste oli 122,1 (123,0 vuoden 2024 lopussa) prosenttia ja vakavaraisuusasema oli 1,4 (1,4 vuoden 2024 lopussa).
- Kustannustehokkuus parani ja hoitokustannusosalla kustannettavat liikekulut laskivat 3,4 prosenttia
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Miia PullinenViestinnän suunnittelupäällikkö
Puh:0405883637miia.pullinen@elo.fiTaina ErkkiläHead of Communications
Puh:050 300 0409taina.erkkila@elo.fiLiitteet
Tietoja julkaisijasta
Olemme Elo, suuri suomalainen työeläkevakuuttaja. Huolehdimme, että asiakkaamme saavat ansaitsemansa eläkkeet. Autamme asiakasyrityksiämme menestymään ja vastaamaan muuttuvan työelämän haasteisiin. Hoidamme asiakkaidemme eläkevaroja tuottavasti, turvaavasti ja vastuullisesti. Sijoitusvarat on hyvin hajautettu kansainvälisesti ja eri omaisuusluokkiin. Ne turvaavat eläkkeet ja luovat pohjaa kestäville tuotoille vuosikymmeniksi eteenpäin.
Suomalaisista yrityksistä joka kolmas ja yrittäjistä noin 40 prosenttia on valinnut Elon työeläkekumppanikseen. Vastaamme noin puolen miljoonan työntekijän ja yrittäjän tulevista eläkkeistä, huolehdimme noin 250 000 eläkkeensaajasta ja noin 30 miljardin euron sijoitusomaisuudesta.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Työeläkeyhtiö Elo
Yritykset panostavat vastuullisuuteen sääntelyn keventyessäkin – Elo nousi EcoVadis-arvioinnissa parhaaseen prosenttiin20.8.2026 08:58:00 EEST | Tiedote
Kun vastuullisuusdata vaikuttaa yhä useammin rahoitukseen, kilpailutuksiin ja toimitusketjujen hallintaan, todennettavasta vastuullisuustyöstä on tullut yrityksille liiketoiminnan edellytys. Työeläkeyhtiö Elo nousi EcoVadis-vastuullisuusarvioinnissa platinatasolle ja sijoittui arvioitujen yritysten parhaaseen prosenttiin 87/100 pisteellä.
Elo redovisade den bästa kvartalsavkastningen i bolagets historia − en stark solvens stöder förberedelserna för pensionsreformen14.8.2026 09:06:02 EEST | Pressmeddelande
Arbetspensionsbolaget Elos placeringar gav i januari–juni en avkastning på 6,4 procent, dvs. 2,2 miljarder euro. Placeringsavkastningen på 6,2 procent under det andra kvartalet är den bästa kvartalsavkastningen i Elos historia. Resultatet uppnåddes i en omvärld som präglades av geopolitisk osäkerhet och kriget i Iran.
Elo teki historiansa parhaan kvartaalituoton − vahva vakavaraisuus tukee valmistautumista eläkeuudistukseen14.8.2026 09:06:02 EEST | Tiedote
Työeläkeyhtiö Elon sijoitukset tuottivat tammi-kesäkuussa 6,4 prosenttia eli 2,2 miljardia euroa. Toisen neljänneksen 6,2 prosentin sijoitustuotto on yhtiön historian paras kvartaalituotto. Tulos saavutettiin toimintaympäristössä, jota leimasivat geopoliittinen epävarmuus ja Iranin sota.
Elon Pettersson: YEL-uudistus lisää yrittäjän valinnanvapautta, mutta työ ei ole vielä valmis23.6.2026 17:48:42 EEST | Blogi
Yrittäjien eläkejärjestelmä ottaa askeleen eteenpäin, kun YEL:iin lisätään joustavuutta ja valinnanvapautta. Jatkossa yrittäjä voi valita vakuutuksensa perusteeksi niin sanotun ansiomallin tai kokonaisarviomallin. Käytännössä yrittäjä päättää jatkossa itse, haluaako hän pohjata eläkemaksunsa verotettaviin ansioihin vai nykyisen kaltaiseen työtuloon. Olemme eläkealalla pitkään toivoneet, että yritystoiminnan vaihtelut näkyisivät paremmin eläkemaksujen tasossa ja yrittäjien eläketurva määräytyisi mahdollisimman pitkälle julkisista rekistereistä löytyvien tietojen pohjalta, kirjoittaa Elon toimitusjohtaja Carl Pettersson blogissaan. Minkälainen vaikutus uudella YEL-mallilla on? Uuden lainsäännön ennakoidaan alentavan eläkemaksuja jopa 40 prosentilla yrittäjistä. Olennaista on huomata muutoksen aikataulu. Eläkemaksujen alentuminen tapahtuu vasta lain voimaantulon jälkeen, mutta sitä ennen maksut nousevat nykyisen lainsäädännön mukaisten työtulotarkistusten myötä. YEL on vakuutus ja sosiaal
Miten eläkevarojen sijoittaminen muuttuu? Elon podcast pureutuu uudistuksen ytimeen22.6.2026 12:53:27 EEST | Uutinen
Eläkeuudistus astuu voimaan 1.7.2026 ja muuttaa tapaa, jolla eläkevaroja sijoitetaan, hajautetaan ja riskiä kannetaan. Muutokset toteutetaan vuoden aikana kolmessa vaiheessa. Uudistus lisää mahdollisuuksia tavoitella parempia tuottoja eläkevaroille, mutta samalla sijoitusten riskitaso ja tuottojen vaihtelu kasvavat. Mitä muutos tarkoittaa käytännössä sijoitussalkulle, odotettaville tuotoille ja eläkejärjestelmän kestävyydelle? Näihin kysymyksiin pureudutaan Elon podcastin Helenius & Vatanen – SYVÄPUHETTA TALOUDESTA uudessa jaksossa. Keskustelijoina ovat Elon pääekonomisti Tiina Helenius ja allokaatiojohtaja Kari Vatanen. He ovat kokeneita makrotalouden ja sijoitusmarkkinoiden asiantuntijoita, jotka avaavat uudistuksen taustoja ja vaikutuksia analyyttisesti ja pintaa syvemmältä. Podcastissa vastataan mm. seuraaviin kysymyksiin: Miksi eläkeuudistus tarvitaan nykyisessä talousympäristössä? Miten pitkä matalan korkotason jakso on vaikuttanut eläkevarojen tuottoihin ja järjestelmän kestävyy
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme