Ukrainan etulinjassa elävien lasten koulunkäynnissä jatkuvia keskeytyksiä jo neljättä vuotta
1.9.2025 17:00:00 EEST | Pelastakaa Lapset ry | Tiedote
Sota on vienyt Ukrainan etulinjassa eläviltä lapsilta jo 25 % enemmän koulupäiviä kuin koronapandemian aikainen maailman pisin koulujen sulku. Pommisuojien puuttumisen takia lasten on edelleen liian vaarallista käydä koulua, kertoo Pelastakaa Lapset.

Joka kolmas kouluikäinen lapsi Ukrainassa, eli noin 1,2 miljoonaa lasta, aloittaa nyt neljännen peräkkäisen lukuvuoden, jonka aikana oppiminen on toistuvasti keskeytynyt.
Ukrainan täysimittaisen sodan alkamisen jälkeen helmikuussa 2022 arviolta 400 000 lasta ei ole astunut luokkahuoneeseen lainkaan 580 päivän aikana. Lisäksi 780 000 lasta vuorottelee ryhmissä viikon etäopetuksen ja viikon lähiopetuksen välillä.
Vaikka lähiopetuksessa olevien lasten määrä on kasvanut vähitellen vuodesta 2022 lähtien, jatkuva ilmaiskujen ja pommitusten uhka estää koulujen käytön, ellei rakennuksissa ole asianmukaisia pommisuojia.
Koulujen sulkemisella on pitkäaikainen vaikutus lasten oppimiseen. Tutkimukset osoittavat, että maissa, joissa koulut olivat suljettuina pisimpään koronapandemian aikana, lapset kärsivät suurimmista oppimistappioista.
Ukrainan konflikti kärjistyi vain vuosi sen jälkeen, kun koulut oli avattu uudelleen koronapandemian jälkeen. Tämä on aiheuttanut merkittäviä heikennyksiä lasten oppimiselle. Ukrainan koulut olivat täysin suljettuina 125 koulupäivää pandemian aikana ja osittain suljettuina vielä 95 päivää.
Etäopiskelun edellytykset puuttuvat monelta lapselta
Aiemmin tänä vuonna julkaistu Pelastakaa Lasten selvitys toi esiin haasteita, joita ukrainalaiset lapset kohtaavat opiskellessaan etänä. He joutuvat esimerkiksi opiskelemaan rikkoutuneilla älypuhelimilla, huonolla internetyhteydellä, ilman oppimiseen tarvittavia elektronisia laitteita ja sähkökatkosten haitatessa opiskelua.
Maryna*, 36, asuu seitsemän lapsensa kanssa Harkovan alueella, jossa koulut ovat suljettuina pommisuojien puutteen ja taistelujen etulinjan läheisyyden vuoksi. Hänen perheellään on käytettävissään vain yksi laite, jolla voi osallistua oppitunteihin. Vanhemmat lapset, joilla oli tulossa kokeita, saivat etusijan käyttää laitetta, jolloin nuoremmat jäivät opinnoissaan jälkeen.
– Vaikeudet ovat valtavat: näen lapsista, että he ovat menettäneet koronapandemiaa edeltävän tason koulussa. He eivät enää lue eivätkä kirjoita yhtä hyvin kuin ennen. Heillä on myös enemmän vaikeuksia muistaa tietoa. Etäopiskelu verkossa on vaikuttanut kielteisesti heidän kehitykseensä, kertoo Maryna.
Kolme ja puoli vuotta kestänyt täysimittainen sota Ukrainassa on pakottanut yli neljänneksen maan 38 miljoonasta asukkaasta lähtemään kodeistaan ja tuhonnut maan koulutussektorin. Maan opetusministeriön antamien tietojen mukaan lähes 1 800 koulua on vaurioitunut, joista 226 on tuhoutunut kokonaan, ja toistuvat ilmahälytykset ovat pakottaneet Ukrainan lapset jäämään keskimäärin joka viidennestä koulupäivästä pois kuluneen lukuvuoden aikana.
Sadat tuhannet lapset eivät ole astuneet luokkahuoneeseen kertaakaan sodan aikana
– Yli kolmen vuoden sodan aikana sadat tuhannet lapset Ukrainassa eivät ole astuneet lainkaan luokkahuoneeseen, ja kolmasosalla kaikista lapsista oppiminen on keskeytynyt jollain tavalla.
– Koulunkäynti ei ole vain oppimista ja koetuloksia – myös lasten sosiaalinen kehitys ja henkinen hyvinvointi ovat vaakalaudalla. Vaikutukset näkyvät tulevissa sukupolvissa.
– Ukrainan konfliktin osapuolten on lopetettava kouluihin ja muuhun siviili-infrastruktuuriin kohdistuvat hyökkäykset. Vakavat rikkomukset lapsia kohtaan on lopetettava välittömästi. Samalla hallitusten, avunantajien ja kansainvälisen yhteisön jatkuva taloudellinen tuki on ratkaisevan tärkeää, jotta voidaan lieventää tämän sodan vaikutuksia lasten koulutukseen, kehitykseen, hyvinvointiin ja tulevaisuuteen, sanoo Pelastakaa Lasten Ukrainan maajohtaja Sonia Khush.
Pelastakaa Lapset on toiminut Ukrainassa vuodesta 2014 alkaen ja laajentanut toimintaansa sodan kärjistyttyä helmikuussa 2022. Pelastakaa Lapset on perustanut yhdessä kumppaneidensa kanssa 90 digitaalista oppimiskeskusta, joissa on kaikki tarvittavat digitaaliset oppimistyökalut ja -laitteet sekä koulutetut ohjaajat, jotka tarjoavat tukea oppimiseen ja hyvinvointiin. Olemme myös rahoittaneet noin 70 koulun ja päiväkodin kunnostustyötä eri puolilla maata, sekä toimittaneet kannettavia tietokoneita ja tabletteja alueille, joilla koulut ovat edelleen suljettuina.
*nimi muutettu yksityisyyden suojaamiseksi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tuuli ValoViestinnän asiantuntijaPelastakaa Lapset ry
Kansainväliset teemat, kehitysyhteistyö, humanitaarinen apu
Pelastakaa Lapset ry
Pelastakaa Lapset on maailman johtava sitoutumaton lapsijärjestö ja lastensuojelun ammattilainen. Turvaamme jokaisen lapsen oikeuden elämään, suojeluun, oppimiseen ja osallisuuteen Suomessa ja maailmalla. Meillä on yli sadan vuoden kokemus lapsen oikeuksien edistämisestä. Tuomme lapset ja aikuiset yhteen rakentamaan pysyvästi parempaa tulevaisuutta. Koska lasten tulevaisuus alkaa nyt.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pelastakaa Lapset ry
Lähi-idän tilanne pahentaa Somalian nälkäkriisiä31.3.2026 17:10:40 EEST | Tiedote
Elintarvikkeiden, polttoaineen ja veden hinnat Somaliassa nousivat jyrkästi maaliskuun aikana. Lähi-idän konfliktin vaikutukset syventävät jo valmiiksi hauraan maan humanitaarista tilannetta. Joka kolmas ihminen Somaliassa kamppailee päivittäisen nälän kanssa, Pelastakaa Lapset varoittaa.
Joka viides lapsi Libanonissa joutunut pakenemaan kodistaan kuukauden aikana27.3.2026 12:19:49 EET | Tiedote
Joka viides lapsi Libanonissa on joutunut pakenemaan kodistaan kuukauden sisällä, kun alueen nopeasti kärjistynyt konflikti on ajanut ihmiset laajaan pakoon. Tilanne on muuttumassa kriittiseksi. Perheet pakenevat lähes tyhjin käsin, ja monet heistä ovat jo ennen pakenemistaan olleet täysin humanitaarisen avun varassa vuosia jatkuneen kriisin vuoksi.
Lasten suojelu vaarassa – EU:n väliaikainen CSA-asetus päättyy huhtikuussa19.3.2026 06:00:00 EET | Tiedote
Lasten suojeleminen seksuaaliväkivallalta verkossa on uhattuna. EU:n väliaikainen asetus, joka sallii verkkopalveluissa lapsiin kohdistuvan seksuaaliväkivallan vapaaehtoisen havaitsemisen materiaalin poistamiseksi, on päättymässä huhtikuun alussa. Neuvottelut väliaikaisen asetuksen jatkamisesta epäonnistuivat maaliskuun puolivälissä, eikä uudesta pysyvästä asetuksesta olla päästy sopuun. Tämä jättää lapset vaille suojelua myös Suomessa.
Etelä-Sudanissa kiihtyvä väkivalta jättää yhä useammat perheet vaille välttämätöntä apua12.3.2026 16:20:56 EET | Tiedote
Etelä-Sudanin Jonglein osavaltiossa eskaloituva konflikti on pakottanut avustusjärjestöt vetäytymään keskeisiltä alueilta. Tämä on jättänyt perheet syvempään ahdinkoon ja ilman elintärkeitä palveluita, Pelastakaa Lapset raportoi.
Ukrainan lapset ovat eläneet 4 000 tuntia ilmahälytysten keskellä – jatkuva pelko murentaa mielenterveyttä19.2.2026 02:00:00 EET | Tiedote
Helmikuusta 2022 lähtien Ukrainan lasten arkea ovat rikkoneet lähes päivittäiset ilmahälytykset. Neljän vuoden aikana hälytysäänet ovat täyttäneet heidän elämäänsä jo noin 4 000 tunnin ajan, joka on yhtäjaksoisena aikana yli viisi ja puoli kuukautta. Jatkuva hyökkäysten uhka on vienyt lapsilta turvallisuuden tunteen ja jättänyt syviä jälkiä heidän mielenterveyteensä, Pelastakaa Lapset varoittaa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme