SDP EDUSKUNTA

SDP:n Suhonen vaatii panostuksia Itä-Suomen raiteisiin – poikittaisyhteydet eivät saa jäädä mopen osaan!

20.8.2025 14:00:57 EEST | SDP EDUSKUNTA | Tiedote

Jaa

SDP:n kansanedustaja Timo Suhonen vaatii hallitukselta toimia Itä-Suomen raideliikenteeseen, kun ensi vuoden budjettia sorvataan. Perustelut löytyvät tänään keskiviikkona 20.8.2025 julkaistusta alueen maakuntien liittojen ja kuntien selvityksestä.

Kuva: Jukka-Pekka Flander/SDP
Kuva: Jukka-Pekka Flander/SDP

– On tiedetty tosiasia, jonka nyt vielä selvitys naulaa, että maamme raideliikenteen poikittaisyhteydet on jätetty mopen osaan. Olen jo kahtena vuonna tehnyt talousarvioaloitteen suunnittelumäärärahan myöntämisestä Pieksämäki–Varkaus–Joensuu-raidevälin sähköistämisen suunnittelun aloittamiseksi. Nyt osana Itä-Suomi-pakettia on löydyttävä tämä rahoitus, vaatii Savo-Karjalan vaalipiirin ensimmäisen kauden kansanedustaja Suhonen.

– Lisäksi on muistettava, että julkisin varoin hankittava henkilöjunaliikenne on Euroopan unionin määräyksestä kilpailutettava vuodesta 2031 alkaen. On selvää, että yhteys päättyy, jos raiteet on päästetty hapertumaan, eikä sillä voida liikennöidä nykyaikaisella sähköistetyllä kalustolla. Suomella ei ole huoltovarmuudenkaan takia varaa purkaa poikittaisyhteyksiä, varoittaa Suhonen.

– Selvitys kertoo, että esimerkiksi tällä ratavälillä ovat matkustajamäärät kasvaneet viisi vuotta putkeen, vaikka kalusto ei täytä nykyajan vaatimuksia. On selvää, että toimivilla yhteyksillä on merkitystä Itä-Suomen yliopistolle ja koko Itä-Suomen elinvoimaisuudelle, puhumattakaan teollisuuden tarpeista ja logistiikkaketjuista. Sähköistäminen ja kohtauspaikkojen lisääminen edistäisivät paljon teollisuuden tarpeita ja ratayhteyden käytettävyyttä, perustelee Suhonen.

– Kuntien ja liittojen selvitys antaa vankan asiaperustelun maan hallitukselle toimia pitkäjänteisesti ja ennakoivasti ensi vuoden talousarvion valmistelun yhteydessä, jotta Pieksämäki–Varkaus–Joensuu-ratavälin sähköistäminen toteutetaan samanaikaisesti peruskorjauksen ja turvalaiteuudistuksen yhteydessä viipymättä hyödyntäen kansallisia ja unionin rahoitusmekanismeja kiireellisenä, näkee Suhonen.

Yhteyshenkilöt

Linkit

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

SDP:n Eveliina Heinäluoma: Hallituksen aborttimaksu on jälleen yksi askel naisten oikeuksien heikentämisessä21.9.2026 13:24:59 EEST | Tiedote

SDP:n kansanedustaja Eveliina Heinäluoma pitää ennenkuulumattomina Orpon hallituksen suunnitelmia tuoda eduskuntaan aborttioikeuden rajaamisesitys, joka mahdollistaisi uuden maksun omasta tahdosta tehtävälle raskaudenkeskeytykselle. Julkisuudessa olleiden tietojen mukaan leikkausta tai muuta toimenpidettä edellyttävästä abortista voitaisiin periä noin 257 euron asiakasmaksu. Lääketieteellisin perustein tehtävät raskaudenkeskeytykset olisivat maksuttomia. – On täysin kestämätöntä, että hallitus alkaa arvottaa raskaudenkeskeytyksiä sen perusteella, miksi nainen aborttiin päätyy. Terveydenhuollon maksujen tulee perustua hoitoon. Oikeus turvalliseen aborttiin ei saa riippua naisen varallisuudesta, Heinäluoma sanoo.

SDP:n Pia Hiltunen: Naisen omaa päätöstä ei pidä hinnoitella21.9.2026 12:53:55 EEST | Tiedote

SDP kansanedustaja Pia Hiltunen arvostelee hallituksen suunnitelmaa uusista abortteihin liittyvistä asiakasmaksuista. Svenska Ylen mukaan omasta pyynnöstä tehtävään raskaudenkeskeytykseen liittyvistä leikkauksista, toimenpiteistä tai erityistutkimuksista voisi jatkossa joutua maksamaan noin 257 euroa. Jos raskauden jatkuminen uhkaisi raskaana olevan tai sikiön henkeä tai terveyttä, toimenpiteet olisivat maksuttomia.

SDP:n Haatainen: Naisten oikeudet eivät saa olla kompromissien kohde – hallituksen ei pidä ottaa takapakkia aborttioikeudessa21.9.2026 09:53:30 EEST | Tiedote

Yle Svenska uutisoi tänään, että hallituksen uudet terveydenhuollon asiakasmaksut koskevat myös abortteja. Noin 257 euron maksu koskisi omasta pyynnöstä tehtäviä abortteja, kun taas lääketieteellisistä syistä tehtävät abortit olisivat maksuttomina. Uusi maksu uhkaa moninkertaistaa raskauden keskeytyksen hinnan ja vaikeuttaa niiden tekemistä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye