Lasten suojelu vaarassa – EU:n väliaikainen CSA-asetus päättyy huhtikuussa
19.3.2026 06:00:00 EET | Pelastakaa Lapset ry | Tiedote
Lasten suojeleminen seksuaaliväkivallalta verkossa on uhattuna. EU:n väliaikainen asetus, joka sallii verkkopalveluissa lapsiin kohdistuvan seksuaaliväkivallan vapaaehtoisen havaitsemisen materiaalin poistamiseksi, on päättymässä huhtikuun alussa. Neuvottelut väliaikaisen asetuksen jatkamisesta epäonnistuivat maaliskuun puolivälissä, eikä uudesta pysyvästä asetuksesta olla päästy sopuun. Tämä jättää lapset vaille suojelua myös Suomessa.

Pelastakaa Lasten mukaan lapsiin kohdistuva seksuaaliväkivalta verkossa lisääntyy nopealla vauhdilla. Viime vuosina se on raaistunut entisestään, ja uudet teknologiat, mm. generatiivinen tekoäly, kiihdyttävät sen leviämistä ennen näkemättömällä tavalla.
Arvioidaan, että ainakin 300 miljoona lasta kokee vuosittain seksuaaliväkivaltaa verkossa. Länsi-Euroopassa joka viides lapsi kohtaa verkossa houkuttelua seksuaalisiin tarkoituksiin ennen 18 vuoden ikää. EU:ssa sijaitsevilla verkkopalvelimilla ylläpidetään yli 60 prosenttia lapsiin kohdistuvaa seksuaaliväkivaltaa todistavasta materiaalista maailmanlaajuisesti.
Rikosten tunnistamisessa ja niistä ilmoittamisessa verkkoalustojen palveluntarjoajilla on keskeinen ja ratkaiseva rooli. Viime vuosina jopa 99 prosenttia raportoidusta lapseen kohdistuvaa seksuaaliväkivaltaa todistavasta materiaalista on löytynyt alustojen havaitsemisteknologioiden avulla – mittakaava, johon yksittäisten ihmisten ilmoitukset tai poliisin tutkinta eivät voisi yltää.
EU:n väliaikainen asetus, joka sallii osalle viestintäpalveluista alaikäisiin kohdistuvaan seksuaaliväkivaltaan liittyvän materiaalin vapaaehtoisen havaitsemisen, on voimassa vain huhtikuun alkuun saakka, eikä sen jatkosta ole päästy sopuun. Pysyvän CSA-asetuksen neuvottelut ovat jatkuneet jo vuosia vailla ratkaisua. Ilman asetusta lapsiin kohdistuvan seksuaaliväkivallan tehokas havaitseminen, poistaminen ja ennaltaehkäiseminen vaarantuu.
“Vapaaehtoista tunnistamista tekevät toimijat ovat väliaikaisen lainsäädännön voimassaolon nojalla suojelleet EU:ssa tuhansia lapsia ja estäneet miljoonien seksuaaliväkivaltakuvien ja -videoiden leviämisen. Nyt lapsilta on poistumassa tämä vähäinenkin vapaaehtoisuuteen perustuva suoja”, sanoo Pelastakaa Lasten Nettivihjeen kehittämispäällikkö Heidi Näppi.
Lapsiin kohdistuvaa seksuaaliväkivaltaa todistavan materiaalin havaitsemisen tehokkuus tuli todistetuksi jo vuonna 2021, kun EU:n väliaikaista asetusta ei vielä ollut. Tällöin ilmoitukset lapsiin kohdistuvaa seksuaaliväkivaltaa todistavasta materiaalista vähenivät 58 % – ei siksi että väkivalta olisi vähentynyt, vaan koska havaitsemisjärjestelmät eivät enää voineet toimia tehokkaasti.
Päättäjillä on sitova velvoite lainsäätäjinä suojella lapsia kaikelta väkivallalta kaikissa ympäristöissä. Pelastakaa Lapset vetoaa päättäjiä varmistamaan kiireellisesti, että EU turvaa lasten suojelun myös huhtikuun 2026 jälkeen.
“On kestämätöntä, että lapset joutuvat jälleen maksamaan hinnan poliittisesta pattitilanteesta samalla, kun seksuaaliväkivallan laajuus ja vakavuus jatkavat kasvuaan. Nyt on tärkeämpää kuin koskaan saada pysyvä lainsäädäntökehys, eikä jättää lapsia täysin suojattomaan tilaan”, Heidi Näppi sanoo.
Mikä on Nettivihje?
Suomen ainoa vihjepalvelu, Pelastakaa Lasten Nettivihje, on jo 24 vuoden ajan tehnyt työtä lapsiin kohdistuvan seksuaaliväkivallan torjumiseksi ja ennaltaehkäisemiseksi erityisesti digitaalisissa ympäristöissä. Tavoitteena on edistää lapsiin kohdistuvaa seksuaaliväkivaltaa todistavan kuvamateriaalin nopeaa poistumista netistä ja ennaltaehkäistä lasten ja nuorten joutumista seksuaaliväkivallan uhriksi.
Nettivihjeeseen (www.nettivihje.fi) voi kuka tahansa ilmoittaa laittomaksi epäilemästään lapsiin kohdistuvaa seksuaaliväkivaltaa todistavasta materiaalista tai siihen liittyvästä toiminnasta.
Lisätietoja:
Heidi Näppi, kehittämispäällikkö, Nettivihje, Pelastakaa Lapset ry, puh. 050 472 4831, heidi.nappi@pelastakaalapset.fi
Elina Pitkäranta, viestinnän asiantuntija, Pelastakaa Lapset ry, puh. 050 349 4918, elina.pitkaranta@pelastakaalapset.fi
Avainsanat
Pelastakaa Lapset ry
Pelastakaa Lapset on maailman johtava sitoutumaton lapsijärjestö ja lastensuojelun ammattilainen. Turvaamme jokaisen lapsen oikeuden elämään, suojeluun, oppimiseen ja osallisuuteen Suomessa ja maailmalla. Meillä on yli sadan vuoden kokemus lapsen oikeuksien edistämisestä. Tuomme lapset ja aikuiset yhteen rakentamaan pysyvästi parempaa tulevaisuutta. Koska lasten tulevaisuus alkaa nyt.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pelastakaa Lapset ry
Etelä-Sudanissa kiihtyvä väkivalta jättää yhä useammat perheet vaille välttämätöntä apua12.3.2026 16:20:56 EET | Tiedote
Etelä-Sudanin Jonglein osavaltiossa eskaloituva konflikti on pakottanut avustusjärjestöt vetäytymään keskeisiltä alueilta. Tämä on jättänyt perheet syvempään ahdinkoon ja ilman elintärkeitä palveluita, Pelastakaa Lapset raportoi.
Ukrainan lapset ovat eläneet 4 000 tuntia ilmahälytysten keskellä – jatkuva pelko murentaa mielenterveyttä19.2.2026 02:00:00 EET | Tiedote
Helmikuusta 2022 lähtien Ukrainan lasten arkea ovat rikkoneet lähes päivittäiset ilmahälytykset. Neljän vuoden aikana hälytysäänet ovat täyttäneet heidän elämäänsä jo noin 4 000 tunnin ajan, joka on yhtäjaksoisena aikana yli viisi ja puoli kuukautta. Jatkuva hyökkäysten uhka on vienyt lapsilta turvallisuuden tunteen ja jättänyt syviä jälkiä heidän mielenterveyteensä, Pelastakaa Lapset varoittaa.
Sudanin lapset menettäneet lähes 500 koulupäivää sodan vuoksi22.1.2026 02:00:00 EET | Tiedote
Miljoonat lapset Sudanissa ovat menettäneet lähes 500 päivän verran opetusta huhtikuussa 2023 puhjenneen sodan vuoksi. Koulujen sulku on yksi maailman pisimmistä.
Pelastakaa Lapset varoittaa: Lapset yhä useammin ääriliikkeiden verkkovaikuttamisen kohteina21.1.2026 05:00:00 EET | Tiedote
Ekstremistiset toimijat kohdistavat verkkovaikuttamista ja rekrytointia yhä nuorempiin lapsiin ja ovat entistä taitavampia hyödyntämään digitaalisia alustoja lasten tavoittamisessa. Pelastakaa Lasten uusi selvitys ’Vihan verkossa – nuorten ekstremistinen rekrytointi digitaalisissa ympäristöissä’ valottaa lapsiin ja nuoriin kohdistuvaa ekstremististä vaikuttamista ja rekrytointia.
Seksuaaliväkivalta todellinen uhka lapsille verkossa – Pelastakaa Lapset analysoi ennätysmäärän materiaalia8.1.2026 05:00:00 EET | Tiedote
Pelastakaa Lasten Nettivihje-palvelussa analysoitiin vuonna 2025 lapsiin kohdistuvaa seksuaaliväkivaltaa todistavaa materiaalia 40 prosenttia enemmän kuin edellisvuonna. Nettivihje edisti lähes 655 000 mahdollisesti laittoman tai lapsen oikeuksia loukkaavan kuvan ja videon poistumista netistä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme