Turun yliopisto

Saksan vaikutus näkyy Turussa monin tavoin – kieltä on opiskeltu Turun yliopistossa jo 100 vuotta

23.9.2025 08:00:00 EEST | Turun yliopisto | Tiedote

Jaa

Saksan kieli on ollut vuosisatoja avain Euroopan ymmärtämiseen. Turun yliopiston saksan oppiaineen juhlaviikkoa vietetään 6.–10. lokakuuta. Ohjelmassa on muun muassa toimittaja Anna Sarasteen pitämä juhlaluento Saksa otsikoiden takana. 

Saksan pro exercitio -harjoitukset Turun yliopistolla 1920-luvun puolivälissä.
Saksan pro exercitio -harjoitukset Turun yliopistolla 1920-luvun puolivälissä. Turun yliopisto

Saksa on ollut perinteisesti yksi merkittävimmistä vieraista kielistä Suomessa, ja sen vaikutus näkyy Turussa monin tavoin.

Esimerkiksi tuomiokirkon torni ja kaupungin ruutukaava ovat saksalaisarkkitehti Ludwig Engelin käsialaa. Mikael Agricolan patsas kirkon kupeessa muistuttaa saksan kielen vaikutuksesta suomen kieleen.

Saksan kielen opetus alkoi Turun yliopistossa 100 vuotta sitten. Sen kunniaksi lokakuussa vietettävän juhlaviikon tavoitteena on nostaa esiin saksan kielen opiskelun merkitystä sekä innostaa uusia sukupolvia kielen pariin.

Nykyään saksan kielen oppiaine toimii osana humanistisen tiedekunnan kieli- ja käännöstieteiden laitosta. Oppiaineessa koulutetaan saksan kielen asiantuntijoita ja tehdään monipuolista kieli-, kulttuuri- ja käännöstieteellistä tutkimusta.

Tutkimuksen yhteinen nimittäjä on saksan kieli, mutta aiheet ulottuvat yhteiskunnallisista ilmiöistä opetukseen ja oppimiseen sekä kestävään kehitykseen.

Saksalainen kielialue on ollut vuosisatojen ajan keskeinen vaikuttaja Euroopan kulttuurissa ja historiassa – myös Suomessa, muistuttaa saksan kielen professori Minna Maijala.

– Turku oli aikanaan merkittävä pohjoissaksalaisen Hansaliiton kauppapaikka, jossa saksan kieli toimi tärkeänä viestinnän välineenä. Yhä edelleen saksan kieli avaa ovia Euroopan sydämeen. Sen kautta voi ymmärtää syvemmin maanosamme kulttuurisia, tieteellisiä ja yhteiskunnallisia kehityskulkuja.

Saksan kielen oppiaine juhlistaa 100-vuotista historiaansa juhlaviikolla 6.–10. lokakuuta 2025. Viikon aikana järjestetään monipuolista ohjelmaa saksan kielen opiskelijoille, koululaisille, alumneille, yliopistoyhteisölle ja kaikille saksan kielestä kiinnostuneille.

Juhlaviikon ohjelmassa on muun muassa MTV:n toimittaja Anna Sarasteen pitämä juhlaluento Saksa otsikoiden takana. Luento on suomenkielinen, ja se on suunnattu kaikille saksan kielestä ja kulttuurista kiinnostuneille.

Juhlaviikko huipentuu juhlaseminaariin ja -illalliselle perjantaina 10. lokakuuta. Kaksikielisessä (suomi – saksa) seminaarissa kuullaan alumnien ja entisten työntekijöiden muistoja, esitellään oppiaineen nykyistä tutkimusta ja pohditaan saksan kielen tulevaisuutta Turun yliopistossa ja Suomessa. Oppiaineen omakustanteinen juhlaillallinen nautitaan Aboa Vetus Ars Nova -museon Brunndeli-ravintolassa Aurajoen rannalla.

Juhlaviikkoa järjestämässä on myös saksan kielen ainejärjestö Germanica. Oppiaine kiittää tuesta Aue-Säätiötä ja Sveitsin suurlähetystöä. Herzlich willkommen – lämpimästi tervetuloa mukaan juhlimaan!

Juhlaviikon tarkka ohjelma saksan kielen oppiaineen sivuilla.Ilmoittautumiset juhlaseminaariin ja -illalliselle 25.9. mennessä.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Saksan pro exercitio -harjoitukset Turun yliopistolla 1920-luvun puolivälissä.
Saksan pro exercitio -harjoitukset Turun yliopistolla 1920-luvun puolivälissä.
Turun yliopisto
Lataa
Minna Maijala on saksan kielen professori.
Minna Maijala on saksan kielen professori.
Turun yliopisto
Lataa

Turun yliopisto on 25 000 opiskelijan ja työntekijän innostava ja kansainvälinen akateeminen yhteisö. Rakennamme kestävää tulevaisuutta monitieteisellä tutkimuksella, koulutuksella ja yhteistyöllä.

Turun yliopiston mediatiedotteet

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Turun yliopisto

Väitös: Lapsuuden perheympäristö ja sisarusten määrä voivat näkyä sydämen ja aivojen terveydessä vielä keski-iässä21.9.2026 08:00:00 EEST | Tiedote

Turun yliopistossa tarkastettavassa väitöstutkimuksessa selvitettiin lapsuuden perheympäristön vaikutusta keski-iän terveyteen. Vanhempien tupakoinnille altistuminen vaikutti negatiivisesti sydän- ja verisuoniterveyteen sekä kognitiiviseen suoriutumiseen vielä keski-iässä. Lisäksi ainoilla lapsilla oli jo epäedullisempi sydän- ja verisuonitautien riskitekijäprofiili koko elämänkulun ajan.

Tiede- ja taidetapahtuma Aboagora järjestetään jälleen syyskuussa teemalla ”Mercury, the Winged Messenger”16.9.2026 11:17:36 EEST | Tiedote

Turun kulttuurielämään vakiintunut tiede- ja taidetapahtuma Aboagora tuo lavalle kolme pääpuhujaa. Timo R. Stewart tarkastelee informaatiosotaa Gazan konfliktin valossa, musiikkitieteen professori Susanna Välimäki avaa, miten säveltäjä Kaija Saariahon viimeinen teos kommunikoi kuolemaa, ja professori Susanne Åkesson kertoo tervapääskyjen mannertenvälisistä muuttomatkoista.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye