Hallitus jatkamassa leikkauksia ensi vuoden budjetissa: pihistely pidentää talouden alavirettä, valtion virastojen toiminta uhattuina
29.8.2025 11:09:39 EEST | Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL | Tiedote
Hallituksen uusimmat leikkaukset jumittavat talouskasvua ja uhkaavat valtion virastojen toimintaa.

Ensi viikon budjettiriihessä hallitus on jälleen leikkaamassa valtion budjettia miljardin edestä. Uusimmat leikkaukset ovat osumassa muun muassa valtion virastoihin, joista on jo aiemmin leikattu rankalla kädellä.
Uusi kulukuuri tietäisi irtisanomisia ja uhkaisi virastojen toimintaa, Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL muistuttaa. Yksi tulilinjalle joutuvista toimijoista on terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL.
– THL on juuri julkaissut laskelmia, joiden mukaan hallituksen armottomat leikkaukset sysäävät lähes 30 000 lasta köyhyyteen. Nyt THL on jälleen hallituksen leikkausaikeiden kohteena. Toki kyseessä voi olla sattuma, mutta leikkauskohde näyttää rumalta, JHL:n puheenjohtaja Håkan Ekström sivaltaa.
Suomen talous tarpoo sitkeästi paikoillaan, eikä pelkkä leikkaaminen saa talouskasvua käyntiin. Jatkuva sopeuttaminen vähentää kysyntää ja pitkittää tarpeettomasti talouden heikkoa suhdannetta.
– Hallitus voisi vauhdittaa talouskasvua esimerkiksi palauttamalla työttömyysturvan suojaosat. Tämä kannustaisi ihmisiä ottamaan vastaan osa-aikatöitä työttömyyden aikana, Ekström sanoo.
Julkisten palveluiden rahoitus on jo nyt riittämättömällä tasolla, ja suomalaiset ovat huomanneet sen. JHL julkaisi maaliskuussa 2025 julkisten palveluiden barometrin. Sen mukaan jopa 69 prosenttia suomalaisista on sitä mieltä, että julkiset palvelut ovat heikentyneet viime vuosina.
Lisäleikkaukset romuttaisivat palveluita entisestään, JHL:n erityisasiantuntija Samuli Sinisalo muistuttaa.
– Valtiovarainministeriön pohjaesityksessä oli mittavat lisäleikkaukset muun muassa kuntien valtionosuuksiin, sote-alan järjestöille, kehitysyhteistyöhön ja kotoutumispalveluihin. Julkisten palveluiden tulevaisuus ja laatu kärsivät entisestään, jos leikkaukset toteutetaan, Sinisalo alleviivaa.
Ammattiliitto JHL on huolissaan myös valtion tukeman asuntorakentamisen kohtalosta. Tuettu rakentaminen auttaa rakennusliikkeitä varsinkin silloin, kun asuntomarkkinoilla on laskukausi.
– Hallitus aikoo sulauttaa valtion asuntorahaston osaksi budjettia ja leikata määrärahojen tasoa aiemmasta. Tämä olisi kova isku sekä kohtuuhintaista asuntoa tarvitseville että rakennusalalle, sillä iso osa markkinaehtoisista rakennushankkeista on jäissä. Pikemminkin rakennusalaa, ja sitä kautta koko taloutta kannattaisi nyt tukea, että taantumasta päästään, Sinisalo korostaa.
Hallitus on kautensa aikana sörkkinyt Suomen työmarkkinoita tavalla, joka suosii yksipuolisesti työnantajia. Budjettivalmistelun pohjaesityksessä ei ole työmarkkinauudistuksia. Nyt olisi kuitenkin oikea aika luopua aikeista, joilla halutaan poistaa verovähennysoikeus ammattiliittojen jäsenmaksuilta. Vastaantulo olisi rahallisesti pieni, mutta auttaisi palauttamaan hitusen luottamusta työmarkkinoille.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Håkan EkströmJHL:n puheenjohtaja
Puh:040 828 2865hakan.ekstrom@jhl.fiSamuli Sinisaloerityisasiantuntija
Puh:040 7050 398Tietoja julkaisijasta
Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL on hyvinvoinnin ammattilaisia ja opiskelijoita yhdistävä ammattiliitto kunnissa, valtiolla ja yksityisissä hyvinvointipalveluissa. Hyvinvointipalveluja tuottavia jäseniä meillä on noin 165 000. JHL on SAK:n jäsenjärjestö.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL
Ammattiliitto JHL: Alkoholitestejä koskeva lainsäädäntö pitää saada ajan tasalle, työntekijää ei voi velvoittaa PEth-testiin10.9.2026 08:00:55 EEST | Tiedote
Monilla työpaikoilla rikotaan työntekijöiden henkilökohtaista koskemattomuutta ja yksityisyyden suojaa, kun työntekijät määrätään irtisanomisella uhaten alkoholin pitkäaikaisesta kulutuksesta kertovaan PEth-testiin. Ammattiliitto JHL vaatii, että tämä kehitys on saatava kuriin.
JHL:n laaja kysely: Työpaikat eivät huomioi vaihdevuosioireita8.9.2026 06:42:18 EEST | Tiedote
Ammattiliitto JHL:n vaihdevuosia koskevaan kyselyyn vastasi lähes 10 000 jäsentä. Useimmilla työpaikoilla ei ole käytäntöjä tunnistaa saati hoitaa vaihdevuosioireita. JHL vaatii vaihdevuosien ottamista osaksi työkyvyn hoitamista.
JHL: Järjestöavustusten massiiviset leikkaukset romuttavat sote-alan turvaverkot – Lasku lankeaa kunnille ja hyvinvointialueille2.9.2026 13:14:55 EEST | Tiedote
Ammattiliitto JHL on huolissaan sote-järjestöjen avustusleikkausten vaikutuksista hyvinvointialueisiin ja kuntiin. Hallituksen toiminta näyttäytyy tässäkin hölmöläisten peitonjatkamisena.
Regeringens budgetproposition trycker Finland djupare i skuldträsket: jättelika skattenedskärningar är oansvarig politik31.8.2026 07:30:00 EEST | Pressmeddelande
Regeringen föreslår en sänkning av samfundsskatten. Åtgärden tar över 800 miljoner i skatteintäkter från statskassan och skattelättnaden skulle gynna de rikaste finländarna. Medan de rika gynnas av statens politik bjuds det på ytterligare nedskärningar för vanliga medborgare.
Hallituksen budjettiesitys painaa Suomea syvemmälle velkasuohon: jättimäiset veroleikkaukset ovat vastuutonta politiikkaa31.8.2026 07:30:00 EEST | Tiedote
Hallitus esittää yhteisöveron alentamista. Toimi vie valtion kassasta yli 800 miljoonaa verotuloja ja verokevennyksen hyöty valuu rikkaimmille suomalaisille. Siinä missä rikkaat hyötyvät valtion politiikasta, tavallisille kansalaisille on tarjolla lisäleikkauksia.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme