Onni kasvaa yhteis(ty)össä –webinaari järjestetään lokakuussa
Kaikille avoimessa webinaarissa kerrotaan keinoista edistää omaa hyvinvointia.

Hyvinvointialue järjestää 8. lokakuuta klo 17–18.30 webinaarin Onni kasvaa yhteis(ty)össä – Oma Häme ja kunnat asukkaiden hyvinvoinnin asialla.
Tilaisuus järjestetään Vanhusten viikon ja 10.10. pidettävän Maailman mielenterveyspäivän kunniaksi. Webinaarin teemana on arkinen hyvinvointi ja sen edistäminen. Arki on sujuvampaa, kun kehossa on hyvä olla ja mieli on virkeä. Webinaarin tavoitteena onkin vahvistaa asukkaiden kykyä vaikuttaa hyvinvointiinsa ja lisätä tietoisuutta palveluista, joihin voi ottaa yhteyttä matalalla kynnyksellä elämän eri käänteissä.
Webinaari on suunnattu erityisesti työikäisille ja ikääntyneille. Webinaarissa on mahdollisuus esittää ammattilaisille kysymyksiä kirjoittamalla ne verkkolähetyksen keskusteluosioon.
Webinaarissa esitellään Oma Hämeen uutta Hyvinvointisi tueksi -sivustoa, joka kokoaa yhteen muun muassa osallistumis- ja harrastusmahdollisuuksia Kanta-Hämeen alueella. Lisäksi webinaarissa kuntoutuksen työntekijät kertovat, miten omasta kehosta voi pitää huolta. Webinaarissa puhutaan myös arjessa jaksamisesta ja mielen hyvinvoinnista sekä suun hyvinvoinnista ja ravitsemuksesta.
Kannustamme kuntien, järjestöjen ja yhdistysten toimijoita ja muita tahoja järjestämään tilaisuuksia, joissa asukkaat pääsisivät osallistumaan webinaariin yhdessä. Esimerkiksi järjestämällä katselupaikkoja kirjastoon, kylätalolle, tai kerhotilaan. Kuntalaisten yhteistä kokoontumista voi sitten hyödyntää muuhunkin tiedonvaihtoon tai keskusteluun. Sosiaalinen kanssakäyminen ja yhteisöllisyys olennaisesti edistävät yksilön hyvinvointia. Onni kasvaa yhteisössä.
Webinaariin pääsee liittymään omalta kotikoneelta, tabletilta tai puhelimelta. Se ei edellytä erillisten järjestelmien asentamista tai ohjelmien käyttämistä, tarvitaan vain toimiva verkkoyhteys.
Webinaarin tarkempi ohjelma ja osallistumislinkki julkaistaan lähempänä tapahtumaa: Onni kasvaa yhteis(ty)össä - Oma Häme ja kunnat asukkaiden hyvinvoinnin asialla - Oma Häme
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Minna Ritakorpielintapaohjauksen koordinaattori
Puh:040 631 5197minna.ritakorpi@omahame.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Oma Häme
Oma Hämeen syksyn maksuttomat etäryhmät alkavat pian20.8.2025 10:39:19 EEST | Tiedote
Etäryhmät tarjoavat tietoa ja tukea pienten lasten vanhemmille sekä ohjausta terveellisempään arkeen.
Lapsiperheiden kotipalvelu muuttuu maksulliseksi 1. syyskuuta alkaen19.8.2025 12:51:39 EEST | Tiedote
Muutos perustuu aluevaltuuston päätökseen.
Rohkeus, avara mieli ja vahva ammattitaito kannattelevat – gynekologi Sari Silventoinen kertoo työstään katastrofialueilla19.8.2025 12:21:38 EEST | Artikkeli
Maailman humanitaarisuuden päivänä, 19. elokuuta, muistetaan niitä ihmisiä, jotka päivittäin auttavat kriisien keskellä eläviä ympäri maailmaa. Naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri Sari Silventoinen on yksi heistä. Suomessa hän on työskennellyt operatiivisen palvelualueen ylilääkärinä Oma Hämeessä. Pian hän siirtyy johtajaylilääkäriksi Etelä-Karjalan hyvinvointialueelle. Avustustyötä Sari on tehnyt Punaisen Ristin kautta Afganistanissa, Haitissa, Bangladeshissa ja Gazassa. Hän on hoitanut ihmisiä luonnonkatastrofien jälkeen, pakolaisleireillä ja viimeisimmäksi viime kesänä konfliktialueella Gazassa. Silventoisen työ tuo konkreettisesti esiin sen, miten humanitaarinen apu voi muuttaa ihmisten elämää ja tuoda toivoa keskelle vaikeita olosuhteita. Tie avustustyöhön ja valmistautuminen Sari kertoo, että ajatus avustustyöstä syntyi jo lääkäriopintojen alussa. Erillistä ”heräämistä” ei koskaan tullut, vaan hän tiesi jo nuorena opiskelijana haluavansa viedä myöhemmin osaamistaan aluei
Hyvinvointialuejohtajien kannanotto: Sote-järjestöjen valtionavustusten lisäleikkauksista luovuttava15.8.2025 16:06:35 EEST | Tiedote
Sosiaali- ja terveysjärjestöjen valtionavustusten lisäleikkaukset eivät olisi säästö, vaan jättäisivät sadat tuhannet ihmiset ilman ehkäisevää ja varhaista tukea. Ne kasvattaisivat hyvinvointialueiden sosiaali- ja terveydenhuollon kustannuksia ja vaarantaisivat sisäistä turvallisuutta. Sosiaali- ja terveysjärjestöt tekevät vaikuttavaa työtä. Ne tukevat lapsia, nuoria ja perheitä, lähisuhdeväkivallan uhreja ja tekijöitä, erotilanteessa eläviä ja muista syistä kriiseissä olevia, eri ikäisiä mielenterveys- ja päihdeongelmissa, eri tavalla sairaita, vammaisia, työttömiä, vanhuksia ja yksinäisiä. Järjestöt tekevät chateissa nimetöntä auttamista, vastaavat lasten ja nuorten puhelimiin ja kriisipuhelimiin satoja tuhansia kertoja vuodessa. Ne antavat eri elämäntilanteissa neuvontaa ja ohjausta. Ne järjestävät vertaisryhmiä ja tukihenkilöitä sekä pitävät yllä kohtaamispaikkoja ja tarjoavat ihmisille hyvinvointia tukevan yhteisön. Sote-järjestöjen ammattilaiset, vertaiset ja vapaaehtoiset ovat m
Oma Häme uudisti järjestöyhteistyön verkkosivun13.8.2025 14:33:29 EEST | Uutinen
Oma Häme on julkaissut uudistetun järjestöyhteistyön verkkosivun, joka tuo näkyväksi järjestöjen keskeisen roolin hyvinvointialueen kumppanina. Kanta-Hämeessä toimii yli 3 000 rekisteröitynyttä järjestöä. Järjestöjen toiminta täydentää ja rikastuttaa hyvinvointialueen palveluita, edistää terveyttä ja hyvinvointia, lisää osallisuutta ja yhteisöllisyyttä sekä ehkäisee syrjäytymistä. Samalla se tuo asukkaiden äänen mukaan hyvinvointialueen kehittämiseen ja päätöksentekoon. Yhteistyö järjestöjen kanssa toteutuu konkreettisina tekoina ja yhteisenä tekemisenä. Järjestöt ovat esimerkiksi tärkeä osa asiakkaiden palveluketjuja. Järjestöillä on myös edustus monissa hyvinvointialueen ja yhdyspintojen verkostoissa ja työryhmissä. Lisäksi järjestöjen kanssa järjestetään erilaisia tapahtumia ja järjestöjen toimintaan voi tutustua esimerkiksi OLKA-pisteillä sairaalan aulassa. Yhteistyötä kehitetään jatkuvasti, jotta se tukisi entistä paremmin alueen asukkaiden hyvinvointia ja osallisuutta. Uudistettu
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme