Veikkaus Oy

Varsinais-Suomen suurin Loton päävoitto pelattiin Uudessakaupungissa – lauantaina Loton potissa ennätykselliset 15,9 miljoonaa euroa

Jaa

Veikkauksen Lottoa on pelattu vuodesta 1970 saakka. Tämän viikon lauantaina pelissä on kaikkien aikojen suurin potti 15,9 miljoonaa euroa. Suurin Varsinais-Suomessa pelattu Loton päävoitto on 15,6 miljoonaa euroa. Tilastoista paljastuvat myös Varsinais-Suomen kunnat, joihin Loton täysosumaa ei ole vielä koskaan osunut.

Loton uusi studio ja lottokone, tammikuu 2023.
Kuvassa Loton tammikuussa 2023 käyttöön otettu studio ja lottokone.

- Ikoninen Lotto ja lauantai-illan suora arvontalähetys ovat kuuluneet suomalaisten elämään jo vuosikymmenten ajan. Tämän viikon lauantaina arvonnassa potti on 15,9 miljoonaa euroa, eli enemmän kuin koskaan aikaisemmin pelin historiassa. Potti on noussut ennätyslukemiin, koska edeltävillä kierroksilla ei ole löytynyt seitsemän oikein -tuloksia, Veikkauksen tiedottaja Minna Sundholm kertoo.

Suurin Varsinais-Suomessa pelattu Loton päävoitto on vuodelta 2020. Kierroksella 5/2020 osui 15,6 miljoonan euron voitto Uudenkaupunkin R-kioski Ketunkalliossa pelattuun riviin. Länsisuomalainen mies kertoi tuoreeltaan voiton jälkeen yöunien jääneen vähäiseksi.

55 vuoden ikään ehtineen Loton päävoittoja on osunut Varsinais-Suomeen vuosien mittaan hieman yli 190 miljoonan euron edestä.

- Kun Loton päävoittojen osuminen kappalemääräisesti suhteutetaan Varsinais-Suomen kuntien väkilukuun, nousee onnekkaimmaksi kunnaksi Kustavi, jonne on osunut neljä Loton päävoittoa. Kun tarkastellaan samaa tilastoa koko maan kuntien osalta, nousee Kustavi valtakunnallisesti sijalle kaksi.

 - Kun taas kuntaonnekkuutta tarkastellaan euromääräisesti väkilukuun suhteutettuna,  nousee Kustavi tässäkin tilastossa ykkössijalle Varsinais-Suomessa, Minna Sundholm kertoo.

Varsinais-Suomessa on myös muutama kunta, joihin ei ole vielä osunut Loton päävoittoa.

- Seitsemää oikeaa numeroa ei ole osunut vielä Ruskolle, Vehmaalle eikä Nousiaisiin. Jännityksellä odotamme, osuuko lauantaina historiallisen suuri potti Varsinais-Suomeen ja saadaanko Loton päävoittojen kartalle aivan uusi kunta, pohtii Sundholm.

Loton historian suurin voitto tähän mennessä on 15,8 miljoonaa euroa. Potti osui kierroksella 37/2022 erityisen lottopelionnekkaan Siilinjärven Toritien R-kioskissa pelattuun riviin.

Suomen suurimmat Loton päävoitot

Sija

Voitto, euroa

Paikkakunta

Ajankohta

1.

15 800 000

Siilinjärvi

17.9. kierros 37/2022

2.

15 700 000

Kuopio, 5 osuuden porukka

10.4. kierros 14/2021

3.

15 600 000

Uusikaupunki

1.2. kierros 5/2020

4.

15 500 000

Lohja

9.2. kierros 6/2019

5.

14 500 000

Ruokolahti

2.6. kierros 22/2018

5. 

14 500 000

Hyvinkää

4.11. kierros 44/2023

6.

14 200 000

Eri puolille Suomea, 50 osuuden porukka

18.6. kierros 24/2017

7.

14 100 000

Tuusula, porukka

13.2. kierros 6/2016

8.

14 000 000

Kaustinen

7.11. kierros 45/2020

8.

14 000 000 

Sastamala

2.7. kierros 26/2022

9.

13 900 000

Vaasa, 10 osuuden porukka

14.2. kierros 7/2015

9.

13 900 000

Eri puolille Suomea, 10 osuuden porukka

14.2. kierros 7/2015

10.

13 312 191

Lahti

12.4. kierros 15/2014

11.

13 000 000

Savonlinna

5.8. kierros 13/2023

Haluatko tietää enemmän Loton kuntaonnekkuudesta tai Varsinais-Suomen tilastoista? Ota yhteyttä Veikkauksen mediapäivystykseen puh. 09 4370 7000 tai minna.sundholm@veikkaus.fi

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Veikkauksen mediapalvelu, puh. 09 4370 7000
ma, ke-to: klo 8–21
ti: klo 8–22
pe: klo 8–23
la: klo 9–12 ja klo 20–22
su: klo 10–15

www.veikkaus.fi/yritys

Kuvat

Loton uusi studio ja lottokone, tammikuu 2023.
Kuvassa Loton tammikuussa 2023 käyttöön otettu studio ja lottokone.
Lataa

Linkit

Veikkaus on jokaisen suomalaisen peliyhtiö. Pyrimme jatkuvasti paremmaksi joka mittarilla. Intohimonamme on parempi pelaaminen, jotta pelaajamme viihtyisivät joka solullaan. Toimintaamme ohjaavat arvot – välittäminen, yhdessä tekeminen ja rohkeus – ja vastuullisuus on keskeinen osa pelaajakokemuksen kehittämistä ja päivittäistä toimintaamme. Tavoitteemme on olla arvostettu ja menestyvä kansainvälinen rahapelialan toimija.

PAREMMAN PELIN PUOLESTA – VEIKKAUS

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Veikkaus Oy

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye