”Ellei tuloksia ala tulla, elinkeinoelämän kiinnostus urheiluun saattaa hiipua”
25.8.2025 08:30:00 EEST | Finsk-svenska handelskammaren | Tiedote
Urheilulla on ratkaiseva merkitys kansanterveydelle, mutta se vahvistaa myös kansallista yhteenkuuluvuutta ja rakentaa Suomen mainetta maailmalla. Jotta urheilu jatkossakin vetäisi puoleensa sekä harrastajia että yleisöä, kiinnostuksen on säilyttävä – ja tässä huippu-urheilijoilla on keskeinen rooli. Uusien huippujen kasvattaminen edellyttää osaavia valmentajia, selkeitä ja toimivia organisaatioita sekä vahvaa tukea niin yhteiskunnalta kuin elinkeinoelämältä.

Aihetta käsiteltiin täyden salin edessä Suomalais-ruotsalaisen kauppakamarin seminaarissa perjantaina 22. elokuuta. Keskusteluun osallistuivat muun muassa Suomen liikunta-, urheilu- ja nuorisoministeri Mika Poutala, moninkertainen Ruotsin pituushypyn mestari Michel Tornéus sekä johtavia urheilutoimijoita Suomesta ja Ruotsista.
Moni puhujista näki urheilun resurssipulan perusongelmana. Jotkut menivät niin pitkälle, että viittasivat järjestelmävikoihin selityksenä sille, miksi nuoret lahjakkuudet lopettavat ennen huipulle pääsemistä.
”Monet huippu-urheilijat maksavat omilla, verotetuilla rahoillaan osallistuakseen maajoukkueeseen. Näin ei pitäisi olla”, korosti Ruotsin olympiakomitean pääsihteeri Åsa Edlund-Jönsson puheenvuorossaan.
Vuorineuvos Matti Sundberg, entinen Suomen Hiihtoliiton puheenjohtaja, korosti uudenlaisen ajattelun tarvetta: ”Vastuu lasten liikunnallisuuden opettamisesta varhaisesta iästä kuuluu meille kaikille – vanhemmille, valmentajille, seuroille ja koko paikallisyhteisölle. Vastuunjaon on kuitenkin oltava selkeä, rakenteet eivät saa jäädä epäselviksi. Huipulle tähtäävien nuorten on saatava tukea koko urapolullaan – myös yrityksiltä, jotka haluavat pitkäjänteisesti vahvistaa omaa brändiään. Ellei uusia huippu-urheilijoita nouse esiin, on vaarana, että elinkeinoelämän kiinnostus urheiluun hiipuu.”
Sundberg toivoo lisää pohjoismaisia urheilukilpailuja: ”Ainoastaan vertaamalla itseämme muihin opimme, mitä huipulle pääsy todella vaatii.”
Michel Tornéus kertoi urheilijoiden vaikeuksista uran päättymisen jälkeen: ”Huippu-urheiluun panostaminen vaatii täydellistä omistautumista. Monilla ei ole mahdollisuutta opiskella tai hankkia ammattia urheilu-uran aikana. Varmuus siitä, että uran jälkeen saa tukea uuteen alkuun, antaisi meille urheilijoille rohkeuden panostaa täysillä.”
Aihe sytytti yleisön innostuksen, ja paikalla oli runsaasti johtavia vaikuttajia sekä liike-elämästä että urheilujärjestöistä. Kiinnostus urheiluun näkyi selvästi. Moderaattori, urheilutoimittaja Kaj Kunnas, sai loputtomalta tuntuvan kysymystulvan.
Marraskuussa Suomalais-ruotsalainen kauppakamari järjestää vastaavan seminaarin luovien alojen taloudellisesta merkityksestä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kjell SkoglundToimitusjohtaja
Puh:040 560 3922kjell.skoglund@finsve.comKuvat














Linkit
Suomalais-ruotsalainen kauppakamari
Suomalais-ruotsalaisen kauppakamarin (FINSVE) tavoitteena on Suomen Ruotsiin suuntautuvan viennin edistäminen. FINSVE palvelee molempien maiden yrityksiä ja muita Suomen ja Ruotsin välisestä kaupasta kiinnostuneita tiedottamalla, antamalla neuvoja ja tekemällä markkina-analyysejä Ruotsissa. FINSVE järjestää tilaisuuksia molemminpuolisten kauppasuhteiden edistämiseksi. FINSVE avaa mahdollisuuksia solmia uusia liikesuhteita ja on arvostettu toimija, joka tuottaa lisäarvoa jäsenilleen ja yhteistyökumppaneilleen.

Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Finsk-svenska handelskammaren
Martin Lindqvist ny ordförande för Finsk-svenska handelskammaren28.5.2026 10:47:04 EEST | Pressmeddelande
Vid Finsk-svenska handelskammarens välbesökta årsmöte den 26 maj på Sveriges ambassad i Helsingfors valdes två nya medlemmar in i styrelsen. Martin Lindqvist, tidigare VD för stålföretaget SSAB, nu ordförande i Swiss Steel Holding och styrelsemedlem i bland annat Skanska, SCA, och Indutrade, tar över ordförandeklubban. Till ny styrelseledamot utsågs Karin Johansson, vice VD och chef för näringspolitik och opinionsbildning på Svenskt Näringsliv.
Martin Lindqvist valittiin Suomalais-ruotsalaisen kauppakamarin uudeksi puheenjohtajaksi28.5.2026 10:47:04 EEST | Tiedote
Suomalais-ruotsalainen kauppakamari valitsi kaksi uutta jäsentä hallitukseensa Ruotsin suurlähetystössä Helsingissä 26. toukokuuta pidetyssä vuosikokouksessa. Kauppakamarin uudeksi puheenjohtajaksi valittiin teräsyhtiö SSAB:n entinen toimitusjohtaja Martin Lindqvist, joka toimii nykyisin Swiss Steel Holdingin hallituksen puheenjohtajana ja hallituksen jäsenenä useissa yhtiöissä kuten Skanska, SCA ja Indutrade. Hallituksen uudeksi jäseneksi valittiin Karin Johansson, joka toimii Ruotsin elinkeinoelämän organisaation Svenskt Näringslivin varatoimitusjohtajana sekä elinkeinopolitiikan ja vaikuttamistoiminnan johtajana.
Unik jubileumstävling med 250 000 SEK i prispotten uppmärksammar Finsk-svenska handelskammarens nittio år16.4.2026 15:00:00 EEST | Pressmeddelande
Finsk-svensk morot 2026 är namnet på Finsk-svenska handelskammarens unika jubileumstävling för alla kreativa personer mellan 18 och 40 år, bosatta i Finland eller Sverige. Tanken bakom initiativet är att betona innovation och förnyelse i handeln mellan Finland och Sverige, där handelskammaren under nittio år varit en central organisation. Moroten symboliserar den belöning som energiska entreprenörer, forskare och företagare får som resultat av sitt arbete. Den totala prissumman är 250 000 svenska kronor.
Ainutlaatuisen inspiroiva kilpailu Suomalais-ruotsalaisen kauppakamarin 90-vuotisjuhlan kunniaksi – palkintopotissa 250 000 SEK16.4.2026 15:00:00 EEST | Tiedote
Suomalais-ruotsalainen porkkana 2026 on Suomalais-ruotsalaisen kauppakamarin ainutlaatuinen juhlavuoden kilpailu kaikille 18–40-vuotiaille luoville, Suomessa tai Ruotsissa asuville henkilöille. Aloitteen tarkoituksena on nostaa esiin innovaatiot ja uudistuminen Suomen ja Ruotsin välisessä kaupankäynnissä, jossa kauppakamari on ollut keskeinen toimija jo 90 vuoden ajan. Porkkana symboloi palkintoa, jolla energiset yrittäjät, tutkijat ja visionäärit palkitaan työstään, ja jonka kokonaisarvo on 250 000 Ruotsin kruunua.
Försvarsminister Antti Häkkänen och SSAB:s vd Johnny Sjöström talar i Riddarhuset på tisdag23.2.2026 10:41:00 EET | Pressinbjudan
I krigets skugga växer försvarsmarknaden i Europa kraftigt – hur kan de finska och svenska företagen klara sig i konkurrensen? Välkommen till ett seminarium på hög nivå, där talarna är bland annat försvarsminister Antti Häkkänen och SSAB:s vd Johnny Sjöström.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme