Kyselytutkimus: Reilusti yli puolet suomalaisista vaatii hallitusta perumaan sosiaaliturvaleikkauksiaan
28.8.2025 06:55:00 EEST | Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry - Finlands Fackförbunds Centralorganisation FFC rf | Tiedote
SAK:n Verianilla teettämän kyselytutkimuksen mukaan 58 prosenttia suomalaisista toivoo Petteri Orpon hallituksen peruvan tekemiään leikkauksia sosiaaliturvasta.
Väestöryhmistä varsinkin työttömät (76 %), opiskelijat (67 %) ja työntekijäasemassa olevat (60 %) pitävät hallituksen tekemiä leikkauksia liiallisina ja toivovat niiden perumista.
SAK:n sosiaaliasioiden päällikkö Pirjo Väänänen ei ole hämmästynyt kyselyn tuloksista.
– Orpon-Purran hallituksen tekemät leikkaukset ovat kohdistuneet kipeästi juuri työttömiin, työntekijöihin ja opiskelijoihin. Työttömyysturvaa on heikennetty ennennäkemättömän rajusti ja pienipalkkaisten työntekijöiden pärjäämiselle tärkeää asumistukea leikattu. Myös opiskelijoiden saamaa tukea asumiseen on leikattu.
Väänänen on erityisen huolissaan siitä, että hallituksen toimeenpanemat leikkaukset kohdistuvat usein samoihin henkilöihin.
– Pahimmillaan hallituksen toimet ovat leikanneet perheiden tuloja useilla sadoilla euroilla kuukaudessa. Työllisyyteen niillä ei kuitenkaan ole ollut hallituksen lupaamia vaikutuksia – päinvastoin, työttömyysaste on nyt huikeat 9,6 prosenttia. Tilannetta pahentaa se, että pitkäaikaistyöttömyys on rajussa kasvussa ja nuorten pääsy työmarkkinoille on vaikeutunut.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL täsmensi tällä viikolla arviotaan hallituksen leikkauspolitiikan vaikutuksista. Laitoksen tekemän laskelman mukaan hallituksen vuosina 2024 ja 2025 toteuttamat sosiaaliturvaleikkaukset lisäävät pienituloisten määrää noin 110 000 ihmisellä, joista alaikäisiä on 27 000.
– On selvää, että hallituksen tähänastiset leikkaukset sosiaaliturvasta tulevat vaikeuttamaan vielä pitkään lukuisten suomalaisten toimeentuloa, Pirjo Väänänen toteaa.
SAK vaatiikin hallitusta lopettamaan ihmisten elämää kurjistavan leikkauspolitiikkansa. Syyskuun alun budjettiriihessä ei pidä tehdä enää heikennyksiä sosiaaliturvaan.
– Leikkausten sijaan hallituksen pitäisi arvioida uudelleen tekemiensä päätösten vaikutukset ihmisten työllisyyteen ja toimeentuloon. Esimerkiksi työttömyysturvan ja asumistuen suojaosien palauttaminen kannustaisi työttömiä ja osa-aikaisia työntekijöitä lisäämään työtuntejaan, Väänänen huomauttaa.
Verianin kyselytutkimukseen vastasi 2 615 henkilöä ja se toteutettiin 15.–22.8.2025. Tutkimuksessa esitettiin myös seuraavat kysymykset:
- Pitäisikö hallituksen ryhtyä työllisyystoimiin pitkäaikaistyöttömyyden vähentämiseksi vaikka lisävelkaa ottamalla?
- Pitäisikö työttömyysturvan suojaosa palauttaa, jos sen havaitaan helpottavan työttömien työllistymistä?
- Pitäisikö julkistalouden sopeuttamisessa myös yrityksiin kohdistua sopeutustoimia?
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Pirjo Väänänensosiaaliasioiden päällikkö
Puh:040 827 9855pirjo.vaananen@sak.fiTilaa SAK:n uutiskirje ja saat ajankohtaista tietoa sähköpostiisi joka toinen viikko: https://www.sak.fi/uutiskirje.
Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK edustaa 18:aa ammattiliittoa ja noin 800 000:ta jäsentä. Tehtävämme on rakentaa inhimillistä, turvallista ja oikeudenmukaista työelämää. Siitä syntyy luottamusyhteiskunta, joka lisää työn tekijöiden uskoa tulevaisuuteen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry - Finlands Fackförbunds Centralorganisation FFC rf
SAK:n jäsenpaneeli: Tekoälyä hyödynnetään vielä vähän työntekijäammateissa26.1.2026 08:30:00 EET | Tiedote
Tekoäly on työntekijöille vapaa-ajalta tuttu, mutta sitä hyödynnetään toistaiseksi vähän työntekijäammateissa, käy ilmi SAK:n tuoreesta jäsenpaneelista. SAK ehdottaa työelämän digi- ja tekoälystrategiaa, jonka avulla voitaisiin parantaa tuottavuutta ja työntekijöiden osallisuutta ja oikeuksia digimurroksessa.
SAK:n luottamushenkilöpaneeli: 17 prosentilla työpaikoista tehdään PETH-alkoholitestejä22.1.2026 08:00:00 EET | Tiedote
Selvityksen mukaan runsasta alkoholinkäyttöä mittaavan PETH-testin käyttöön ja sitä seuraaviin toimiin liittyy vielä paljon variaatiota ja ratkaistavia kysymyksiä.
Työelämän heikennyslaki etenee – luvassa lisää huononnuksia työntekijöiden oikeuksiin15.1.2026 10:40:34 EET | Tiedote
Määräaikaisten, lomautettujen ja irtisanottujen työntekijöiden oikeuksia heikentävä lakiesitys on siirtymässä eduskunnan käsittelyyn. Esitys jatkaa Orpon-Purran hallituksen ideologista työlainsäädännön heikennysten sarjaa.
Suomen työttömyys EU-maiden suurinta, hallitus epäonnistunut työllisyyspolitiikassa8.1.2026 17:37:51 EET | Tiedote
Suomi nousi EU-maiden kärkeen työttömyydessä. Syynä on väärään aikaan tehty ja pienituloisiin kohdennettu sopeuttamispolitiikka ja työntekijöiden aseman heikentäminen.
Hallitus jatkaa päätöksillään köyhyyden syventämistä12.12.2025 10:42:35 EET | Tiedote
Orpon-Purran hallitus jatkaa sosiaaliturvan leikkaamista tilanteessa, jossa Suomessa on ennätystyöttömyys, vähän avoimia työpaikkoja ja työttömien palveluja on heikosti tarjolla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme