Naisjärjestöt vetoavat hallitukseen: Naisiin kohdistuvaa väkivaltaa torjuvat järjestöt tarvitsevat tukea, ei leikkauksia
Valtiovarainministeriö on esittänyt 100 miljoonan euron lisäleikkauksia järjestöiltä. Naisjärjestöjen Keskusliitto, Naisjärjestöt yhteistyössä NYTKIS ry ja Naisasialiitto Unioni ovat huolissaan tästä suunnitelmasta, joka osuisi syvästi myös väkivallan vastaista työtä tekevien järjestöjen toimintaan. Leikkaukset olisivat suora isku suomalaisten terveyteen, hyvinvointiin ja tasa-arvoon, ja suunnitelmista on luovuttava.

Naisiin kohdistuva väkivalta on Suomessa hälyttävän yleistä; joka kolmas nainen on kokenut väkivaltaa tai sen uhkaa parisuhteessaan, ja yhdeksän kymmenestä naisesta on kokenut seksuaalista häirintää elämänsä aikana. Väkivallalla ja häirinnällä on vakavia vaikutuksia naisten ja tyttöjen yhteiskunnalliseen asemaan sekä jokapäiväiseen turvallisuudentunteeseen puhumattakaan kustannuksista, joita väkivallan kohteeksi joutunut maksaa valtiolle. THL:n arvion mukaan naisiin kohdistuvan väkivallan kustannukset Suomen julkiselle terveydenhuollolle on 150 miljoonaa euroa vuosittain.
Kansainväliset ihmisoikeussopimukset ja Istanbulin sopimus velvoittavat Suomea ehkäisemään ja torjumaan naisiin kohdistuvaa väkivaltaa. Istanbulin sopimus velvoittaa valtiota tekemään yhteistyötä järjestöjen kanssa, mutta ilman riittävää rahoitusta se on mahdotonta. Istanbulin sopimuksen toimeenpanoa valvova asiantuntijaryhmä GREVIO kehotti vuonna 2024 Suomea varmistamaan pitkäaikaisia rahoitusratkaisuja palveluita tarjoaville järjestöille. Hallituksen suunta on päinvastainen.
Järjestöt tekevät korvaamatonta, kustannustehokasta työtä: ne ehkäisevät terveys- ja hyvinvointiongelmia, estävät niiden kärjistymistä ja vähentävät raskaampien palvelujen tarvetta säästäen näin sekä inhimillisiä että taloudellisia resursseja. Hyvinvointialueet ohjaavat ihmisiä yhä enemmän järjestöjen tarjoaman tuen piiriin säästösyistä. Sosten mukaan jokainen sote-järjestöille sijoitettu euro on tuottanut yli 1,4 euroa säästöinä julkiselle sektorille.
Erityisen hälyttävää on, että suunnitellut leikkaukset kohdistuvat palveluihin, jotka vahvistavat naisten ja tyttöjen asemaa. Järjestöt ovat eturintamassa ehkäisemässä naisiin kohdistuvaa väkivaltaa ja turvaamassa naisten terveyspalveluja. Ne tekevät myös pitkäjänteistä koulutus- ja asennetyötä tasa-arvon edistämiseksi. Myös väkivallan tekijöiden apuna on ensisijaisesti järjestötoimijoita. Mitä tapahtuu, kun apua eivät saa väkivallan kokijat eivätkä tekijät?
Kun kriisipuhelin ja chat sulkeutuvat, apu ei vastaa, kun hätä on suurin. Kun turvakoti on täynnä, liian kaukana tai sellaista ei ole, nainen ja lapset joutuvat jäämään väkivallan keskelle. Kun ennaltaehkäisevä työ pysähtyy, väkivaltaa ei estetä ennen kuin se tapahtuu. Kun kokeneet auttajat lähtevät, tuki heikkenee ja katoaa. Pienillä paikkakunnilla apu voi loppua kokonaan.
Naisiin ja tyttöihin kohdistuvan väkivallan ehkäisy ei ole valinnainen budjettikohta – kyse on ihmisoikeuksista.
Naisjärjestöjen Keskusliitto Naisasialiitto Unioni Naisjärjestöt yhteistyössä Nytkis ry
Katri Leino-Nzau Eekku Aromaa Silla Kakkola
Toiminnanjohtaja Pääsihteeri Pääsihteeri
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Salla KajanmaaViestinnän asiantuntijaNaisjärjestöjen Keskusliitto
Puh:0105829664salla.kajanmaa@naisjarjestot.fiNaisjärjestöjen Keskusliitto
Naisjärjestöjen Keskusliitto – Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry (NJKL) on vuonna 1911 perustettu feministinen nais- ja tasa-arvojärjestöjen kattojärjestö, joka edistää ihmisoikeuksia, sukupuolten tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta.
Olemme poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton, rohkea kannan ottaja, joka tuo jäsenjärjestöjen äänet yhteen ja jonka toiminta ja päätöksenteko on avointa, osallistavaa ja heijastaa jäsenistön moninaisuutta.
Vaikuttamistyömme pohjautuu aina luotettavaan, tutkittuun tietoon ja ihmisoikeussopimusten velvoitteiden edistämiseen.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Naisjärjestöjen Keskusliitto ry
Vuosikokouksen julkilausuma: Pakottava kontrolli pitää kriminalisoida13.11.2025 18:41:01 EET | Tiedote
Pakottava kontrolli tarkoittaa pitkään jatkuvaa äärimmäistä henkistä väkivaltaa, jossa ihminen pakottaa toisen määräysvaltaansa. Nykyinen rikoslaki ei huomioi henkistä väkivaltaa jatkuvina tekoina, saati pitkään jatkuvan kontrollin kasautuvia vaikutuksia.
Sterilisaatio pitää säilyttää julkisessa terveydenhuollossa12.11.2025 10:52:15 EET | Tiedote
Sterilisaatio on kuulunut lakisääteisenä palveluna julkiseen terveydenhuoltoon vuosikymmeniä. Hallituksen linjauksen mukaan sterilisaatiota ei enää toteutettaisi julkisella puolella, jos siihen ei ole lääketieteellisiä perusteita. Vuonna 2024 jo 73 % steriloinneista tehtiin miehille. Jos sterilisaatiot poistetaan julkisesta terveydenhuollosta, ehkäisyvastuu siirtyy entistä enemmän naisille.
Latvia aikeissa irtaantua Istanbulin sopimuksesta28.10.2025 14:13:28 EET | Tiedote
Latvia on aikeissa vetäytyä Istanbulin sopimuksesta. Istanbulin sopimus on ensimmäinen ja ainoa laaja-alainen Euroopan neuvoston yleissopimus, joka koskee naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ehkäisemistä.
Tyttöjen mielenterveyden kriisi on tasa-arvokysymys – tarvitaan sukupuolitietoisia toimia nyt10.10.2025 07:00:00 EEST | Tiedote
Maailman mielenterveyspäivää vietetään 10. lokakuuta ja kansainvälistä tyttöjen päivää heti sen jälkeen 11. lokakuuta. Nämä kaksi tärkeää teemapäivää kietoutuvat Suomessa surullisella tavalla yhteen: tyttöjen mielenterveys on kriisissä.
Kutsu: Mitä median pitäisi tietää anti-gender -liikehdinnästä? 26.6.23.6.2025 13:49:21 EEST | Kutsu
Naisjärjestöjen Keskusliitto ja Helsinki Pride Yhteisö järjestävät toimittajille ja aiheesta kiinnostuneille koulutuksen anti-gender-ilmiöstä osana Helsinki Pride-viikon virallista tapahtumaa 26.6.2025 klo 13–14.30, Pride House, Playground
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme