Atea Finland Oy

Atea Finlandin toinen kvartaali: Kohtuullinen tulos haastavassa markkinatilanteessa

Jaa

Atea Finlandin liikevaihto ja -voitto pienenivät haastavassa markkinatilanteessa vuoden 2025 toisella kvartaalilla, mutta samaan aikaan yhtiö vahvisti asemaansa erityisesti suurten yksityisten asiakkaiden markkinassa. Atea on myös jatkanut uusien osaajien rekrytointeja samaan aikaan kun Suomen työmarkkinat ovat olleet alamaissa.

Atea Finland Oy:n toimitusjohtaja Juha Sihvonen.
Atea Finland Oy:n toimitusjohtaja Juha Sihvonen. Atea Finland

Atea Finlandin huhti–kesäkuun 2025 liikevaihto oli 107,0 miljoonaa euroa, ja se pieneni 6,0 prosenttia edellisvuoden vastaavaan aikaan verrattuna. Liikevoitto (EBIT) oli 2,6 miljoonaa euroa, ja se laski 22,9 prosenttia.

”Markkinatilanne on vaativa, mutta olemme onnistuneet vahvistamaan asemaamme suurten yksityisten asiakkaiden keskuudessa. Olemme myös käynnistäneet julkisella sektorilla solmimiemme merkittävien sopimusten toteuttamisen. Esimerkiksi Päijät-Hämeen hyvinvointialueen kanssa ICT-loppukäyttäjäpalveluiden tuottamisesta tekemämme nelivuotisen sopimuksen kokonaisarvo on enintään 29 miljoonaa euroa”, Atea Finlandin toimitusjohtaja Juha Sihvonen sanoo. 

Atea Finland panostaa palvelujensa asiakaskeskeisyyteen. Yksinkertaistetussa organisaatiorakenteessa tiimit toimivat lähellä asiakasta ja konsultointipalvelut kattavat laajasti digitalisaation osa-alueita. Samalla yhtiön johtoryhmän kokoonpano on uudistunut. 

”Yhdistimme organisaatiomuutoksessa konsultointivoimamme tukemaan asiakkaidemme kehittymistä kattavasti eri osa-alueilla. Konsultoinnin muutokset myös tukevat toimintaamme ympäri Suomea kaikkien toimistojemme kautta”, Juha Sihvonen kertoo.

”Haastavasta markkinatilanteesta huolimatta näemme tarvetta osaamiselle emmekä olekaan karsineet kustannuksia työvoimaa vähentämällä. Päinvastoin olemme rekrytoineet uusia asiantuntijoita Ateaan.”

Atea-konsernin Q2/2025 ja IFRS15:n mukainen raportointi


Atea-konserni käyttää taloudellisessa raportoinnissaan IFRS15:n mukaista liikevaihdon kirjaustapaa agentti-/päämiestulkinnan mukaisesti. Suomen tilinpäätöksessään Atea noudattaa suomalaista kirjanpitokäytäntöä.

Atea-konsernin Q2/2025

  • IFRS15:n mukainen laskutus: 1 436,6 miljoonaa euroa (kasvua 14,4 % vuoden 2024 vastaavasta ajankohdasta)
  • IFRS15:n mukainen liikevaihto: 782,9 miljoonaa euroa (+9,1 %)
  • Liikevoitto (EBIT): 23,0 miljoonaa euroa (+10,4 %)


Atea Finlandin Q2/2025

  • IFRS15:n mukainen laskutus: 107,0 miljoonaa euroa (-6,0 % vuoden 2024 vastaavasta ajankohdasta)
  • IFRS15:n mukainen liikevaihto: 82,2 miljoonaa euroa (-3,0 %)

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja, Suomi:
toimitusjohtaja Juha Sihvonen, Atea Finland Oy, puh. 0400 735 134

Lisätietoja, konserni:
CEO Steinar Sønsteby, Atea ASA, puh. +47 930 55 655
CFO Robert Giori, Atea ASA, puh. +47 934 09 188

Kuvat

Atea Finland Oy:n toimitusjohtaja Juha Sihvonen.
Atea Finland Oy:n toimitusjohtaja Juha Sihvonen.
Atea Finland
Lataa

Atea

Atea on Pohjois-Euroopan johtava IT-palveluyritys, joka palvelee seitsemässä maassa 8000 hengen voimin sekä paikallisesti ympäri Suomen. Olemme lähellä asiakasta 90 toimipisteessä.

Tarjoamme asiakkaillemme kattavan valikoiman IT-palveluita ja -ratkaisuja, jotka mahdollistavat digitaalisen muutoksen. Toimimme luotettavana neuvonantajana ja autamme asiakkaitamme suunnittelemaan, toteuttamaan ja ylläpitämään IT-infrastruktuuria ja -palveluita vastuullisesti.

Rakennamme Suomea tietotekniikalla yhdessä maailman suurimpien teknologiayritysten kanssa.

Atea-konsernin liikevaihto vuonna 2024 oli 3,0 miljardia euroa, ja se on listattu Oslon pörssissä. https://www.atea.fi 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Atea Finland Oy

KUTSU MEDIALLE 12.11.: Uusimmat AI-innovaatiot sekä IT-alan trendit ja teknologiat7.11.2025 10:25:21 EET | Kutsu

Suomen parhaana yritystapahtumana palkittu, Pohjoismaiden suurin IT-alan tapahtuma Atea Focus järjestetään keskiviikkona 12.11.2025 Helsingin Messukeskuksessa. Tänä vuonna lähes 50 esityksestä koostuvan ohjelman ytimessä ovat teknologian ja tekoälyn mahdollisuudet ja epävarmuudet, kyberuhat sekä eettiset pohdinnat. Atea Focus kokoaa yhteen yli 2 300 it-alan ammattilaista ja -päättäjää, digitalisaation asiantuntijaa sekä yli 55 teknologiatoimittajaa. Ilmoittaudu mukaan Olet tervetullut Atea Focukseen klo 9–17. Tutustu ohjelmaan tästä. Ilmoittauduthan mukaan viimeistään maanantaina 10.11. viestintäpäällikkö Anu Lallukalle, anu.lallukka@atea.fi tai 040 562 3130. Hän auttaa tarvittaessa haastattelujen järjestämisessä. Poimintoja ohjelmasta Palkitun tietokirjailijan ja Tehyn viestintäjohtajan Jessikka Aron keynote-puheenvuoro sisältää CIA:n entisen Senior Operations Officerin Sean Wisswesserin haastattelun informaatiosodasta ja globaalista turvallisuudesta. Wisswesserilla on yli 30 vuoden k

Atea Finlandin kolmas kvartaali: Ennätysmäärä uusia voitettuja hankkeita28.10.2025 08:30:00 EET | Tiedote

Atea Finlandin liikevaihto ja -voitto pienenivät haastavassa markkinatilanteessa vuoden 2025 kolmannella kvartaalilla. Samaan aikaan yhtiö kuitenkin vahvisti asemaansa suurten yksityisten asiakkaiden markkinassa, ja voitti ennätysmäärän uusia hankkeita. Tämä luo vahvat kasvunäkymät, ja Atea onkin palkannut useita kymmeniä uusia osaajia, vaikka Suomen työmarkkinat ovat olleet heikossa vireessä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye