Vihreiden Virta: “Hallituksen julkinen riitely käy kestämättömäksi, kun se leviää ulko- ja turvallisuuspolitiikan tulkintoihin”
Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta seuraa järkyttyneenä hallituksessa vallitsevaa kaaosta. Hänen mielestään on huolestuttavaa, että sisäpoliittinen riitely leviää ulko- ja turvallisuuspolitiikan tulkintoihin.

Ulkoministeri Valtonen kertoi tänään perjantaina hallituksen liittyvän Ranskan ja Saudi-Arabian valmistelemaan New Yorkin julkilausumaan Palestiinan kysymyksen rauhanomaisesta ratkaisemisesta ja kahden valtion ratkaisun toteuttamisesta. Ministerit Sari Essayah ja Riikka Purra jättivät asiaan eriävän mielipiteen ja perustelivat kantaansa Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittisella selonteolla. Pääministeri Orpo korjasi julkisuudessa, että hänen näkemyksensä mukaan julkilausuma on linjassa selonteon kanssa.
Virta pitää tilannetta poikkeuksellisena.
– Kysyin eilen kyselytunnilla pääministeriltä, voiko hän luvata, että hallituksen sekoilu loppuu. Selvästi se ei lopu ainakaan tänään. Saman päivän aikana eri mieltä keskenään ovat julkisesti olleet pääministeri, valtiovarainministeri, ulkoministeri sekä maa- ja metsätalousministeri, Virta päivittelee.
Virran mukaan hallituksen on välittömästi korjattava tilanne ja suoristettava linjansa. Hän kertoo tukevansa Antti Lindtmanin ajatusta mahdollisesta välikysymyksestä, mikäli hallitus ei ryhdistäydy ulko- ja turvallisuuspolitiikan kysymyksissä.
– Hallituksella on näköjään vain yksi yhteinen linja ja se on suomalaisilta ja meidän hyvinvointivaltioltamme leikkaaminen. Se ei kuitenkaan riitä. Historiallisesti olemme kyenneet olemaan yhtä mieltä edes ulko- ja turvallisuuspolitiikasta. Joko olisi aika tehdä johtopäätöksiä, pääministeri Orpo? kysyy Virta.
Yhteyshenkilöt
Sofia VirtaVihreiden puheenjohtaja
Puh:09 432 3131sofia.virta@eduskunta.fiVille-Veikko MastomäkiViestintäpäällikköVihreiden viestintä
Puh:+358407641684ville-veikko.mastomaki@vihreat.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vihreät - De Gröna
Sofia Virta kiittää tasavallan presidenttiä: Stubb antoi vahvan toivon viestin – samaa arvojohtajuutta kaivataan pääministeriltä19.12.2025 12:50:29 EET | Tiedote
Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta kiittää presidenttiä ja peräänkuuluttaa hallitukselta samanlaista arvojohtajuutta. Pääministerin tiedonanto olisi hänen mukaansa tarpeellinen lupaus eduskunnalle ja koko Suomelle siitä, että rasismiin ja sen aiheuttamaan mainehaittaan suhtaudutaan vakavasti.
Vihreiden Hyrkkö reagoi VM:n uusiin talouslukuihin: “Vähintä mitä hallitus voi tehdä, on perua kallis ja tehoton yhteisöveroale”19.12.2025 12:08:54 EET | Tiedote
Vihreiden kansanedustaja ja valtiovarainvaliokunnan varapuheenjohtaja Saara Hyrkkö kommentoi valtiovarainministeriön juuri julkistamia sopeutusskenaarioita. Hän vaatii hallitukselta toimia valtion tulopohjan vahvistamiseksi.
Sofia Virta pääministerille: Johtajuus ei ole maton alle lakaisua joululomien alla19.12.2025 11:08:25 EET | Tiedote
Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta arvostelee pääministeri Petteri Orpon päätöstä sivuuttaa opposition vaatimus tiedonannosta rasismin ympärille nousseesta kohusta.
Krista Mikkonen: Taiteen valtionpalkintojen jakamatta jättäminen kertoo karua kieltä hallituksen arvoista19.12.2025 09:24:49 EET | Tiedote
Orpon hallituksen leikkaus Taiteen edistämiskeskukselta on johtanut siihen, ettei tänä vuonna jaettu taiteen valtionpalkintoja. Vihreiden kansanedustaja Krista Mikkonen ihmettelee Orpon hallituksen halua katkaista 160-vuotias perinne.
Sofia Virralta suorat sanat: perussuomalaisille puoluekurin rikkominen on vakavampi asia kuin rasismi18.12.2025 17:48:04 EET | Tiedote
Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virran mukaan hallituksessa on rasistinen puolue, jonka toiminta paljastaa räikeän kaksoisstandardin puolueen sisäisissä sanktioissa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme