Ammattikorkeakoulujen viesti budjettiriiheen: Ammattikorkeakoulut tukevat orastavaa kasvua
Taloudellisesti niukat ajat pakottavat uudistamaan ja tekemään valintoja. Ammattikorkeakoulut tukevat valtiovarainministeriön johtoajatusta resurssien suuntaamisesta kasvuun. Pienen maamme niukat resurssit sekä Suomen taloutta riivaavat ongelmat edellyttävät, että eri toimijoiden vahvuudet käytetään nykyistä täysimääräisemmin hyväksi.
- Nopean kasvun palaset ovat olemassa. Suomen tutkimus- ja kehittämisjärjestelmä kaipaa nyt ennen kaikkea kyvykkyyttä rakentaa aivan uudenlaisia ilmiölähtöisiä ja laajoihin ekosysteemeihin perustuvia yhteistyön muotoja korkeakoulujen, tutkimuslaitosten ja työelämän kesken, korostaa Arenen toiminnanjohtaja Ida Mielityinen.
Nykyisen hallituksen jo tehdyt päätökset vähentävät ammattikorkeakoulujen rahoitusta pysyvästi yli 54 miljoonalla eurolla vuodessa. Korkeakoulujen rahoitusta turvaava indeksirahoitus on korvaamaton osa perusrahoitusta. Tiede- ja kulttuuriministeri on viimeksi kesäkuussa luvannut, että hallitus ei luovu niistä. Korkeakoulujen perusrahoituksen epäsuhta lisää leikkausten aiheuttamia ongelmia. Yliopistojen saama perusrahoitus on kaksinkertainen verrattuna ammattikorkeakoulujen saamaan rahoitukseen. Tämä on erityisen kohtalokasta siksi, että ammattikorkeakoulujen koulutusvastuu on kasvanut voimakkaasti, ja ammattikorkeakouluissa aloittaa jo 2/3 uusista korkeakouluopiskelijoista
- Kehysriihessä päätetty 100 miljoonan euron lisärahoitus aloituspaikkoihin ja opintoseteleihin on ohjattava ammattikorkeakouluille, sillä siellä on koulutustason noston suurin potentiaali. Tavoitteena on oltava koulutustason nosto erityisesti aliedustettujen ryhmien keskuudessa, sanoo Mielityinen.
Ammattikorkeakouluilla on merkittävä rooli soveltavan tutkimuksen uudistamisessa. Kansainväliset raportit ovat johdonmukaisesti nostaneet esille suomalaisten ammattikorkeakoulujen kyvyn tehdä vaikuttavaa tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotyötä yhdessä työelämän ja erityisesti yritysten kanssa. Viimeksi Euroopan komissio suositteli raportissaan näiden kyvykkyyksien kehittämistä.
Tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotyössä tilanne edellyttää, että rahoitus kannustaa vahvemmin systeemiseen, tehokkaaseen ja nopeasti tuloksia tuottavaan yhteistyöhön eri toimijoiden kesken. Työelämäläheisinä korkeakouluina ammattikorkeakoulujen kaikki koulutus ja tutkimus pohjautuvat työelämän ja yhteiskunnan kehittämisen tarpeisiin.
- Ammattikorkeakoulut vastaavat Suomen keskeisimpään TKI-haasteeseen eli laajan yrityskentän kasvaviin kehittämistarpeisiin. Ammattikorkeakoulujen lakisääteinen profiili ja tehtäväkenttä on TKI-työn alueella erityisen laaja-alainen. Ammattikorkeakoulut yhdistävät yritykset, kolmannen sektorin ja tutkimusorganisaatiot sekä vievät ideat käytäntöön, kertoo Mielityinen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ida MielityinenToiminnajohtajaAmmattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene ry
Puh:0505940731ida.mielityinen@arene.fiLiitteet
Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene ry ajaa ammattikorkeakoulujen yhteisestä etua. Arenen jäsenenä ovat kaikki 24 ammattikorkeakoulujen rehtoria ja ammattikorkeakoulua.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene ry
Suomen kasvutavoitteet eivät toteudu ilman ammattikorkeakouluja13.6.2025 08:03:22 EEST | Tiedote
Kansainväliset raportit ovat johdonmukaisesti nostaneet esille suomalaisten ammattikorkeakoulujen kyvyn tehdä vaikuttavaa tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotyötä yhdessä työelämän ja erityisesti yritysten kanssa. Viimeksi Euroopan komissio suositteli raportissaan näiden kyvykkyyksien kehittämistä.
Hallitus tekee kohtalokkaat leikkaukset ammattikorkeakoulujen perusrahoitukseen - T&K-lisäeurot lohduttavat vain vähän24.4.2025 08:02:03 EEST | Tiedote
Kehysriihen päätös leikkaa korkeakoulujen koulutustehtävän perusrahoitusta. Leikkaukset on kohdennettava perusrahoitusten suhteessa yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen kesken. Hallitus kohdentaa viimein perusrahoitusta tutkimus- ja kehittämistoimintaan myös ammattikorkeakouluille. Rahoitus toteutuu kuitenkin paljon toivottua pienempänä.
Lisäleikkaukset ammattikorkeakouluista olisivat täysin kohtalokkaita koulutuksen laadulle26.3.2025 10:59:23 EET | Tiedote
Ammattikorkeakoulujen perusrahoitusta leikattiin heti hallituskauden alussa merkittävästi. Ammattikorkeakoulujen tilanne on erityisen tukala, sillä niiden rahoitusta on leikattu rajusti jo aiemmin. Reaalinen perusrahoitus on laskenut vuodesta 2011 yli 200 miljoonalla eurolla ja samaan aikaan tutkintotavoitteet ovat lähes kaksinkertaistuneet.
Laaja joukko järjestöjä: Suomen talouden kasvu vaatii lisää korkeakoulutettuja osaajia28.2.2025 12:03:43 EET | Tiedote
Hallituksen puoliväliriihessä on kova paine löytää toimia talouskasvun vahvistamiseksi Suomelle. Järjestöt toteavat yhteiskannanotossaan, että koulutustason nosto on yksi ilmiselvä keino kasvun vauhdittamiseksi, jota tulisi pikaisesti hyödyntää. Järjestöt vaativat, että koulutus- ja osaamistason nostamiseksi muodostetaan hallituskaudet ylittävä, pitkäjänteinen suunnitelma, jolla sitoudutaan vahvistamaan pysyvästi koulutuksen rahoitusta ja resursseja.
Suomen talouskasvu ja tuottavuus pysähtyvät ilman lisäpanostuk-sia korkeakoulutukseen – ammattikorkeakouluilla on erityinen rooli Suomen osaamistason nostajana14.2.2025 09:51:55 EET | Tiedote
Suomi tarvitsee nopeita toimia kasvun ja tuottavuuden parantamiseksi. Panostukset osaamispääomaan lisäävät tutkitusti kasvua, työllisyyttä ja tuottavuutta. Ammattikorkeakoulujen tutkintotavoitteita nostetiin 20 prosenttia vuosille 2025–2028 vaikka samaan aikaan rahoitusta on leikattu. Puoliväliriihessä tulee vahvistaa ammattikorkeakoulujen perusrahoitusta. Tämä edistää myös yksityisen sektorin kasvumahdollisuuksia. T&K-rahoitusta tulee kanavoida suoraan ammattikorkeakouluille parlamentaarisen vahvan tahdon mukaisesti. Pelkkä hankerahoitus ei mahdollista ammattikorkeakoulujen T&K-toiminnan kehittämistä ja uusien yritysten tukemista tutkimuksessa, kehittämisessä ja kasvussa. Kasvu ja hyvinvointi syntyvät vain korkealla osaamisella. Sitä tuotetaan kustannustehokkaimmin korkeakouluissa tutkimuksella ja koulutuksella.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme