Korkein oikeus / Högsta domstolen

KKO: Alle 15-vuotias voitiin määrätä lähestymiskieltoon

Jaa

Korkein oikeus (KKO) katsoi ennakkopäätöksessään, että 13-vuotias henkilö oli voitu määrätä kolmen kuukauden pituiseen perusmuotoiseen lähestymiskieltoon kahden samaa koulua käyvän lapsen suojaamiseksi.

Alemmat oikeudet olivat katsoneet selvitetyksi, että kieltoon määrättävä 13-vuotias henkilö oli vakavasti häirinnyt kahta samaa koulua käynyttä lasta uhkaamalla heitä väkivallalla, kiusaamalla heitä fyysisesti ja sanallisesti sekä häiritsemällä heitä sosiaalisessa mediassa ja vapaa-ajan tapahtumissa. Menettely oli jatkunut koulun ja eri viranomaisten toimenpiteistä huolimatta. Asiassa oli ollut perusteltu aihe olettaa häirinnän jatkuvan, ellei lähestymiskieltoa määrätä. 

Asiassa oli korkeimmassa oikeudessa ratkaistavana kysymys siitä, voidaanko alle 15-vuotias määrätä lähestymiskieltoon. Korkein oikeus totesi, ettei lähestymiskieltolaissa ollut säädetty kieltoon määrättävän henkilön ikään liittyviä rajoituksia eikä kiellon määräämisen edellytyksiä ollut sidottu kiellon rikkomiseen liitettyyn rangaistusuhkaan. Alle 15-vuotian osalta puuttuva rangaistusuhka ei siten muodostanut estettä lähestymiskiellon määräämiselle. Korkein oikeus katsoi, että alle 15-vuotias voidaan määrätä lähestymiskieltoon, mikäli lähestymiskieltolain mukaiset edellytykset kiellon määräämiselle täyttyvät. Lähestymiskiellon määräämisen edellytyksiä arvioitaessa on kuitenkin otettava muun ohella huomioon lapsen ikä, kehitystaso ja hänen kykynsä ymmärtää menettelynsä luonne. Korkein oikeus katsoi, että alle 15-vuotiaan määrääminen lähestymiskieltoon tulee lähtökohtaisesti olla poikkeuksellista. 

Korkeimman oikeuden ennakkopäätöksen mukaan kolmen kuukauden pituisen lähestymiskiellon määräämistä oli voitu pitää määrättävän henkilön nuoresta iästä huolimatta välttämättömänä ja oikeasuhtaisena toimenpiteenä itsensä uhatuiksi tuntevien lasten suojaamiseksi.

Asian diaarinumero KKO:ssa: R2024/178

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätiedot: esittelijä Laura Stenberg, laura.stenberg(at)oikeus.fi, p. 02956 40051

Asiakirjatilaukset: korkeimman oikeuden viestintä, viestinta.kko(at)oikeus.fi, puh. 02956 40052 ja 02956 40078

Linkit

Korkein oikeus käyttää ylintä tuomiovaltaa riita- ja rikosasioissa sekä valvoo lainkäyttöä omalla toimialallaan. Korkeimman oikeuden keskeisin tehtävä on antaa ennakkopäätöksiä.

Muut kielet

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Korkein oikeus / Högsta domstolen

HD avslog alla ansökningar om besvärstillstånd i det så kallade gatugängsärendet27.6.2025 09:00:15 EEST | Pressmeddelande

Helsingfors hovrätt gav sin dom 13.6.2024 i det så kallade gatugängsfallet där det bland andra brott var fråga om förberedelse till grovt brott mot liv eller hälsa som planerats till Brunnshuset samt om ett dråpförsök i Esbo 5.9.2021. Sju svarande ansökte om besvärstillstånd av högsta domstolen. Högsta domstolen avslog alla ansökningar om besvärstillstånd. Hovrättens dom står således fast. Ärendets diarienummer i HD: R2024/697

KKO hylkäsi kaikki valituslupahakemukset ns. katujengiasiassa27.6.2025 09:00:15 EEST | Tiedote

Helsingin hovioikeus antoi tuomionsa 13.6.2024 ns. katujengiasiassa, jossa oli muiden rikosten ohella kysymys 8.10.2021 ravintola Kaivohuoneelle suunnitellusta törkeän henkeen tai terveyteen kohdistuvan rikoksen valmistelusta sekä Espoossa 5.9.2021 tehdystä tapon yrityksestä. Seitsemän vastaajaa haki valituslupaa korkeimmalta oikeudelta. Korkein oikeus hylkäsi kaikki valituslupahakemukset. Hovioikeuden tuomio jää siten pysyväksi. Asian diaarinumero KKO:ssa: R2024/697

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye