Turun yliopisto

Väitös: Yliopistollisella harjoittelupäiväkodilla on tärkeä rooli varhaiskasvatuksen opettajankoulutuksessa

Jaa

Suomen ensimmäinen yliopiston alaisuuteen perustettu harjoittelupäiväkoti, Rauman pikkunorssi, on tuoreen väitöstutkimuksen mukaan lisännyt varhaiskasvatuksen opettajankoulutuksen tasa-arvoisuutta ja koulutuksen vastaavuutta työelämän kanssa sekä monipuolistanut koulutuksen toteutusta.

Meri Pihanperä lähikuvassa.
Meri Pihanperä. Kuva: Liisa Rannankallio

Turun yliopistossa väittelevä Meri Pihanperä tarkasteli kasvatustieteen väitöskirjassaan harjoittelupäiväkoti Rauman pikkunorssia ja sen toimintaa erityisesti varhaiskasvatuksen opettajankoulutuksen kanssa tehtävän yhteistyön kautta. Rauman pikkunorssi perustettiin vuonna 2021 Turun yliopiston opettajankoulutuslaitoksen Rauman kampuksen yhteyteen ja se siirtyi tammikuussa 2024 Rauman kaupungin omistukseen.

– Keskityin tutkimuksessani Rauman pikkunorssin syntyprosessiin ja kehittymiseen vuosina 2017–2021. Lisäksi selvitin Pikkunorssissa työskennelleiden varhaiskasvatuksen opettajien näkemyksiä työstään yliopistollisessa harjoittelupäiväkodissa sen ensimmäisen toimintavuoden aikana, Pihanperä kertoo.

Pihanperän väitöstutkimus osoittaa, että Rauman pikkunorssi suunniteltiin innovatiiviseksi yliopistolliseksi harjoittelupäiväkodiksi, jossa yhdistyvät varhaiskasvatus ja esiopetus sekä opetus-, opetusharjoittelu- ja tutkimusyhteistyö vastaavalla tavalla kuin perinteisissä opettajankoulutuksen yhteydessä toimivissa harjoittelukouluissa eli normaalikouluissa.

– Yliopistollisen harjoittelupäiväkodin merkitys varhaiskasvatuksen opettajankoulutukselle on moniulotteinen niin koulutuksellisen tasa-arvon, koulutuksen toteuttamisen ja työelämävastaavuuden kuin varhaiskasvatuksen tutkimusperustaisen kehittämisen näkökulmista, Pihanperä kiteyttää.

Väitöstutkimuksen tulosten mukaan Rauman pikkunorssi toteutti jo ensimmäisenä toimintavuotenaan 2021 monipuolista opettajankoulutusyhteistyötä yliopiston toimijoiden kanssa niin opetusharjoittelu-, opetus- ja tutkimusyhteistyön kuin yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen ja vaikuttavuuden osa-alueilla.

”Opettajankoulutuksia ei tulisi asettaa eriarvoiseen asemaan”

Opetusharjoittelu on keskeinen osa suomalaista opettajankoulutusta. Toisin kuin luokan- ja aineenopettajien koulutuksissa, yliopistollisessa varhaiskasvatuksen opettajankoulutuksessa opetusharjoittelut on järjestetty Rauman pikkunorssin perustamiseen asti kunnallisissa tai yksityisissä päiväkodeissa. Yliopistojen yhteydessä toimiva harjoittelukoulujärjestelmä ei siis ole aiemmin ulottunut varhaiskasvatukseen.

Pihanperä pitää tutkimusta Rauman pikkunorssista ajankohtaisena ja merkityksellisenä erityisesti tilanteessa, jossa varhaiskasvatuksen opettajista on valtakunnallisesti pulaa ja yliopistollisen varhaiskasvatuksen opettajankoulutuksen laatua kehitetään aktiivisesti. Väitöstutkimuksen tulokset tarjoavatkin tärkeää tietoa varhaiskasvatuksen opettajankoulutuksen ja sen opetusharjoittelujärjestelmän kehittämiseen.

– Opettajankoulutuksia ei tulisi asettaa eriarvoiseen asemaan suhteessa toisiinsa riippuen siitä, minkä ikäisten lasten opettajia niissä koulutetaan. Aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet varhaisten vuosien olevan erittäin merkityksellisiä lasten opinpolun kannalta tulevaisuudessa, mikä tekee pienten lasten opettajien työstä hyvin tärkeää. Toivon, että tutkimukseni tekee ymmärrettäväksi sen, kuinka merkityksellinen yliopistollinen harjoittelupäiväkoti on osana yliopistollista varhaiskasvatuksen opettajankoulutusta ja sen edelleen kehittämistä, Pihanperä toteaa.

Väitöstilaisuus perjantaina 5. syyskuuta

KM Meri Pihanperä esittää väitöskirjansa ”Suomen ensimmäisen yliopistollisen harjoittelupäiväkodin synty ja kehittyminen: Rauman pikkunorssi vuosina 2017–2021” julkisesti tarkastettavaksi Turun yliopistossa perjantaina 5.9.2025 klo 12.00 (Turun yliopisto, Rauman kampus, päärakennus, Toivo Laurilehto -sali, Seminaarinkatu 1, Rauma).

Vastaväittäjänä toimii dosentti Kirsi Alila (Opetus- ja kulttuuriministeriö) ja kustoksena emeritaprofessori Inkeri Ruokonen (Turun yliopisto). Tilaisuus on suomenkielinen. Väitöksen alana on kasvatustiede.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Meri Pihanperä lähikuvassa.
Meri Pihanperä.
Kuva: Liisa Rannankallio
Lataa

Linkit

Turun yliopisto on 25 000 opiskelijan ja työntekijän innostava ja kansainvälinen akateeminen yhteisö. Rakennamme kestävää tulevaisuutta monitieteisellä tutkimuksella, koulutuksella ja yhteistyöllä.

Turun yliopiston mediatiedotteet

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Turun yliopisto

Saarnia uhkaavat sieni ja hyönteinen – turkulaistutkijat selvittävät miten puut voivat puolustautua tuholaisilta21.8.2025 10:05:23 EEST | Tiedote

Saarnipuita kiusaava sienitauti nimeltään saarnensurma heikentää puiden kuntoa monin paikoin eteläisessä Suomessa. Lisäksi saarnia uhkaa maailmalla leviävä, nilaa syövä saarnituholainen, joka on aiheuttanut laajoja saarnituhoja etenkin Pohjois-Amerikassa. Turun yliopiston tutkijat selvittävät nyt saarnipuiden luontaisia puolustautumiskeinoja sienitautia ja tuholaisia vastaan.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye