Metsäkanalintujen metsästys on perinteinen ja vastuullinen jahtimuoto
9.9.2025 08:20:08 EEST | Suomen Metsästäjäliitto ry | Uutinen
Kanalintujen metsästyksellä on vahvat perinteet Suomessa ja sen säätely perustuu tarkkaan kannanarviointiin. Parhaillaan on meneillään normaaliin kannanvaihtelusykliin kuuluva matalan kannan vaihe. Vastuullisella metsästyksellä varmistetaan, että riistavarat säilyvät tuottavina myös tämän vaiheen yli. Monen odottama metsästys alkaa jälleen 10. syyskuuta.

Metsäkanalinnustus on monelle suomalaiselle tärkeä harrastus, joka on osa kansallista eräkulttuuria. Pystykorva, eränkäyntitaidot ja metsässä liikkumisen perinne tekevät siitä perisuomalaisen metsästysmuodon, jossa luonnon kunnioittaminen nousee tärkeään rooliin.
Kestävyys turvataan metsästysaikojen säätelyllä
Menneen kesän laskentojen mukaan metsäkanalintukannat ovat edelleen laskussa, ja tämä on tuonut mukanaan rajoituksia metsästysaikoihin. Myös metsästysseurat rajoittavat metsästystä paikallisesti omiin havaintoihinsa perustuen, esimerkiksi kiintiöiden ja soidinalueiden rauhoitusten muodossa.
Hyvinä lintuvuosina metsästyskautta voidaan pidentää, ja siihen voi sisältyä myös latvalinnustus. Päätöksenteon taustalla on kansainvälisestikin laadukkaaksi arvioitu kannanarviointijärjestelmä, joka mahdollistaa ajantasaisen, joustavan ja kestävän riistapolitiikan.
Nuorten lintujen verotusta
Matalan kannan vaiheessa metsästys tulisi kohdistaa pääasiassa nuoriin yksilöihin, mikä tukee kannan elinvoimaisuutta pitkällä aikavälillä. Soitimilta metsästämistä tulisi välttää, sillä se kohdistaa verotuksen arvokkaimpiin yksilöihin ja voi heikentää soitimien vetovoimaa.
Elinvoimaiset soidinalueet puolestaan houkuttelevat lisää lintuja ja tukevat koko populaation vahvistumista. Metsäkanalintukannat vaihtelevat tyypillisesti syklisesti. Kun kanta kääntyy nousuun, metsästyksen verotusta voidaan jälleen lisätä. Tämän vuoksi on tärkeää osoittaa malttia ja vastuullisuutta matalan kannan aikana, jotta tulevina vuosina voidaan jälleen nauttia runsaammista kannoista ja pidemmistä metsästysajoista.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Leena KangasRiista-asiantuntijaMetsästäjäliitto
Puh:050 331 4690leena.kangas@metsastajaliitto.fiLinkit
Suomen Metsästäjäliitto on valtakunnallinen metsästäjien etujärjestö, jonka jäseninä on noin 145 000 metsästäjää ja 2 700 metsästysseuraa. Tehtävämme on edistää metsästystä, luontoelämyksiä ja luonnonvarojen kestävää käyttöä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Metsästäjäliitto ry
Metsästäjäliitto kiirehtii karhun kiintiömetsästyksen valmistelua28.4.2026 15:32:07 EEST | Uutinen
Metsästäjäliitto ilmaisee huolensa karhunmetsästyksen valmistelujen hitaudesta. Eduskunta on edellyttänyt kiintiömetsästyksen säädösten valmistelua, mutta käytännön toimia asian eteen ei ole nähtävissä. Liiton mukaan karhun kiintiömetsästys tulee laajentaa poronhoitoalueelta koko maahan, mihin eduskunnan joulukuussa hyväksymä laki suurpetojen kiintiömetsästyksestä antaa mahdollisuuden.
Nuorisotyöstä kiitosta – Metsästäjäliiton vuoden metsästysseura on LaMas Raumalta27.4.2026 12:09:29 EEST | Uutinen
Metsästäjäliiton kevätliittokokous valitsi vuoden metsästysseuraksi Lapin metsästyshoito- ja ampumaseuran Satakunnan piiristä. Seura sai eritoten kiitosta ansiokkaasta nuorisotyöstä: jäsenistöstä neljännes on alle 35-vuotiaita. Kokouksessa käsiteltiin myös muun muassa Jahti-lehden tulevaisuutta ja liiton toimintakertomusta.
Supersuosittu hirvilive muistuttaa metsästyksen todellisesta luonteesta - luvassa "Slow Huntingia”17.4.2026 16:53:34 EEST | Uutinen
Ruotsin television (SVT) vuodesta toiseen miljoonayleisöjä keräävä luontolive Den stora älgvandringen (Suuri hirvivaellus) käynnistyy jälleen Yle Areenassa lauantaina 18.4. Ruotsin Metsästäjäliitto on lanseerannut tv-ilmiön kunniaksi Hälgvandringen-haasteen, joka kannustaa pohtimaan omaa luontosuhdetta. Suomen Metsästäjäliitto vastaa huutoon Erähaasteella 2026.
OKM avustaa Metsästäjäliiton nuorisotyötä – nuoret toivovat käytännönläheisiä koulutuksia9.3.2026 15:18:35 EET | Uutinen
Metsästäjäliitossa laaditaan parhaillaan nuorisotoiminnan ja -viestinnän strategiaa vuosille 2026–2030. Opetus- ja kulttuuriministeriö myönsi maaliskuun alussa Metsästäjäliitolle nuorisotyön ja -toiminnan kehittämiseen 115 600 euron yleisavustuksen.
Jägareförbundet förbereder förverkligandet av en egen positioneringstjänst för jägare26.2.2026 10:35:58 EET | Uutinen
Jägareförbundets styrelse har fattat ett strategiskt beslut om att förbundet börjar förbereda grundandet av en positioneringstjänst som ägs och handhas av jägarna. Avsikten är att tjänsten även inkluderar ett förvaltningssystem av jakträtter avsett för jaktföreningarna.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme