Kokoomuksen eduskuntaryhmä

Kokoomuksen Aalto-Setälä: Lindtman leikkaisi suoraan kasvusta

15.8.2025 09:04:59 EEST | Kokoomuksen eduskuntaryhmä | Tiedote

Jaa

SDP on sanonut olevansa valmis leikkaamaan yritystuista 100 miljoonaa euroa juustohöylällä. Kokoomuksen kansanedustajan ja talousvaliokunnan varapuheenjohtajan mukaan juustohöylä höyläisi myös taloutta uudistavasta tutkimus- ja kehitystoiminnasta.

Pauli Aalto-Setälä. Kuvaaja: Kimmo Falck.
Pauli Aalto-Setälä. Kuvaaja: Kimmo Falck.

“Lindtmanin mielestä leikkuriin joutaisi tutkimus- ja kehittämistoiminta, vaikka juuri siihen pitäisi panostaa, kun haluamme kasvua. Myös SDP on sitoutunut parlamentaarisesti tutkimus- ja kehitystoiminnan rahoitustasoon, minkä vuoksi ihmettelen tätä avausta”, Aalto-Setälä totea.

Suorien yritystukien kokonaissumma vuonna 2026 on noin 1,2 miljardia euroa, josta lähes 700 miljoonaa kohdistuu T&K-toimintaan. Yhteensä 100 miljoonan euron tasoleikkaus kaikista yritystuista kohdistuisi väistämättä myös T&K-tukiin

“Hallitusta voi kritisoida oppositiosta, mutta silloin tulisi esittää oma vaihtoehtonsa. Nyt kahden vuoden jälkeen SDP on viimein löytänyt yhden sopeutuskohteen: SDP kohdistaisi leikkaukset kasvun edellytyksiin tilanteessa, jossa talous on juuri kääntymässä varovaiseen nousuun”, Aalto-Setälä sanoo. 

Paitsi, että yritystukien tasoleikkaus kohdistuisi tuottavuutta parantaviin T&K-tukiin, kaikista tuista vähän leikkaaminen olisi erittäin raskas hallinnollinen prosessi. Tukia sääntelevät monet eri lait, joita kaikkia pitäisi muuttaa.

”Yritysten johtamisesta olen oppinut sen, että juustohöylää käytetään tehostamiseen silloin, kun ei eroteta tärkeitä menoja vähemmän tärkeistä. Sekä yritystoiminnassa että politiikassa tarvitaan näkemystä ja kykyä priorisoida. Yritystuista on syytä karsia vanhaa säilyttäviä, tehottomia tukia, ei tulevaisuuden kasvun mahdollistajia”.

"Juustohöylä kannattaa laittaa takaisin muiden keittiötyökalujen joukkoon", Aalto-Setälä päättää.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kokoomuksen eduskuntaryhmä

Kansallinen Kokoomus on vuonna 1918 perustettu poliittinen puolue ja kansanliike, joka haluaa kehittää Suomea vastuullisesti. Politiikkamme perustuu arvoihin – uskomme yksilöön, vastuuseen ja vapauteen. Haluamme rakentaa yhteiskuntaa, jossa jokaisella on mahdollisuus menestyä ja jossa heikoimmista pidetään huolta. Kokoomuksen eduskuntaryhmä on 48 kansanedustajallaan suurin eduskuntaryhmä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kokoomuksen eduskuntaryhmä

Kokoomuksen Kauma: SDP:n venkoilu velkajarrun kanssa kertoo eniten SDP:stä itsestään22.9.2026 15:51:33 EEST | Tiedote

Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Pia Kauman mukaan SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppuraisen uusimmat yritykset vierittää syytä velkajarrun uskottavuuskeskustelusta hallituksen niskoille ovat merkki puolueessa orastavasta epätoivosta. "SDP on puristuksissa kasvavan ja selkeälinjaisen Vasemmistoliiton sekä omien sitoumustensa välissä. Soraäänet kasvavat, mitä lähemmäs lupausten lunastamista tullaan", Kauma sanoo.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye