Keski-Suomen hyvinvointialueen sosiaali- ja terveyspalveluiden palvelustrategia ja palveluverkko valmistelussa
5.9.2025 15:16:04 EEST | Keski-Suomen hyvinvointialue | Tiedote
Keski-Suomen hyvinvointialueen sosiaali- ja terveyspalveluiden palvelustrategia ja palveluverkon toinen vaihe ovat valmistelussa. Palvelustrategiaa ja palveluverkkosuunnitelmaa valmistellaan vuoden 2026 talousarvion kanssa rinnakkain.
- Kytkemällä palvelustrategian ja palveluverkon valmistelu talousarvion valmisteluun varmistamme sitä, että palvelujen kehittäminen ja muutokset ovat kokonaisvaltaisia ja toiminta sopeutetaan talouden reunaehtoihin. Ensi vuoden talousarvion lähtökohtana on se, että alijäämää ei enää kerry. Olemme myös aikaistaneet alkuperäisestä palveluverkon toisen vaiheen valmistelua, hyvinvointialuejohtaja Jan Tollet kertoo.
Palvelustrategia tulee tarkentamaan hyvinvointialuestrategian käytännön toimeenpanoa konkreettisin tavoittein ja toimenpitein, joita voidaan myös seurata. Aluevaltuuston on tarkoitus päättä hyvinvointialuestrategiasta ensi viikon tiistaina 9.9.
- Palvelustrategiassa ja palveluverkon toisessa vaiheessa otetaan huomioon myös kansallinen ohjaus. Ohjauksena on ollut muun muassa, että Keski-Suomen hyvinvointialueen on jatkettava määrätietoisesti palvelujen uudistamista ja jatkettava ikääntyneiden palvelujen ripeää keventämistä sekä varmistettava talouden tasapainottaminen, strategiajohtaja Anu Pihl kertoo.
Palveluverkkotyön toisessa vaiheessa on tarkoitus tehdä palveluverkkosuunnitelma vuosille 2026–2030. Palveluverkkosuunnitelman valmistelua on aikaistettu vuodesta 2026 kuluvalle syksylle hyvinvointialueen taloustilanteen vuoksi.
Palveluverkon toiseen vaiheen valmistelussa on periaatteina niin taloudellinen kestävyys kuin uudistuvat ja monikanavaiset palvelut.
- Palveluverkon valmistelussa tulemme mitoittamaan palvelut käytettävissä olevaan rahoitukseen ja ennakoimme palvelutarpeen muutokset. Palveluverkkosuunnitelma perustuu myös toiminnan uudistamiseen. Uudistamisessa palveluja katsotaan monikanavaisesti ja tarkastelemme palvelujen saatavuutta ja saavutettavuutta palvelujen käyttävien näkökulmasta, sosiaali- ja terveyspalveluiden toimialajohtaja Kati Kallimo kertoo.
Osallistuminen ja vuorovaikutus auttavat arvioimaan muutosten vaikutuksia
Valmistelussa hyödynnetään ensimmäisen vaiheen palveluverkkotyöstä saatua hyvin laajaa palautetta ja materiaalia sekä strategian väliarviointia ja siihen liittynyttä tulevaisuuskatsausta. Osana tämän vuoden sopeuttamistoimenpiteitä henkilöstöä myös kuultiin kesän aikana toimenpiteistä, joilla palveluja voidaan järjestää aiempaa kustannustehokkaammin.
Palvelustrategia, palveluverkkosuunnitelma ja talousarvion pohjaesitys julkaistaan 8.10. Julkaistua esitystä voi kommentoida 8.10.–5.11., jolloin osallistetaan laajasti niin asukkaita kuin muitakin sidosryhmiä muun muassa kyselyiden ja keskustelutilaisuuksien kautta. Myös henkilöstö pääsee tässä vaiheessa vielä evästämään valmistelua.
Palvelustrategiasta ja erityisesti palveluverkkoesityksestä tehdään myös vaikutusten ennakkoarviointi. Ennakkoarviointia ja valmistelua tukee asukkaiden, henkilöstön, kuntien ja muiden sidosryhmien kuuleminen.
Palvelustrategian ja palveluverkon valmistelu perustuu aluehallituksen 24.6. päättämille linjauksille. Aluevaltuuston on tarkoitus päättää palvelustrategiasta, sosiaali- ja terveyspalveluiden palveluverkosta sekä vuoden 2026 talousarviosta 9.12.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Anu PihlSrategisen johtamisen ja järjestämisen vastuualuejohtaja
Keski-Suomen hyvinvointialue
Kati Kallimotoimialajohtaja, sosiaali- ja terveyspalvelut
Keski-Suomen hyvinvointialue
Jan TolletHyvinvointialuejohtaja
Keski-Suomen hyvinvointialue
Tero ManninenViestintäjohtajaViestintäpalvelut
Keski-Suomen hyvinvointialue
Keski-Suomen hyvinvointialue vastaa noin 273 000 keskisuomalaisen sosiaali-, terveys- ja pelastustoimen palveluista.
Keskeinen tehtävämme on keskisuomalaisten hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistäminen yhteistyössä kuntien, järjestöjen, yritysten ja muiden toimijoiden kanssa. Tavoitteenamme on se, että keskisuomaisten kokemus hyvinvoinnista, terveydestä ja turvallisuudesta on maan kärkeä. Haluamme olla ihmislähtöisin hyvinvointialue ja tukea keskisuomalaisten hyvää arkea.
Hyvinvointialue on Keski-Suomen suurin työnantaja, jonka palveluksessa työskentelee noin 12 500 ammattilaista. Tarjoamme mahdollisuuksia ammatilliseen kehittymiseen ja monipuolisiin urapolkuihin.
Palveluiden tiedot, toimipisteet ja yhteystiedot löytyvät Keski-Suomen hyvinvointialueen verkkosivuilta osoitteesta www.hyvaks.fi.
Viestintäpalveluiden yhteissähköposti: viestinta(at)hyvaks.fi.
Facebook: @hyvaks, X: @hyvaks, Instagram: @hyvaks, LinkedIn: Keski-Suomen hyvinvointialue,YouTube: Keski-Suomen hyvinvointialue
#hyvaks #hyväarkikaikille
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Keski-Suomen hyvinvointialue
Keski-Suomen pelastuslaitos onnettomuustiedote21.9.2026 01:39:32 EEST | Tiedote
Keski-Suomen pelastuslaitos Tiedote 21.09.2026 Rakennuspalo: Keskisuuri, Kannonkoski 00:22:45 Pelastuslaitos sai hälytyksen rakennuspalosta Kannonkoskella, jossa liesituuletin oli syttynyt tuntemattomasta syystä palamaan omakotitalossa. Ensimmäisen yksikön saapuessa kohteeseen palo oli saatu sammumaan alkusammutuksella. Pelastuslaitos raivaisi keittiön kaapistoa ja varmisti, ettei palo ole päässyt leviämään muualle rakenteisiin. Kohteessa oli 2 asukasta ja he poistuivat rakennuksesta omatoimisesti. Ensihoito tarkasti heidän vointinsa. Tehtävälle oli hälytetty yhteensä 8 pelastuksen yksikköä. Kohteessa oli lopulta vain 4 yksikköä. Palo rajoittui liesituulettimeen, eikä levinnyt muualle rakenteisiin. Pelastustoimet ovat päättyneet kohteessa 1.30.
Keski-Suomen pelastuslaitos onnettomuustiedote21.9.2026 00:37:27 EEST | Tiedote
Keski-Suomen pelastuslaitos Tiedote 21.09.2026 Rakennuspalo: Keskisuuri Kannonkoski Pelastuslaitos on matkalla keskisuurelle rakennuspalotehtävälle Kannonkoskelle. Pelastuslaitos tiedottaa tehtävästä tarkemmin viimeistään tunnin kuluttua tästä ilmoituksessa. Lisätietoja: klo 01.40 jälkeen päivystävältä palomestarilta puh. 0500 542 112
Keski-Suomen pelastuslaitos onnettomuustiedote20.9.2026 17:38:45 EEST | Tiedote
Keski-Suomen pelastuslaitos Tiedote 20.09.2026 Kooste Pelastuslaitoksen tehtävistä aamupäivältä ja iltapäivältä 08:23:19 Automaattisen paloilmoittimen hälytys: Keuruu Kohteessa leivänpaahtimesta lähtenyt käry, ei paloa. Pelastuslaitos varmisti tilanteen. 10:20:32 Vahingontorjunta: pieni, Saarijärvi Viitasaarentielle oli kovan tuulen vaikutuksesta kaatunut puu. Pelastuslaitos raivasi puun pois tieltä. 10:55:52 Vahingontorjunta: pieni, Toivakka Hongistonahontielle oli myrskyn seurauksena kaatunut useita puita. Pelastuslaitos raivasi arviolta 50 puuta pois, jotka aiheuttivat vaaraa tieosuudella. Tienhoitoyhdistys jatkaa loppujen puiden raivaamista. 12:22:02 Vahingontorjunta: pieni, Viitasaari Sakintiellä puu oli kaatunut tuulen vaikutuksesta ja katkaissut mökkiin menevän sähkölinjan. Pelastuslaitos raivaisi puun. Sähköyhtiö korjaa sähkölinjan. 13:18:21 Rakennuspalo: pieni, Jyväskylä Palovaroitin hälytti asunnossa. Pelastuslaitos varmisti asunnon ja kohteessa ei ollut paloa. 13:35:23 Autom
Keski-Suomen pelastuslaitos onnettomuustiedote20.9.2026 12:52:20 EEST | Tiedote
Keski-Suomen pelastuslaitos Jatkotiedote 20.09.2026 Rakennuspalo: Keskisuuri Hankasalmi klo. 05:15:37 Omakotitalossa oli syttynyt toistaiseksi tuntemattomasta syystä tulipalo. 2 asukasta havaitsivat palon ja pääsivät poistumaan asunnosta. Pelastustoimet kestivät kohteessa useita tunteja. Asuintalo kärsi merkittäviä vauroita palossa ja on lähestulkoon täysin tuhoutunut. Pelastuslaitokselta oli kohteessa yhteensä 8 yksikköä. Viimeiset pelastuslaitoksen yksiköt poistuivat kohteesta klo. 11.15.
Keski-Suomen pelastuslaitos, mediatiedote20.9.2026 07:00:18 EEST | Tiedote
Keski-Suomen pelastuslaitos, Mediatiedote Onnettomuusraportti 20.9.2026, viimeisen 12 tunnin ajalta klo. 00:18 rakennuspaloepäily Jyväskylässä Kerrostalon 3. kerroksessa soinut palohälytin. Pelastuslaitos käynyt tarkistamassa tilanteen, ei paloa. klo. 03:35 vahingontorjunta pieni, Jyväskylä Korpilahdella Vespuolentiellä useita puita kaatunut tielle sekä katkonut sähkölinjoja. Pelastuslaitos raivasi puut tieltä, alue on eristetty ja valvottu pelastustoimen puolesta kunnes sähköyhtiön asentajat pääsevät paikalle. klo. 05:15 rakennuspalo keskisuuri, Hankasalmi Omakotitalo oli syttynyt palamaan toistaiseksi tuntemattomasta syystä. Kaksi sisällä ollutta ihmistä pääsivät pelastautumaan ulos. Pelastuslaitoksen saapuessa paikalle talo oli täyden palon vaiheessa. Sammutustyöt jatkuvat edelleen. klo. 06:37 vahingontorjunta pieni, Toivakka Sähköyhtiön asentajat ilmoittivat useista kaatuneista puista tiellä, jotka estivät tien käytön. Pelastuslaitos raivaa puita parhaillaan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme