UPM kärähti: keitti luonnonmetsästä sellua
Metsäyhtiö UPM on jäänyt kiinni puun ostamisesta luonnonmetsästä. Metsäliikkeen aktivistien seurannassa kävi ilmi, että UPM:n Pietarsaaren sellutehtaalle tuotiin puuta Kainuussa kesäkuussa tapahtuneista luonnonmetsähakkuista. Yhtiö ei kysyttäessä myöntänyt ostavansa puuta kyseisiltä hakkuilta.

“Tämä on törkeää piittaamattomuutta yhtiöltä, joka väittää hankkivansa puun vastuullisista lähteistä. Kaupinvaaran luonnonmetsästä tunnettiin runsas uhanalaisten lintujen, sammalien ja jäkälien lajisto. Metsän luontoarvot olivat myös UPM:n tiedossa. Nyt metsä on tuhlattu selluksi”, sanoo Greenpeacen metsäasiantuntija Matti Liimatainen.
UPM ei kysyttäessä myöntänyt ostavansa puuta Kaupinvaaran luonnonmetsän hakkuilta, mutta jäi kiinni Metsäliikkeen selvitystyön ansiosta.
Kaupinvaaran luonnonmetsä oli valtion omistama monimuotoinen vanhojen metsien ja soiden muodostama kohde Kainuussa¹. Valtion metsiä hallinnoiva Metsähallitus hakkasi Kaupinvaaran luonnonmetsän lintujen pesimäaikaan 3.–5. kesäkuuta², minkä jälkeen aktivistit selvittivät puun päätymistä eri ostajille. UPM jäi kiinni puun ostamisesta Pietarsaaren sellutehtaalle heinäkuussa. Tehtaalle kuljetetusta koivukuidusta tehdään lehtipuusellua.
“Orpon hallitus epäonnistui vanhojen metsien suojelussa keväällä ja jätti vastuun metsäyhtiöille. Tässä nähdään tulos. Arvokkaita luonnonmetsiä uhkaa päätyä hakkuisiin eivätkä metsäyhtiöt ole toistaiseksi suostuneet kieltäytymään puun ostamisesta luonnonmetsistä”, Matti Liimatainen sanoo.
Orpon hallitus julkaisi maaliskuussa 2025 uudet vanhojen metsien kriteerit, jotka olivat täydellinen rimanalitus metsien suojelun kannalta. Päätös herätti laajaa kritiikkiä tiedeyhteisön ja ympäristötoimijoiden parissa³ ja jätti pysyvää suojelupäätöstä odottaneita vanhoja metsiä suojelun ulkopuolelle, muun muassa Kaupinvaaran luonnonmetsän.
Metsäyhtiöt ovat olleet haluttomia ottamaan vastuuta luonnonmetsien säilymisestä. Greenpeace vaatii, että metsäyhtiöt UPM, Stora Enso ja Metsä Group kieltäytyvät ostamasta puuta luonnonmetsistä.
Lisätiedot:
¹ Kaupinvaaran luonnonmetsä on Luonnonmetsä-työryhmän kartoittama monimuotoinen vanhojen metsien ja soiden muodostama kohde, josta tunnettiin runsas uhanalaisten ja silmälläpidettävien vanhojen metsien sammal-, jäkälä- ja lintulajisto. Kohde täytti Suomessa yleisesti käytetyt suojelullisesti arvokkaiden metsien kriteerit, kuten vanhojen metsien suojeluohjelmaa varten aikanaan tehdyt määritelmät, Natura 2000 -boreaalisen luonnonmetsän luontotyyppimääritelmän ja Metso-ohjelman kriteerit.
² Metsähallituksen hakkuut olivat Kaupinvaaran luonnonmetsässä jäissä useita vuosia, sillä ympäristöjärjestöt vastustivat metsän hakkuita sen luontoarvojen vuoksi. Hakkuista neuvoteltiin jälleen Metsähallituksen, Greenpeacen ja Suomen luonnonsuojeluliiton kesken 3. kesäkuuta. Metsähallitus ei suostunut muuttamaan suunnitelmiaan, ja hakkasi metsät kiireellisenä kohteena heti neuvottelujen jälkeen. Vielä vuonna 1999 Metsähallitus oli itse määritellyt Kaupinvaaran alueen monimuotoisuuden lisäämisalueeksi osana Näljän alueelle laadittua alue-ekologista suunnitelmaa. Sittemmin monimuotoisuuden lisäämisalue on lakkautettu.
³ Orpon hallituksen esittämät kriteerit keräsivät lausuntokierroksella laajaa kritiikkiä tutkijoilta ja yliopistoilta, alueellisilta ympäristöviranomaisilta, maakuntaliitoilta, Kuntaliitolta ja Saamelaiskäräjiltä. Suomen ympäristökeskuksen mukaan kriteerit ovat “tieteellisen tiedon tarkoitushakuista vääristelyä”. Peräti 430 tutkijaa vetosi Orpon hallitukseen avoimella kirjeellä, jotta kriteerit määriteltäisiin uudelleen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Matti LiimatainenMetsäasiantuntija
- metsien suojelu ja suojelutilastot
- luonnonmetsät ja vanhat metsät
- metsäteollisuus
- metsäpolitiikka
- metsäsertifiointi
Mari VaaraTiedottaja
Puh:040 751 7957mari.vaara@greenpeace.orgKuvat






Linkit
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Greenpeace
Ympäristöjärjestöt huolissaan: UPM hakkaamassa arvokasta metsää Kouvolassa3.12.2025 10:11:48 EET | Tiedote
Kyynelmyksenniemen hakattavat metsät ovat pääsääntöisesti yli 100-vuotiaita ja täyttävät METSO-ohjelman luonnontieteelliset valintaperusteet. Kuusi- ja mäntymetsien lomassa on pieniä soita ja korpilaikkuja ja jyrkänteitä sekä soistunutta, aikanaan ojitettua mutta jo luonnontilaan palautuvaa noin 70-vuotiasta lehtisekametsää. Alue on tärkeä uhanalaisten lajien elinympäristö.
Aktivistien Black Friday-terveiset kauppakeskus Jumbon seinällä: “Älä osta turhaa p*skaa”.27.11.2025 20:42:41 EET | Tiedote
Greenpeacen aktivistit heijastivat torstai-iltana Suomen suurimman kauppakeskuksen, Jumbon, seinään jättikokoisen, Black Fridayn lietsomaa holtitonta kulutushurmosta kritisoivan viestin. Tempauksellaan aktivistit haluavat muistuttaa, että Black Friday ruokkii ylikulutusta, joka puolestaan kiihdyttää yhä pahenevaa ilmastokriisiä ja luontokatoa. Suomessa ns. ylikulutuspäivää vietettiin tänä vuonna jo 6. huhtikuuta.
Tuore selvitys: pikamuotijätti Sheinin myymistä vaatteista 32% sisälsi ihmisille ja ympäristölle vaarallisia aineita26.11.2025 07:22:00 EET | Tiedote
Verkkokauppajätti Sheinin vaatteet sisältävät yhä vaarallisia kemikaaleja, kertoo Greenpeacen tuore selvitys “Shame on you, Shein”, jossa laboratoriotestattiin Sheinistä tilattuja tuotteita. Testatuista vaatekappaleista 32 prosenttia sisälsi vaarallisia kemikaaleja, jotka ylittivät EU:n kemikaaliasetuksen (REACH) asettamat rajat. Greenpeace tilasi 56 Sheinin verkkokaupassa myytävää tuotetta – takkeja, lastenvaatteita, kenkiä ja erilaisia ulkoiluvaatteita – eri puolilta Eurooppaa ja lähetti ne yksityiseen saksalaislaboratorioon testattavaksi. Testeissä havaittiin muun muassa muovien pehmittimiä eli ftalaatteja sekä vettä ja likaa hylkivä “ikuisuuskemikaali” PFAS. Seitsemän testattua tuotetta ylitti vaarallisten PFAS-yhdisteiden raja-arvot jopa 3 300-kertaisesti. 14 tuotetta ylitti ftalaattien raja-arvot, joista 6 vähintään 100-kertaisesti.
Greenpeace: Ilmastokokouksen päätös odotetun kädenlämpöinen – fossiilisista irtautumista ajavien maiden rintama kuitenkin vahvistuu22.11.2025 19:39:29 EET | Tiedote
YK:n ilmastokokous (COP30) Brasilian Belémissä päättyi juuri ennakoiduin tuloksin, ilman suurempia läpimurtoja. Tiekartat fossiilisista polttoaineista irtautumiseksi ja metsäkadon pysäyttämiseksi jäivät sopimatta ja sopeutumisen indikaattoreita ja rahoitusta koskevat päätökset heikoiksi. Käytännössä maat sopivat minimiaskelista, joilla kansainvälinen ilmastoyhteistyö Pariisin sopimuksen alla jatkuu, mutta ilman uskottavaa suunnitelmaa toimien kiihdyttämisestä. Katseet siirtyvät nyt yhä enemmän erilaisiin edelläkävijöiden kokoonpanoihin, joissa todellinen muutos muhii.
Nestlé lopetti ostot metsäjätiltä: hakkaa luonnonmetsää Pohjois-Ruotsissa7.11.2025 13:04:01 EET | Tiedote
Maailman suurin elintarvike- ja juomayhtiö Nestlé on päättänyt katkaista välit ruotsalaiseen metsäjätti SCA:han, joka on jäänyt kiinni luonnonmetsien hakkuista ja saamelaisille tärkeiden porojen laidunmaiden tuhoamisesta Pohjois-Ruotsissa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme