Yrittäjägallup: Yritysten tilanne heikoin vuosiin, silti usko parempaan vahvistunut
21.8.2025 06:30:00 EEST | Suomen Yrittäjät | Tiedote
Pk-yritysten taloustilanne on tällä hetkellä heikoin Yrittäjägallupin mittaushistorian aikana. Mittaaminen aloitettiin keväällä 2022. “Monien pk-yritysten tilanne on kiistatta heikko. Se näkyy konkurssiluvuissa ja yrittäjien maksuvaikeuksissa. Taustalla on useita tekijöitä, kuten huono suhdanne, ostovoiman heikkeneminen, veronkorotukset ja kansainvälinen epävarmuus, Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen sanoo.

Erityisesti palvelualan yritykset kokevat vaikeuksia, sillä niistä 22 prosenttia arvioi tilanteensa huonoksi.
Alueellisesti vaikeinta on pääkaupunkiseudun ulkopuolisella Uudellamaalla, kun taas Pohjois- ja Itä-Suomessa tilanne on suhteellisesti parempi. Naisyrittäjien tilanne on selvästi heikompi kuin miesyrittäjien.
“Hyvässä tilanteessa on eniten asiantuntijapalveluyrityksiä, joista hieman yli puolet raportoi hyvästä tilanteesta”, Pentikäinen toteaa.
Näkymät kuitenkin kirkastuneet
Vaikka tilanne on juuri nyt haastava, yrittäjien odotukset tulevasta ovat kohentuneet.
”Tilanne on onneksi kääntymässä – hitaasti mutta melko varmasti. Talouskasvu vahvistuu, korot laskevat ja kuluttajien luottamus palautuu. Tämä näkyy myös yrittäjien odotuksissa”, Pentikäinen sanoo.
Pk-yritysten edustajista 34 prosenttia uskoo tilanteen paranevan seuraavan vuoden aikana, kun vain 16 prosenttia arvioi sen heikentyvän. Erityisesti teollisuudessa ja asiantuntijapalveluissa usko tulevaan on vahva.
Tilanne on muuttunut kesän aikana. Toukokuussa 33 prosenttia arvioi tilanteen paranevan ja 19 prosenttia heikentyvän.
”Nyt voi olla oikea hetki painaa kaasua, jos on mahdollisuuksia. Markkina vetää monilla aloilla. Yrittäjien kannattaa hyödyntää tilanne, kun näkymät ovat paranemassa. Kaikilla ei valitettavasti ole voimia panostaa, vaikka markkina vetäisi.”
Moni tienaa yrittäjänä alle 30 000 euroa
Yrittäjistä 39 prosenttia ansaitsee alle 30 000 euroa vuodessa yrittäjänä. Yksinyrittäjistä 56 prosenttia jää tämän rajan alle.
“Moni yrittäjä on pienituloinen”, Pentikäinen muistuttaa.
Useat tekevät kuitenkin rinnakkain työtä sekä yrittäjänä että palkansaajana, mikä nostaa kokonaisansiotasoa. Yrittäjänä toimivista 29 prosentilla kokonaisansiotaso on alle 30000 euroa.
“On ajankuva, että toimitaan yhä enemmän sekä yrittäjinä että palkansaajina, mikä on hyvä asia. Se kertoo, että omaa osaamista hyödynnetään monipuolisesti, Siksi tarvitaan mm. yhdistelmävakuutus, josta hallitus on linjannut”, Pentikäinen sanoo.
Yrittäjägallupin toteutti Verian Suomen Yrittäjien toimeksiannosta. Yrittäjägallupiin vastasi 1057 pk-yrityksen edustajaa 7.–13.8.2025. Tulosten luottamusväli on 3,0 prosenttiyksikköä suuntaansa.
Tutustu tuloksiin tarkemmin tästä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mikael Pentikäinentoimitusjohtaja
Puh:040 504 1944mikael.pentikainen@yrittajat.fiTietoja julkaisijasta
Suomen Yrittäjät on jäsenmäärältään elinkeinoelämän suurin keskusjärjestö, joka ajaa yrittäjien sekä pienten ja keskisuurten yritysten asiaa. Jäseniä Yrittäjien paikallisyhdistyksissä on lähes 70 000 ja toimialajärjestöissä noin 36 000. Ne työllistävät Tilastokeskuksen (2023) mukaan yrittäjät mukaan lukien noin 590 000 henkilöä ja yritysten yhteenlaskettu liikevaihto on noin 171 miljardia euroa. Yrittäjäjärjestön toiminta rakentuu 372 paikallisyhdistyksestä, 21 aluejärjestöstä ja 60 toimialajärjestöstä. Lisätietoa: www.yrittajat.fi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Yrittäjät
Yrittäjät: Alustatyölaki voi hämärtää työsuhteen ja yrittäjyyden rajanvetoa5.11.2026 15:37:11 EET | Tiedote
Hallitus on antanut tänään eduskunnalle esityksen, jolla säädetään uusi alustatyölaki. Lailla pannaan täytäntöön EU:n alustatyödirektiivi. – Suomen Yrittäjille on tärkeää, että alustatyötä on mahdollista tehdä jatkossa myös yrittäjänä. Työsuhteen ja yrittäjyyden rajavetoa ei saa hämärtää, johtava asiantuntija Albert Mäkelä Suomen Yrittäjistä sanoo.
Yrittäjät: Yrittäjälle on turvattava uusi alku epäonnistumisen jälkeen5.11.2026 09:32:24 EET | Tiedote
Yrittäjä tarvitsee paremmat mahdollisuudet selvitä tilapäisistä talousvaikeuksista ja jatkaa yrittäjänä konkurssin jälkeen. Yrittäjät esittää pienille yrityksille kevyempiä ja kohtuuhintaisempia keinoja talousvaikeuksien ratkaisemiseen.
Yrittäjägallup: Omistajanvaihdos ajankohtaisempaa aiempaa useammalle yritykselle – rahoitushuolet kasvaneet4.11.2026 06:30:00 EET | Tiedote
Kasvaneet rahoitushuolet vaikeuttavat yritysten jatkuvuuden turvaamista. Vähintään kymmenen henkilöä työllistävissä yrityksissä huoli korostuu, vaikka juuri niissä yrityksen arvoa kehitetään selvästi keskimääräistä useammin. ”Omistajanvaihdos on ajankohtainen kymmenille tuhansille yrityksille. Yritysten jatkuvuus ei voi olla yksin yrittäjien varassa. Myös rahoituksen on toimittava, jotta elinkelpoisten yritysten tulevaisuus voidaan turvata. Pelissä ovat työpaikat, palvelut ja verotulot”, omistajanvaihdostoiminnan päällikkö Inkeri Sundberg Suomen Yrittäjistä sanoo.
Yrittäjägallup: Yrittäjät tukevat laajalti kotihoidon tukea31.10.2026 06:30:00 EET | Tiedote
Yrittäjägallupiin vastanneista, joilla on alaikäisiä tai aikuisia lapsia, 69 prosenttia haluaa säilyttää kotihoidon tuen. Kotihoidon tuen poistamista kannattaa vain 12 prosenttia vastaajista. Tuella on ollut merkitystä myös yrittäjäperheiden toimeentulolle: 42 prosenttia kertoo kotihoidon tuella olleen merkitystä perheen toimeentulolle lasten ollessa pieniä.
Yrittäjät: Ammattidieselin taso liian matala22.10.2026 16:38:38 EEST | Tiedote
Hallitus antoi torstaina eduskunnalle esityksen ammattidieselistä. Veronpalautus olisi 3,3 senttiä litralta ja koskisi linja-autoja sekä vähintään 7,5 tonnin kuorma-autoja. Suomen Yrittäjät pitää esityksen etenemistä hyvänä, mutta vaatii palautuksen tason nostamista ja käyttöönoton aikaistamista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme