OX2 hallinnoimaan Soidinmäen tuulipuistoa
21.8.2025 09:00:00 EEST | OX2 Finland | Tiedote
OX2 on allekirjoittanut sopimuksen Soidinmäen tuulipuiston hallinnoinnista varainhoitoyhtiö Aquila Capitalin kanssa. Seitsemän tuulivoimalaa käsittävä tuulipuisto sijaitsee Saarijärvellä. Soidinmäen myötä OX2:lla on Suomessa hallinnoitavanaan noin 2,2 gigawattia maatuulivoimaa.

Nyt solmitun sopimuksen mukaisesti OX2 vastaa Soidinmäen tuulipuiston teknisestä ja kaupallisesta hallinnoinnista eli voimaloiden turvallisesta ja tehokkaasta sähköntuotannosta sekä tuulipuiston taloushallinnosta. OX2 hallinnoi Suomessa Aquila Capitalille myös Korkeakankaan, Tyrinselän ja Ykspihlajan tuulipuistoja.
“Olemme iloisia voidessamme laajentaa yhteistyötämme Aquila Capitalin kanssa ja aloittaa Soidinmäen tuulipuiston hallinnoinnin. Meillä on hallinnoitavana eniten maatuulivoimaa koko Suomessa sekä vahva kokemus Soidinmäessäkin käytössä olevien General Electricin voimaloiden hallinnoinnista”, sanoo OX2 Finlandin teknisen ja kaupallisen hallinnoinnin johtaja Matti Palosaari.
“Soidinmäki on meille tärkeä pohjoismainen hanke, joka on tuottanut puhdasta energiaa jo yli kahden vuoden ajan. On hienoa luovuttaa tuulipuisto OX2:n operointiin, onhan yhtiö tunnettu toimija niin Suomessa kuin Euroopassakin, ja lisäksi he tuntevat myös tuulipuiston lähialueen. Odotamme innolla, että pääsemme entisestään vahvistamaan yhteistyötämme Suomessa”, sanoo Aquila Capitalin Team Head of Commercial Asset Management Moris Gabriel.
Soidinmäki on kahdeksas OX2:n Suomessa hallinnoima tuulipuisto, jota se ei ole itse toteuttanut. Soidinmäki mukaan lukien OX2:lla on Suomessa hallinnointisopimuksia kaikkiaan 2 168 megawattiin maatuulivoimaa, mikä käsittää yhteensä 387 tuulivoimalaa. Luvut sisältävät rakenteilla olevat Lestijärven, Niinimäen, Rajamäenkylän ja Honkakankaan tuulipuistot.
Aquila Capital lyhyesti:
Aquila Capital on kestävään reaaliomaisuuteen erikoistunut varainhoitoyhtiö. Yhtiön pääkonttori sijaitsee Hampurissa, Saksassa.
Soidinmäki lyhyesti:
- Sijainti: Saarijärvi
- Tuulivoimaloiden määrä: 7
- Kokonaisteho: 38,5 MW
- Arvioitu vuosituotanto: 126 GWh
- Voimalavalmistaja: General Electric
- Voimaloiden kokonaiskorkeus: 220 m
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Matti Palosaari, teknisen ja kaupallisen hallinnoinnin johtaja, OX2 Finland, +358 44 292 8982, matti.palosaari@ox2.com
Kuvat

OX2 kehittää, rakentaa, hallinnoi ja omistaa uusiutuvan energian tuotantoa sekä myy uusiutuvan energian ratkaisuja. OX2 on uusiutuvan energian edelläkävijä ja yksi Euroopan johtavista tuulivoiman toteuttajista. Se toimii yhdeksässä maassa Euroopassa: Ruotsissa, Suomessa, Virossa, Liettuassa, Puolassa, Romaniassa, Espanjassa, Italiassa ja Kreikassa sekä vuodesta 2023 lähtien myös Australiassa. Suomessa OX2 on toiminut vuodesta 2012 alkaen ja työllistää noin 100 henkilöä. OX2:n hankekehityssalkkuun Suomessa kuuluu yli 5 000 MW maatuulivoimaa, noin 6 000 MW merituulivoimaa ja noin 1 000 MW aurinkovoimaa. OX2 kehittää myös sähkön varastointiratkaisuja. OX2:n hankekehityssalkku koostuu sekä itse kehitetyistä että hankituista, eri vaiheissa olevista maa- ja merituulivoiman, aurinkovoiman sekä energian varastoinnin hankkeista. OX2 työllistää maailmanlaajuisesti noin 500 henkilöä, ja sen pääkonttori sijaitsee Tukholmassa. Yhtiön omistaa EQT, yksi maailman johtavista pääomasijoittajista. www.ox2.com
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta OX2 Finland
OX2 rakennuttanut maakotkille tekopesiä Halsuan Honkakankaan ja Kanniston tuulivoimahankkeissa16.4.2026 09:00:17 EEST | Tiedote
OX2 on toteuttanut kaksi maakotkan tekopesää osana Halsuan Honkakankaan ja Kanniston tuulivoimahankkeiden ympäristövaikutusten lieventämistoimia.
Halsuan Honkakankaan tuulipuiston ensimmäinen erikoiskuljetus toteutui helmikuussa – kuljetukset jatkuvat aikaisintaan viikolla 1417.3.2026 09:00:00 EET | Tiedote
OX2:n rakenteilla olevan Honkakankaan tuulipuiston ensimmäinen erikoiskuljetus toteutettiin helmikuun viimeisellä viikolla. Tämänhetkisen arvion mukaan kuljetukset jatkuvat aikaisintaan 30.3. alkavalla viikolla.
OX2 första energilagringsinvestering i Finland i anslutning till vindkraftsprojekten Kannisto och Korkeamaa25.2.2026 09:00:00 EET | Pressmeddelande
Energibolaget OX2 kompletterar sina vindkraftsprojekt i Kannisto och Korkeamaa, som fick investeringsbeslut i december, med energilagringsanläggningar med en total effekt på 235 MW (470 MWh) (Battery Energy Storage System, BESS).
OX2:n ensimmäiset energiavarastoinvestoinnit Suomessa Kanniston ja Korkeamaan tuulipuistojen yhteyteen25.2.2026 09:00:00 EET | Tiedote
Uusiutuvan energian yhtiö OX2 täydentää joulukuussa investointipäätöksen saaneita Kanniston ja Korkeamaan tuulivoimahankkeitaan yhteisteholtaan 235 MW:n (470 MWh) energiavarastoilla (Battery Energy Storage System, BESS).
Halsuan Honkakankaan tuulipuistohankkeen erikoiskuljetukset käyntiin arviolta helmikuun viimeisellä viikolla20.2.2026 10:00:00 EET | Tiedote
OX2:n rakenteilla olevan Honkakankaan tuulipuiston ensimmäinen erikoiskuljetus toteutetaan arviolta helmikuun viimeisellä viikolla. Kuljetusten on määrä jatkua maaliskuun puolivälissä. Kaikki tuulivoimahankkeen osat kuljetetaan Halsualle Kokkolan satamasta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme