Epävarma työllisyystilanne vaikeutti vastavalmistuneiden insinöörien työllistymistä
18.8.2025 08:53:49 EEST | Insinööriliitto IL ry | Tiedote
Koulutusta vastaavan työpaikan saaminen vaikeutui kolmatta vuotta peräkkäin, selviää Insinööriliiton tekemästä sijoittumistutkimuksesta.

Insinöörien ja muiden tekniikan alan ammattilaisten työllisyysnäkymät ovat pysyneet heikkoina. Tilanne on hankala myös vasta alalle valmistuneilla.
Valmistumisen jälkeisenä keväänä 2025 vain 64 prosenttia vastaajista oli vakituisessa työssä. Vuotta aiemmin vakituisessa työssä olevia oli selvästi enemmän, 72 prosenttia.
Vastaavasti määräaikaiset työt ja työttömyys ovat olleet kasvussa. Ainakin jonkin aikaa työttömänä oli ollut 32 prosenttia vastaajista, kun vuotta aiemmin näin oli vain 27 prosentin kohdalla.
– Vastavalmistuneet ovat nyt aiheellisesti huolissaan, kuinka he löytävät alansa työtä, kun kokeneillakin työntekijöillä on tässä työmarkkinatilanteessa vaikeuksia löytää uusia työpaikkoja, vertaa tutkija Paula Pesonen Insinööriliitosta.
Vuosi sitten valmistuneiden tekniikan alan ammattilaisten mediaanipalkka oli sijoittumistutkimuksen mukaan 3 300 euroa kuussa.
– Vakituisissa tehtävissä ja korkeammilla asematasoilla palkat nousivat hieman, mutta esimerkiksi määräaikaisuuksien ja koulutusta vastaamattomien töiden lisääntyminen piti mediaanipalkan viime vuoden tasolla, Pesonen jatkaa.
Tutkimuskyselyyn vastanneet olivat tyytyväisiä saamaansa koulutukseen. He pitivät työpaikan löytämisen vaikeuden syynä heikkoa työllisyystilannetta. Edelleen vastavalmistuneet insinöörit työllistyvät kuitenkin edelleen melko hyvin.
– Lahjakkaiden tekijöiden sijoittuminen muihin kuin oman alansa tehtäviin on osaamisen hukkaamista. Alan työnantajien kannattaisi tarttua tilaisuuteen ja palkata tekijöitä niin, että nuorten ammattilaisten kokemus alkaisi heti karttua ja yrityksillä olisi täydet valmiudet, kun tilausten kasvu ampaisee lopullisesti vauhtiin.
Insinööriliitto tekee sijoittumistutkimuksen vuosittain. Tutkimuskysely lähetettiin huhtikuussa vuonna 2024 valmistuneille tekniikan alan ammattilaisille. Kyselyyn vastasi 785 henkilöä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja:
tutkija Paula Pesonen, 0201 801 829
Kuvat

Linkit
Insinööriliitto on akavalainen ammattijärjestö, johon kuuluu jäsenjärjestöjen kautta 75 000 jäsentä. Jäsenet ovat insinöörejä ja muita tekniikan asiantuntijoita sekä insinööriopiskelijoita. Insinööriliitto tekee työtä parempien työpäivien puolesta.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Insinööriliitto IL ry
Insinööriliitto ja OAO tekivät oikeuskanslerille kantelun ministeriöstä27.4.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Insinööriliitto ja OAJ:n Ammatilliset Opettajat haluavat oikeuskanslerin selvittävän, onko opetus- ja kulttuuriministeriö laiminlyönyt valvontavelvollisuutensa tilanteissa, joissa yliopistot ovat hankkineet määräysvallan ammattikorkeakoulujen omistusjärjestelyissä.
Insinööriliitto liputtaa ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen yhteistyön puolesta20.4.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Insinööriliiton puheenjohtaja Samu Salon mielestä ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen rakentava yhteistyö, jossa osapuolet jatkavat itsenäisinä toimijoina, on erinomainen vaihtoehto ammattikorkeakoulujen omistusjärjestelyille.
Insinööriliitto aikoo tehdä ostotarjouksia ammattikorkeakouluista7.4.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Insinööriliitto valmistelee ostotarjouksen tekemistä kaikista ammattikorkeakouluista, joita joku yliopisto ei ole vielä ostanut. Tällä hetkellä on menossa prosessi Kajaanin, Karelian ja Savonian ammattikorkeakouluista, joiden osake-enemmistöä myös Itä-Suomen yliopisto havittelee.
Insinööriliitto: Saatavuuslisän poisto uhkaa tekniikan opetuksen laatua1.4.2026 08:45:18 EEST | Tiedote
Insinööriliitto pitää tekniikan saatavuuslisää merkittävänä osana ammattikorkeakoulujen tekniikan opettajien palkkausta. Liiton mukaan saatavuuslisän säilyttäminen on tärkeää käynnissä olevissa ammattikorkeakoulujen työehtosopimusneuvotteluissa.
Insinöörien palkat nousivat, mutta epävarmuus kasvoi7.1.2026 08:00:53 EET | Tiedote
Tekniikan alan asiantuntijoiden ansiokehitystä varjostavat pelko oman työpaikan pysyvyydestä, työttömyyden kasvu ja vastavalmistuneiden vaikeudet löytää ensimmäistä työpaikkaa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme