Elinkeinoelämän keskusliitto EK

EK: Työntekijöiden hyväksikäyttöön puututtava kovalla kädellä

29.8.2025 08:55:53 EEST | Elinkeinoelämän keskusliitto EK | Tiedote

Jaa

Oikeusministeriön työryhmä ehdottaa, että rikoslakiin otettaisiin säännökset kiskonnasta ja törkeästä kiskonnasta työelämässä. EK kannattaa ehdotusta, koska työntekijöiden hyväksikäyttöön on puututtava koventamalla lainsäädäntöä ja rangaistuksia. Työntekijöiden kiristyksessä, kiskonnassa ja ihmiskaupassa on kyse vakavasta rikollisuudesta.

–  EK on esittänyt jo vuonna 2020, että rikoslakiin lisättäisiin esitetyn kaltaiset säännökset. Olemme tyytyväisiä, että esityksemme on etenemässä. Hyväksikäytössä ei ole kyse pienestä erimielisyydestä tai palkkariidasta. Kyseessä ovat vakavat ja vastenmieliset toimet, jotka kohdistuvat yleensä ulkomaiseen työvoimaan, johtaja Ilkka Oksala toteaa.

Lainvastaisesti ja epäeettisesti toimivat yritykset vääristävät kilpailua. Ne hyötyvät laittomasta kustannusedusta maksaessaan täysin alimittaista korvausta tehdystä työstä sekä laiminlyödessään räikeästi työnantajan velvollisuuksia. Tämä ei ole oikein rehellisesti toimivia työnantajia kohtaan. Työryhmä esittää myös liiketoimintakieltoa ja telekuuntelua koskevien säännösten muuttamista siten, että niissä otettaisiin huomioon kiskonta ja törkeä kiskonta työelämässä. Nämäkin ehdotukset ovat kannatettavia.

– Suomen tulee olla hyvä työtekomaa myös ulkomaalaisille työntekijöille. Tämä on tärkeää myös siksi, että tarvitsemme työperäistä maahanmuuttoa, jotta hyvinvointiyhteiskuntamme säilyy elinkelpoisena. Suomalainen elinkeinoelämä toimii vastuullisen työelämän ja reilujen pelisääntöjen puolesta, Oksala painottaa.

Johtaja Ilkka Oksala, p. 050 301 8590

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Elinkeinoelämän keskusliitto EK on suomalaisten yritysten merkittävin puolestapuhuja. Välitämme elinkeinoelämän yhteisiä viestejä ja ratkaisuehdotuksia politiikan päättäjille ja yhteiskunnalliseen keskusteluun.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Elinkeinoelämän keskusliitto EK

Omistajanvaihdoksen tehneet yritykset kasvavat tutkitusti verrokkeja nopeammin – yrityksen jatkaja löytyy yllättävän usein omasta henkilöstöstä5.11.2026 00:00:00 EET | Tiedote

Yrityskauppa tai omistajaperheen sukupolvenvaihdos lisää yritysten kasvulukuja. Viisi vuotta omistajanvaihdoksen jälkeen yritysten liikevaihto oli 15 prosenttia ja henkilöstömäärä 8 prosenttia suurempi kuin verrokkiyrityksissä. Yrityskaupan myötä yrittäjiksi ryhtyneistä henkilöistä lähes puolet oli aiemmin työskennellyt ostamassaan yrityksessä. EK:n omistajanvaihdostutkimus koostuu kolmen eri tutkimusryhmän selvityksistä (ks. tiivistelmä tiedotteen perässä). Omistajanvaihdoksen eli yrityskaupan tai sukupolvenvaihdoksen tehneet yritykset ovat kasvaneet muita vertailukelpoisia yrityksiä nopeammin, selviää Aalto yliopiston kauppakorkeakoulun tekemästä tilastovertailusta. Viiden vuoden jälkeen niiden liikevaihto on noin 15 prosenttia ja henkilöstömäärä 8 prosenttia suurempi kuin verrokkiryhmään kuuluneilla yrityksillä. Peräti 47 prosenttia yrityskaupan myötä yrittäjiksi ryhtyneistä henkilöistä oli aiemmin työskennellyt ostamassaan yrityksessä. Valtaosa näistä jatkajista piti omistajanvaihd

Sähköistyminen nousee YK:n ilmastokokouksen neuvottelupöytiin – EK kannattaa 35 prosentin tavoitetta sähkön osuudelle4.11.2026 06:00:00 EET | Tiedote

Elinkeinoelämän keskusliitto peräänkuuluttaa YK:n COP31-ilmastokokoukselta konkreettista suuntaa fossiilisten polttoaineiden alasajoon. EK kannattaa kokouspöytiin esitettyä tavoitetta, että sähkön osuutta energian maailmanlaajuisesta loppukulutuksesta kasvatettaisiin 35 prosenttiin vuoteen 2035 mennessä. EK:n vihreän kasvun johtaja Ulla Heinonen on paikan päällä Turkissa 10.–12.11. ja johtava asiantuntija Janne Peljo 9.–15.11. YK:n ilmastokokous pidetään Turkin Antalyassa 9.–20.11.2026. EK pitää tärkeänä, että COP31 vahvistaa maailman maiden sitoutumista konkreettisiin ja uskottaviin päästövähennyksiin, erityisesti geopoliittisesti haastavana aikana. "Ilmastopolitiikan huomio pitää saada tavoitteiden toimeenpanoon ja se ratkaistaan investointien kautta. Yrityksillä on jo valtavasti päästövähennyksiä tuottavia teknologioita ja ratkaisuja, mutta niiden käyttöönotto edellyttää investointimyönteistä politiikkaa, toimivia markkinoita ja riittävää rahoitusta. Ilmastopolitiikka on siis nähtäv

Järjestöt: Suomen kasvu vaatii kansainvälisiä osaajia – maahanmuuton sujuvuus ja pitovoima ratkaisevat menestyksen3.11.2026 09:00:00 EET | Tiedote

Työikäisen väestön supistuminen ja väestön ikääntyminen heikentävät Suomen kasvuedellytyksiä. Jatkossa työpaikoille on välttämätöntä löytää tekijöitä sekä nykyisiin että uusiin tehtäviin. Ulkomaisten osaajien saatavuutta on vahvistettava, jotta kasvu ja julkiset palvelut voidaan turvata, korostavat työmarkkinakeskusjärjestöt Akava, EK, Kirkon työmarkkinalaitos, Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT, SAK ja STTK yhteisessä kannanotossaan.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye