Kokeile Lohjan joukkoliikennettä maksutta autottomana päivänä 22.9.
2.9.2025 14:27:15 EEST | Lohjan kaupunki | Tiedote
Kansainvälistä autotonta päivää vietetään maanantaina 22.9. Myös Lohjan kaupunki kannustaa kuntalaisia jättämään auton kotiin ja valitsemaan julkisen liikenteen tarjoamalla ilmaista joukkoliikennettä kyseisenä päivänä koko Lohjan alueella.

Ilmaisia vuoroja ajetaan linjoilla 30-64 sekä 90-95. Huomioithan, että Vainion liikenteen vuorot eivät ole mukana kampanjassa.
Autoton päivä on osa Eurooppalaista Liikkujan viikkoa (16.–22.9.), jonka teemana vuonna 2025 on kestävät liikkumistavat ja arjen valinnat. Autoton päivä käynnistää myös Kestävän kehityksen viikon (22.–28.9.), joka nostaa esiin konkreettisia tekoja kestävämmän arjen puolesta. Lohjalla viikko näkyy esimerkiksi kierrätysmarkkinoilla 27.9., sekä kirjastoissa, kouluissa ja päiväkodeissa. Lisäksi Lohjan kaupunki panostaa parempiin joukkoliikenneyhteyksiin jatkuvasti osana ilmastotyötään.
Kannustamme kaikkia lohjalaisia – niin työmatkalaisia, koululaisia kuin asiointimatkoja tekeviä – jättämään auton kotiin 22.9., ja valitsemaan kestävän kulkutavan.
Ilmaiset vuorot Lohjalla 22.9.
| Lohja | numerot 30-64 |
| 35 | Routio – Lohja – Keskilohja – Sairaala – Kirkniemi |
| 35 | Kirkniemi – Sairaala – Keskilohja – Lohja – Routio |
| 35A | Lohjansaari – Kirkniemi – Sairaala – Keskilohja – Lohja – Routio |
| 35A | Routio – Lohja – Keskilohja – Sairaala – Kirkniemi – Lohjansaari |
| 35AV | Virkkala-Vappula-Lohja-Routio |
| 35V | Gunnarla-Sairaala-Vappula-Kirkniemi |
| 37 | Lohja – Kisakallio |
| 37 | Kisakallio – Lohja |
| 39 | (Radioasema) – Kahvimaa – Lieviö – Muijala – Lempola – Lohja |
| 39 | Lohja – Lempola – Muijala – Lieviö – Kahvimaa – (Radioasema) |
| 40 | Karjalohja – Sammatti – Lohja |
| 40 | Lohja – Sammatti – Karjalohja |
| 40A | Lohja – Sammatti – Karjalohja – Särkiä |
| 40A | Särkiä – Karjalohja – Sammatti – Lohja |
| 40K | Lohja – Sammatti – Lohja SPA – Karjalohja |
| 40K | Karjalohja – Lohja SPA – Sammatti – Lohja |
| 41 | Karjalohja – Mustio – Lohja |
| 41 | Lohja – Mustio – Karjalohja |
| 50 | Pusula – Nummi – Saukkola – Lohja |
| 50 | Lohja – Saukkola – Nummi – Pusula |
| 50K | Pusula – Leppäkorpi – Nummi – Saukkola – Lohja |
| 50K | Lohja – Saukkola – Nummi – Leppäkorpi – Pusula |
| 51 | Oinola – Saukkola – Väänteenjoentie |
| 51 | Väänteenjoentie – Saukkola – Oinola |
| 52 | Oinola – Jättölä – Saukkola – Hyrsylä – Väänteenjoentie |
| 52 | Väänteenjoentie – Hyrsylä – Saukkola – Jättölä – Oinola |
| 53 | Pusula – Ikkala – Koisjärvi – Oinola |
| 53 | Oinola – Koisjärvi – Ikkala – Pusula |
| 54 | Oinola – Leppäkorpi – Pusula |
| 56 | Hongisto – Somerontie th – Mäntynummi – Hongisto |
| 56B | Hongisto – Somerontie th – Mäntynummi |
| 56M | Mäntynummi – Somerontie th – Hongisto – Mäntynummi |
| 60 | Nummela – Lohja – Vappula – Virkkala |
| 60 | Virkkala – Vappula – Lohja – Nummela |
| 60K | Hiidenranta-Lohja-Sairaala-Virkkala |
| 60V | Vappula-Sairaala-Lohja-Nummela |
| 60V | Lohja-Sairaala-Vappula-Virkkala klo 18:50 |
| 62 | Nummela – Hiidenranta – Vesikansa – Saukkola |
| 62 | Saukkola – Vesikansa – Hiidenranta – Nummela |
| 62A | Oinola – Saukkola – Vesikansa – Hiidenranta – Nummela |
Lisäksi maksuttomina ajetaan linjat 90-95, joista osa tulee Karkkilasta Lohjalle.
Tutustu Lohjan joukkoliikenteen aikatauluihin ja reittioppaaseen.
Lisätietoa:
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Meeri HartonenVastuullisuus- ja ilmastoasiantuntijaLohjan kaupunki
Aiheet: vastuullisuus, energiatehokkuus, ilmastotyö
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Lohjan kaupunki
Wieniläistä loistoa ja pariisilaista eleganssia18.9.2026 11:53:22 EEST | Tiedote
Lohjan kaupunginorkesteri kutsuu syyskuun 30. päivä Laurentius-saliin nauttimaan Wiener-klassismista ja ranskalaisesta eleganssista. Ohjelmassa muun muassa Beethovenin ja Mozartin Es-duuriteoksia sekä Schmittin ja Duruflén sävellyksiä. Konsertti kestää 1,5 tuntia ja liput NetTicketistä alkaen 16,50 €.
Syyskauden Sinfoniakonsertissa upea aloitus9.9.2026 12:21:55 EEST | Tiedote
Lohja kaupunginorkesterin Sinfoniakonsertti Laurentius-salissa 17.9.2026 klo 19 Mozartin Figaron häiden alkusoiton, Crusellin Klarinettikonserton nro. 2 solistinaan Harri Mäki, Raition Kesäkuvia sekä Schubertin Sinfonian nro 3. Kapellimestarina toimii Jukka Untamala. Lippuja ennakkoon NetTicketistä alkaen 23 €.
Harrastamisen Lohjan mallin maksuttomat harrastusryhmät lukuvuodelle 2026-202718.8.2026 10:02:30 EEST | Tiedote
Harrastamisen Lohjan malli -hanke tarjoaa Lohjan peruskoululaisille ilmaisia harrastusryhmiä koulupäivän jälkeen. Ilmoittautuminen ryhmiin avautuu keskiviikkona 19.8. klo 7.00.
Mielenterveysluento - Miten vaikutat myönteisesti omaan ja läheistesi hyvinvointiin?13.8.2026 18:10:55 EEST | Tiedote
Hiiden Opistolla järjestetään 8.10.2026 mielenterveysluento, joka tarjoaa osallistujille keinoja oman ja läheisten hyvinvoinnin tukemiseen sekä henkisen kriisinkestävyyden vahvistamiseen. MIELI ry:n kriisityöntekijän vetämä luento käsittelee muun muassa stressin vaikutuksia mielenterveyteen, hyvinvointia tukevia arjen valintoja sekä vapaaehtoistoiminnan merkitystä.
Palveluverkkosuunnittelun asukastilaisuudet Karjalohjalla ja Sammatissa elokuussa13.8.2026 13:56:45 EEST | Tiedote
Lohjan kaupungin palveluverkkosuunnittelun valmistelu etenee, ja asukkaille järjestetään elokuussa alueelliset asukastilaisuudet Karjalohjalla ja Sammatissa. Tilaisuuksissa esitellään suunnitelmia, kuullaan asukkaiden näkemyksiä sekä keskustellaan alueiden tulevaisuudesta osana palveluverkon kehittämistä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme