Hukkakaura, rikkakananhirssi, viherpantaheinä ja muut vieraslajit uhkaavat ruuantuotantoa
Hukkakauraa on valvottu ja torjuttu Suomessa jo pitkään. Rikkakananhirssi ja viherpantaheinä alkoivat yleistyä vuonna 2021. Vieraslajit ovat ruuantuotannolle valtava riski, joka on syytä ottaa vakavasti. Paljon on kuitenkin tehtävissä. Loimaalla on urakoitu hukkakauravalvonnassa poikkeuksellisen paljon.

Hukkakaura, rikkakananhirssi, viherpantaheinä ja muut vieraslajit leviävät nopeasti. Yksi kasvi voi tuottaa satoja siemeniä, jotka voivat säilyä maassa itämiskykyisinä jopa kymmenen vuotta.
Loimaan maaseutupalveluiden johtava maaseutuasiamies Markku Paija kertoo, että heidän alueellaan on tehty hukkakauran torjuntaa poikkeuksellisen paljon. Koko Suomen puhtaaksitarkastuksista Loimaa hoitaa yksin yli 10 prosenttia. Viime vuonna Loimaalla tarkastettiin lohkoja puhtaaksi jopa 600 hehtaaria.
– Täällä on paljon siementuottajia ja he tarvitsevat tiedon siitä, että lohkot ovat puhtaita, joten torjuntaan panostetaan täällä poikkeuksellisen aktiivisesti.
Hukkakaura on tunnistettu pahaksi rikkakasviksi jo 1800-luvulla, ja järjestelmällistä torjuntaakin on tehty jo 1970-luvulta asti. Nykyään Suomessa on hukkakauralaki, joka velvoittaa valvomaan ja torjumaan.
Hukkakauravalvonnasta vastaavat kuntien maaseutupalvelut ja valvonnan ohjauksesta Ruokavirasto.
Varsinais-Suomessa saastuneita lohkoja on noin 25–35 prosenttia kaikesta peltopinta-alasta. Markku Paija on työskennellyt Loimaalla 17 vuotta ja sinä aikana tilanne on parantunut koko ajan.
– Ennen täällä oli todella pahasti saastuneita tiloja, mutta olemme auttaneet aktiivisesti. Torjuntasuunnitelman tarjoaa Ruokavirasto, siitä ei tule viljelijälle kuluja, ja samalla viljelijä saa ulkopuolisen neuvontakäynnin. Torjuntakulut jäävät kuitenkin viljelijälle, Paija kertoo.
Torjuntasuunnitelma on viisivuotinen. Kunta käy ensimmäisenä vuonna tarkistamassa, onko toimiin ryhdytty ja toisen kerran tarkastus tehdään viidentenä vuonna. Jos lohkoilla on noudatettu torjuntasuunnitelmaa, tila vapautuu seurannasta, eikä torjuntasuunnitelmaa tarvitse jatkaa.
Hukkakauran torjunta on mukana EU:n maataloustukien ehdollisuudessa. Jos torjuntasuunnitelmaa ei noudata, se voi johtaa tukisanktioihin.
Rikkakananhirssi ja viherpantaheinä alkoivat yleistyä vuonna 2021
Ruokaviraston asiantuntija Sami Markkanen muistelee, miten rikkakananhirssi ja viherpantaheinä alkoivat levitä Suomessa kesällä 2021.
– Silloin oli sateinen toukokuu mikä hankaloitti kylvöjä. Kesäkuussa alkoi helteet ja kasvustot jäivät aukkoisiksi. Aurinko pääsi lämmittämään suoraan maata, koska viljelyskasvit eivät varjostaneet sitä. Tällaiset olosuhteet suosivat eteläisiä lajeja, kuten rikkakananhirssiä ja viherpantaheinää. Ne ovat alun perin lämpimän lauhkean ja trooppisen vyöhykkeen kasveja, joiden ei kuuluisi menestyä näin pohjoisessa, mutta näin on nyt käynyt. Ja ongelma tulee vain kasvamaan, kun ilmasto lämpenee, Markkanen toteaa.
Molemmat rikkakasvit ovat tulleet Suomeen ulkomaisen siementavaran tai rehun joukossa. Kun siemenet ovat päässeet pellolle, koneet, eläimet ja tulvat ovat levittäneet niitä ja ongelma on kasvanut.
– Tilanne on hankala, sillä ilman tuontisiemeniä emme pärjää, emmekä myöskään voi kieltää ulkomailta tuotuja siemeniä näiden rikkakasvien pelossa, sillä ne eivät ole EU:n alueella kiellettyjä, kuten hukkakaura. Tietoisuus asiasta on kuitenkin lisääntynyt ja esimerkiksi siemenkauppiaiden yhdistys pitää asian suhteen nollatoleranssia. Jos maahantuojalle selviää, että siemenerässä on rikkakananhirssiä tai viherpantaheinää, se erä vedetään pois markkinoilta. Joissain tapauksissa rikkakasvi voidaan myös koittaa lajitella erästä pois. Se on tosi hieno asia! Näin leviämistä saadaan hillittyä omavalvonnalla myös ilman lainsäädäntöä, Markkanen sanoo.
Lainsäädäntöön tuskin on tulossa muutoksia, sillä kyseiset kasvit ovat eteläisemmässä Euroopassa niin yleisiä, että niiden kanssa on opittu elämään. Norjassa tilanne on edennyt jo todella pahaksi ja Suomessa ne leviävät vasta nyt. Leviämisen laajuudesta ei kuitenkaan ole varmaa tietoa.
– Vieraslajit.fi-sivuilla on karttoja, mutta nekään eivät ole kattavia. Tänä vuonna Suomessa on alkanut kolmevuotinen Makera-tutkimushanke, jossa selvitetään muun muassa rikkakananhirssin levinneisyyttä ja tehokkaita torjuntakeinoja. Hankkeessa tutkitaan myös viherpantaheinän, sinipantaheinän ja mustakoison levinneisyyttä ja torjuntakeinoja, kertoo Markkanen.
Valvonta vaatii yhteistyötä
Hukkakaura tulee röyhylle heinäkuussa, joten silloin paras aika lähteä kierrokselle varmistamaan, ettei sitä ole omilla pelloilla. Jos hukkakauraa havaitsee, siitä voi tehdä ilmoituksen Vipu-palvelussa tai soittaa suoraan kunnan maaseutupalveluihin.
– Joskus niitä osuu meidänkin silmiin, mutta alueellamme on 90 000 hehtaaria peltoa, joten emme pysty niitä kaikkia kiertämään tehokkaasti. Tehokkain keino tuntuu olevan naapurivalvonta. Melkein aina pahimmat tilanteet ovat tulleet tietoon juuri ilmiantojen kautta, kertoo Markku Paija.
Naapurivalvontaan on Loimaalla hyvä motivaatio, sillä alueella on poikkeuksellisen paljon siemenviljelijöitä, joille hukkakaura voi aiheuttaa isot taloudelliset tappiot.
Rikkakananhirssin ja viherpantaheinän valvonta on hankalampaa. Niille ei ole omaa rekisteriä, eikä niitä vielä tunnisteta yhtä hyvin.
– Meille voi kuitenkin soittaa ja kysyä tunnistusapua. Erityisesti niitä on havaittu monimuotoisuus- ja maisemapelloilla, Paija sanoo.
Lisäksi apua voi hakea Ruokaviraston nettisivuilta. Siellä on paljon tietoa ja tunnistuskuvia rikkakananhirssistä ja viherpantaheinästä.
Torjuntaan on paljon keinoja
Vieraslajien torjunnassa tärkeintä on löytää se ensimmäinen kasvi. Yksittäiset yksilöt voi kitkeä juurineen ehjään jätesäkkiin ja hävittää polttamalla. Ensimmäisen havainnon jälkeen kitkentäkierros kannattaa tehdä viikon välein. Jos ensimmäiset yksilöt ehtivät tiputtaa siemenensä, ongelma voi seuraavana vuonna olla valtava.
Kemiallinen torjunta on tehokasta ja nykyään torjunta-aineet ovat edullisempia. Rikkakananhirssin ja viherpantaheinän torjuntaan tepsivät samat aineet kuin hukkakauraan. Niitosta ja harauksesta ei ole juurikaan apua. Rikkakananhirssin kasvupiste on maanrajassa, jolloin se ei tuhoudu niitossa, vaan kasvit kehittävät niiton jälkeen lyhyet varret joissa on uudet röyhyt.
Lisätiedot:
- Markku Paija, johtava maaseutuasiamies, Loimaan maaseutupalvelut
- 050 061 5655
- etunimi.sukunimi@loimaa.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Janica VilenVarsinais-Suomen ELY-keskus, maaseutuviestinnän koordinaattori
Puh:02 9502 2010janica.vilen@ely-keskus.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. Teemme työtämme Varsinais-Suomen lisäksi Satakunnan alueella liikenne- ja ympäristöasioissa.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Varsinais-Suomen ELY-keskus
Valtatie 1 (E18) Makarlan levähdysalueen laajennustyöt ovat valmistuneet21.8.2025 09:06:02 EEST | Tiedote
Varsinais-Suomen ELY-keskus aloitti toukokuussa Kaarinan Piikkiössä valtatie 1:llä Makarlan levähdysalueen laajennustyöt, jossa paikoitusaluetta laajennettiin ja järjestettiin uudelleen. Rakennustyöt ovat nyt valmistuneet ja levähdysalue on käytettävissä. Levähdysalueen laajennus on merkittävä helpotus raskaan liikenteen kuljettajille, jotka tarvitsevat sopivia paikkoja taukojen pitämiseen.
Programmet för Närmatsdagens invigning har publicerats –program för hela familjen på KasiTori i Letala20.8.2025 14:57:07 EEST | Pressmeddelande
Närmatsdagen firas i Finland igen den 6–7 september. I år invigs evenemangshelgen i Letala. Programmet har nu offentliggjorts och tusentals besökare förväntas delta.
Lähiruokapäivän avajaistapahtuman ohjelma on julkaistu – Laitilan KasiTorilla luvassa ohjelmaa koko perheelle20.8.2025 14:57:07 EEST | Tiedote
Lähiruokapäivää vietetään Suomessa taas 6.–7. syyskuuta. Tänä vuonna tapahtumaviikonlopun valtakunnalliset avajaiset järjestetään Laitilassa. Ohjelma on nyt julkistettu ja paikalle odotetaan tuhatta ihmistä.
Varsinais-Suomen ja Satakunnan päällystystyöt viikolla 3415.8.2025 10:05:26 EEST | Tiedote
Viikolla 34 päällystöitä ja päällystystä valmistelevia töitä tehdään Varsinais-Suomessa Somerolla ja Salossa. Satakunnassa päällystystyöt jatkuvat Kankaanpäässä ja päällystystä valmistelevia töitä tehdään Säkylässä ja Eurajoella.
Miljö- och klimatinvesteringar börjar intressera i Egentliga Finland15.8.2025 08:24:44 EEST | Pressmeddelande
Under drygt ett år har EU:s landsbygdsfinansiering beviljats för allmännyttiga miljö- och klimatinvesteringar med lovande resultat.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme