Kokoomuksen Sarkomaa: Budjettiriihen koulutuspäätöksillä vauhtia osaamistason ja talouden nousuun
4.9.2025 09:04:15 EEST | Kokoomuksen eduskuntaryhmä | Tiedote
Kokoomuksen Sari Sarkomaa iloitsee hallituksen budjettiriihessä tekemistä panostuksista suomalaisten nuorten osaamistason nostoon. Korkeakoulujen indeksit pidetään voimassa, aloituspaikkoihin ohjataan lisärahoitusta ja nuorille luodaan opintoseteli avoimiin korkeakouluopintoihin. Tämä on oikea suunta. Koulutustason nostamiseksi tarvitaan pitkäjänteistä työtä.

”Jatkamme kevään puoliväliriihessä päätettyjen suomalaisten osaamistason nostoon tähtäävien toimien, kuten korkeakoulujen uusien aloituspaikkojen ja uuden opintosetelin toimeenpanemista. Jotta yhä useampi nuori pääsisi korkeakouluopintoihin kiinni”, Sarkomaa sanoo.
Osana puoliväliriihen kasvutoimia päätettiin lisätä korkeakoulujen aloituspaikkoja sekä toteuttaa ilman korkeakoulupaikkaa jääneille, toisen asteen koulutuksesta valmistuneille, maksuton 30 opintopisteen opintoseteli avoimeen yliopistoon tai avoimeen ammattikorkeakouluun.
”Suomi tarvitsee korkeasti koulutettuja osaajia – ja yhä useampi nuori tarvitsee mahdollisuuden päästä opintojen alkuun. Tämä ei toteudu, ellei mahdollisuuksia opintoihin kiinni pääsemiseksi lisätä”, Sarkomaa toteaa.
Sarkomaan mukaan näihin toimiin kohdennettavat yhteensä 100 milj. euron määrärahat valmistellaan sisällytettäväksi täydentävään talousarvioehdotukseen.
”Puoliväliriihessä jouduttiin tekemään vaikeita säästöpäätöksiä korkeakoulujen rahoitukseen. Tässä tilanteessa on erittäin tärkeää, että korkeakoulujen indeksit pidetään edelleen voimassa, eli yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen rahoitukseen tehdään ensi vuonna noin 82 miljoonan euron indeksikorotukset, ” Sarkomaa sanoo.
”Indeksikorotusten lisäksi korkeakoulujen tutkimustoimintaan osoitetaan 30 miljoonaa euroa vuodelle 2026 ja 54 miljoonaa euroa vuodesta 2027 lähtien. Tämän lisäksi TKI-rahoituksesta osa ohjautuu korkeakouluille muun muassa tohtoripilotin, Suomen Akatemian myöntövaltuuksien ja Business Finlandin kautta” Sarkomaa sanoo.
Sarkomaa toteaa, että T&K-toiminta ja koulutus ovat keskeisessä roolissa Suomen uudistumiselle ja pitkäjänteiselle kasvulle. Niihin investoiminen kannattaa.
”Lisäksi jatkamme yhteensä 200 miljoonan euron peruskoulupanostusten toteuttamista, jotta jokaisella peruskoulun päättävällä nuorella on riittävät perustiedot ja -taidot toisella asteella pärjätäkseen ja päästäkseen tavoittelemaan unelmiaan”, Sarkomaa toteaa. Se on Suomen tärkeimpiä tavoitteita.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Sari SarkomaaKansanedustaja
Helsingin vaalipiiri
Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kansallinen Kokoomus on vuonna 1918 perustettu poliittinen puolue ja kansanliike, joka haluaa kehittää Suomea vastuullisesti. Politiikkamme perustuu arvoihin – uskomme yksilöön, vastuuseen ja vapauteen. Haluamme rakentaa yhteiskuntaa, jossa jokaisella on mahdollisuus menestyä ja jossa heikoimmista pidetään huolta. Kokoomuksen eduskuntaryhmä on 48 kansanedustajallaan suurin eduskuntaryhmä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kokoomuksen Kauma: SDP:n venkoilu velkajarrun kanssa kertoo eniten SDP:stä itsestään22.9.2026 15:51:33 EEST | Tiedote
Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Pia Kauman mukaan SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppuraisen uusimmat yritykset vierittää syytä velkajarrun uskottavuuskeskustelusta hallituksen niskoille ovat merkki puolueessa orastavasta epätoivosta. "SDP on puristuksissa kasvavan ja selkeälinjaisen Vasemmistoliiton sekä omien sitoumustensa välissä. Soraäänet kasvavat, mitä lähemmäs lupausten lunastamista tullaan", Kauma sanoo.
Kokoomuksen Heikkinen: Ahkeruudesta ei pidä sakottaa – työstä jää ensi vuonna enemmän käteen22.9.2026 14:07:30 EEST | Tiedote
Valtiovarainvaliokunnan verojaoston puheenjohtaja, kansanedustaja Janne Heikkinen pitää vuoden 2027 veronkevennyksiä tärkeänä jatkona hallituksen työntekoa ja yrittämistä kannustavalle politiikalle.
Kokoomuksen Heinonen: Edelleenkö vaaditaan suunnanmuutosta?22.9.2026 12:38:55 EEST | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja Timo Heinonen korostaa ryhmäpuheenvuorossaan, että Suomen taloudessa pitkään odotettu käänne parempaan on vahvistumassa. Heinosen mukaan nyt on pidettävä kiinni työntekoa, yrittämistä ja investointeja tukevasta linjasta.
Kokoomuksen Vuornos: Hieno uutinen Suomelle – talouskasvu näkyy jo työllisyydessä22.9.2026 09:52:25 EEST | Tiedote
Kansanedustaja Henrik Vuornos iloitsee tuoreista työllisyysluvuista. Suomessa oli elokuussa 34 000 työllistä enemmän kuin vuotta aiemmin. Samaan aikaan työttömien määrä väheni 5 000 henkilöllä.
Kokoomuksen Valtola: Saimme neuvoteltua merkittäviä helpotuksia naisten terveydenhuollon maksuihin22.9.2026 07:04:00 EEST | Tiedote
Kokoomuksen lääkärikansanedustaja Oskari Valtola pitää tärkeänä, että hallituksen neuvotteluissa sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista saatiin poistettua maksuja tilanteissa, jotka koskettavat suurta joukkoa naisia ja perheitä. Valtolan mukaan vaihtoehtona olisi ollut, ettei näitä helpotuksia olisi tehty lainkaan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme