Työmarkkinabarometri: Työnantajien työllistämisodotukset vuoden viimeiselle neljännekselle ovat heikentyneet
Laskusuhdanne työnantajien rekrytointiaikeissa jatkuu edelleen loka-joulukuussa. Työnantajien työllistämishalukkuutta kuvaava kausitasoitettu indeksi on 14 prosenttiyksikköä. Laskua edelliseen vuosineljännekseen on 3 prosenttiyksikköä ja viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon 9 prosenttiyksikköä. Vuoden viimeisen kvartaalin työllistämisnäkymät ovat alimmillaan Suomessa sitten vuoden 2021 kolmannen neljänneksen, jolloin indeksi oli 10. Globaalisti Suomi sijoittuu työllisyysodotuksissa maavertailun loppupuolelle, jääden 9 prosenttiyksikköä globaalin keskiarvon alapuolelle.

”Suomalaiset työnantajat kamppailevat epävarmojen olosuhteiden kanssa. Suomen talouden toipuminen on hidasta ja epävarmaa. Heikko kulutus, maailmantalouden riskit sekä julkisen talouden haasteet heijastuvat työmarkkinoille, minkä vuoksi suomalaiset työnantajat lykkäävät edelleen päätöksiä ja hidastavat rekrytointitahtiaan. Avoimia työpaikkoja on tällä hetkellä jopa vähemmän kuin koronapandemian pahimpina aikoina,” kommentoi ManpowerGroupin Suomen ja Baltian toimitusjohtaja Minna-Stina Korpela.
”Positiivisia signaaleja saadaan kuitenkin pankki-, rahoitus-, vakuutus- ja kiinteistöalalta, jossa työllistämisnäkymät ovat parantuneet merkittävästi. Pankkisektorin vakavaraisuus on säilynyt hyvänä talouden heikosta tilanteesta huolimatta, kotitalouksien talletuskanta on kasvanut ja myös kulutusluottojen kysyntä on elpymässä. On mielenkiitoista nähdä, onko työnantajien rekrytointiaikeissa nähty poikkeuksellisen alhaisen indeksin osalta nyt saavutettu pohjakosketus, kun siirrymme seuraavaksi tarkastelemaan vuoden 2026 ensimmäisen kvartaalin näkymiä,” Korpela jatkaa.
Pankki-, rahoitus-, vakuutus- ja kiinteistöalalla on vuoden viimeisen kvartaalin parhaimmat työllistämisaikeet, indeksin ollessa 56. Nousua edellisestä kvartaalista on peräti 41 prosenttiyksikköä ja vuoden takaiseen verrattuna 4 prosenttiyksikköä. Tulos on alan paras sitten vuoden 2012 viimeisen neljänneksen. Globaalisti Suomi sijoittuu toiseksi tämän toimialan työllisyysodotuksissa, ollen 27 pistettä yli toimialan keskiarvon.
Alueellisessa tarkastelussa parhaat näkymät ovat Pohjois-Suomessa, jonka työllisyysaikeita kuvaava indeksi on 22. Suurin elpyminen edelliseen neljännekseen verrattuna on tapahtunut Itä-Suomessa, jossa indeksi on noussut 8 pistettä. Alueen kokonaisnäkymä on nyt myös 8 pistettä.
Työllistämisnäkymät* loka-joulukuussa 2025 eri toimialoilla Suomessa:
- Pankki-, rahoitus-, vakuutus- ja kiinteistöala +56 (+15)
- Kuljetus ja logistiikka +45 (+48)
- Energia-ala +31 (+13)
- Tietotekniikka +22 (+33)
- Viestintäpalvelut** +10 (+14)
- Kuluttajatuotteet ja -palvelut +8 (+8)
- Teollisuus +7 (+7)
- Terveydenhuolto ja biotieteet +5 (+21)
- Muu* -2 (+3)
*) Sisältää julkisen - ja järjestösektorin. Suluissa edellisen kvartaalin luku.
**) Sisältää mm. televiestintäpalvelut, media-alan, viihteen.
Työllistämisnäkymät* loka-joulukuussa 2025 eri alueilla Suomessa:
- Pohjois-Suomi +22 (+24)
- Etelä-Suomi +21 (+20)
- Länsi-Suomi +6 (+14)
- Itä-Suomi +8 (0)
Haastattelut tehtiin ajalla 1.-30.7.2025.
Katso täydelliset tulokset Q4 2025 ManpowerGroup Employment Outlook Survey -tutkimuksesta, mukaan lukien alue- ja maatiedot, osoitteessa https://go.manpowergroup.com/meos.
Työmarkkinabarometri (Employment Outlook Survey) ManpowerGroupin työmarkkinabarometri on kattavin (40 533 työnantajaa 42 maassa), tulevaisuuteen katsova työllisyystutkimus, jota käytetään maailmanlaajuisesti. Työllisyysnäkymiä kuvaava indikaattori lasketaan ottamalla niiden työnantajien prosenttiosuus, jotka ennakoivat rekrytointiaktiivisuuden lisääntymistä, ja vähentämällä tästä niiden työnantajien prosenttiosuus, jotka ennakoivat rekrytointiaktiivisuuden vähenemistä. Suomessa tutkimukseen osallistui 525 työnantajaa.
Tulevaisuuteen suuntautuvat lausumat Tämä tiedote sisältää tulevaisuuteen suuntautuvia lausumia, mukaan lukien lausumat työvoiman kysynnästä tietyillä alueilla ja teollisuudenaloilla sekä taloudellisesta epävarmuudesta. Todelliset tapahtumat tai tulokset saattavat poiketa olennaisesti tulevaisuuteen suuntautuvista lausumista riskeistä, epävarmuustekijöistä ja oletuksista johtuen. Näitä tekijöitä käsitellään tarkemmin Yhtiön Yhdysvaltain arvopaperi- ja pörssikomissiolle toimittamissa raporteissa, mukaan lukien Yhtiön 31.12.2024 päättyneen tilikauden vuosikertomuksen Risk Factors -osiossa, ja nämä tiedot on liitetty tähän viittauksen kautta. ManpowerGroup pidättäytyy päivittämästä mitään tämän tiedotteen tulevaisuuteen suuntautuvaa lausumaa, paitsi lain vaatimusten mukaisesti.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Henna Karjalainen, markkinointi- ja viestintäjohtaja
ManpowerGroup
henna.karjalainen@manpowergroup.fi
+358 50 575 9197
Kuvat
Liitteet
Linkit
Tietoa ManpowerGroupista
ManpowerGroup® on johtava globaali henkilöstö- ja työvoimaratkaisujen sekä ulkoistettujen palveluratkaisujen asiantuntija, kehittäjä ja tuottaja, joka auttaa organisaatioita uudistumaan nopeasti muuttuvassa työn maailmassa. Tarjoamme innovatiivisia ratkaisuja sadoille tuhansille organisaatioille vuosittain työllistämällä samalla miljoonia osaavia ammattilaisia merkityksellisiin tehtäviin useilla aloilla ja osaamisalueilla.
Asiantuntijabrändimme Manpower®, Experis® ja Talent Solutions palvelevat hakijoita ja asiakkaita yli 70 maassa. Olemme jatkaneet työtämme yli 70 vuoden ajan. Pohjoismaissa ja Baltiassa yhtiö on markkinajohtaja. Työmme monimuotoisen työelämän puolesta saa jatkuvasti tunnustusta. Vuonna 2024 yhtiö valittiin 15. kerran World’s Most Ethical Companies® -listalle. Lue lisää toiminnastamme ja palveluistamme osoitteessa www.manpowergroup.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta ManpowerGroup
Työmarkkinabarometri: Työllistämisodotukset heinä-syyskuulle ovat heikentyneet10.6.2025 08:30:00 EEST | Tiedote
Vuoden 2025 kolmannella neljänneksellä työnantajien rekrytointiaikeet pysyvät positiivisina, mutta laskusuhdanne edelleen jatkuu. Työnantajien työllistämishalukkuutta kuvaava kausitasoitettu indeksi on 18 prosenttiyksikköä. Laskua edelliseen vuosineljännekseen on kaksi prosenttiyksikköä ja viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon viisi prosenttiyksikköä. Tulevan kolmoskvartaalin työllistämisnäkymät ovat alimmillaan Suomessa neljään vuoteen – edellisen kerran näin matala taso nähtiin vuoden 2021 kolmannella neljänneksellä, jolloin indeksi oli 10. Maailmanlaajuisesti Suomi sijoittuu työllistämisodotuksissa 6 prosenttiyksikköä globaalin keskiarvon alapuolelle.
Työmarkkinabarometri: Työnantajien työllistämisodotukset huhti-kesäkuulle mollivoittoiset11.3.2025 08:30:00 EET | Tiedote
Vuoden 2025 toisella neljänneksellä työnantajien rekrytointiaikeet pysyvät edelleen positiivisina, mutta laskusuhdanteisena. Työnantajien työllistämishalukkuutta kuvaava kausitasoitettu indeksi on 21 prosenttiyksikköä. Laskua edelliseen vuosineljännekseen on yksi prosenttiyksikkö ja viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon 2 prosenttiyksikköä. Suomi on globaalin keskiarvon, 25 prosenttiyksikköä, alapuolella, mutta kuitenkin yhden prosenttiyksikön EMEA-alueen keskiarvon yläpuolella.
Osaajapula kiristymässä Suomessa21.1.2025 08:30:00 EET | Tiedote
Vuoden 2025 osaajapulatutkimuksen mukaan suomalaisten työnantajien haasteet löytää tarvitsemaansa osaamista ovat vaikeutumassa. Tutkimuksen mukaan 68 %:lla yrityksistä on vaikeuksia löytää oikeaa osaamista. Edellisessä vuoden 2024 mittauksessa 58 % työnantajista kertoi vaikeuksistaan löytää tarvittavaa osaamista. Globaalisti 74 % työnantajista raportoi osaajien löytämisen haasteista.
Työmarkkinabarometri: Vuosi alkaa varovaisen toiveikkaana10.12.2024 08:30:00 EET | Tiedote
Vuoden 2025 ensimmäisellä neljänneksellä työnantajien rekrytointiaikeet pysyvät positiivisina, mutta varovaisina talouden elpyessä hitaasti. Työnantajien työllistämishalukkuutta kuvaava kausitasoitettu indeksi on 22 prosenttiyksikköä. Laskua edelliseen neljännekseen on yksi prosenttiyksikkö ja viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna 6 prosenttiyksikköä. Suomi sijoittuu kuitenkin edelleen työllisyysnäkymissä EMEA-alueen keskitason yläpuolelle, ollen kolme prosenttiyksikköä alueellista keskiarvoa korkeammalla. Tutkimuksen kysely on tehty lokakuussa (1.-31.10.2024).
Työmarkkinabarometri: Työnantajien työllistämisodotukset loka-joulukuulle pysyneet vakaina10.9.2024 08:30:00 EEST | Tiedote
Työnantajien työllistämishalukkuutta kuvaava kausitasoitettu indeksi vuoden viimeiselle neljännekselle on +23 prosenttiyksikköä. Tämä merkitsee, että indeksi on parantunut yhden prosenttiyksikön edellisestä vuosineljänneksestä, mutta heikentynyt 9 prosenttiyksikköä vuoden takaisesta tuloksesta. Alavireisyydestä huolimatta Suomi sijoittuu EMEA-alueen kärkijoukkoon, kaksi prosenttiyksikköä alueen keskiarvon yläpuolelle. Tutkimuksen kysely on tehty heinäkuussa (1.-31.7.2024).
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme