Järvi-Suomen luonnon monimuotoisuutta tuetaan 2,3 miljoonalla eurolla
Järvi-Suomen maaseudun luonnon monimuotoisuuden vahvistamiseen on myönnetty 2,3 miljoonaa euroa EU:n maaseuturahoitusta tänä vuonna ns. JÄSMY-teemahaun kautta.

Rahoituksen on saanut 11 hanketta Järvi-Suomen maaseudun ympäristö- ja ilmasto-ohjelmasta (JÄSMY). Hankkeiden vaikutukset kohdistuvat Etelä-Savoon, Kaakkois-Suomeen, Pohjois-Savoon, Keski-Suomeen ja Pohjois-Karjalaan.
Hankerahoitusta myönnettiin yhdistyksille, järjestöille, oppilaitoksille ja tutkimuslaitoksille. Rahoitetut hankkeet edistävät luomua, kulttuuriympäristön hoitoa sekä vesienhoitoa, tehostavat vieraslajien torjuntaa ja vahvistavat Järvi-Suomen luonnon monimuotoisuutta muilla tavoin.
Lisäksi koko Järvi-Suomen alueella toimiva hanke kokoaa ja jakaa tietoa siitä, kuinka luonnon monimuotoisuus ja ekosysteemipalvelut voivat tuoda lisäarvoa maa- ja puutarhatiloille.
Lahottajasienellä kyytiä viitapihlaja-angervolle?
Monimuotoisuus ja idearikkaus näkyy myös rahoitettujen hankkeiden sisällöissä, jotka ovat keskenään varsin erilaisia.
Esimerkiksi ”Kohti tehokkaampaa vieraslajien hallintaa” -hanke selvittää keinoja, joilla vieraslajikasvien leviämistä voidaan tehostaa perinnebiotoopeilla sekä alueilla, joilla vieraslajit uhkaavat paikallista monimuotoisuutta. Hankkeessa testataan mm. kuumavesikäsittelyä komealupiinin torjuntaan ja Suomessa yleistä lahottajasientä viitapihlaja-angervon torjuntaan.
Hankkeen toteuttavat yhteistyössä Luonnonvarakeskus, Suomen ympäristökeskus, Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto sekä Suomen luonnonsuojeluliiton Etelä-Karjalan piiri.
Pellervon taloustutkimus PTT:n ja Pro Luomun yhteinen ”LuMoTu eli Luonnon monimuotoisuustuuppaukset ruokaketjuun Järvi-Suomessa” -hanke kehittää ja toteuttaa luonnon monimuotoisuutta edistäviä tiedonvälityksellisiä tuuppauksia ruokaketjun eri osiin. Maatalousyrittäjille ja ruokapalveluille kohdistettavien tuuppausten tavoitteena on tehdä monimuotoisuutta edistävistä valinnoista ja luomutuotantoon siirtymisestä helpompaa ja houkuttelevampaa.
”Saaristoluonto ja maisema Järvi-Suomessa” -hankkeen toimenpiteet kohdistuvat erityisesti saaristoasetuksen mukaisille alueille, joita Järvi-Suomessa ovat kolme saaristo- ja 12 saaristo-osakuntaa. Kohderyhmänä ovat saaristoalueiden maanomistajat, maatalous-, matkailu- ja maisemanhoitoyrittäjät, kyläyhdistykset ym. järjestöt, asukkaat sekä suuri yleisö. Hankkeen tavoitteena on edistää saaristoluonnon maisemanhoitoa, kulttuuriympäristöä sekä yritystoimintaa niin, että luontoarvot, maisema ja kulttuuriperintö säilyvät sukupolvelta toiselle.
Kaikki rahoitetut hankkeet löytyvät verkosta
Luonnon monimuotoisuutta edistäviin hankkeisiin voi tutustua maaseutuverkosto.fi-sivuston hankerekisterissä, johon alla olevat linkit vievät:
1. Vieraslajit veks! Leader Länsi-Saimaa ry, 250 020,92 euroa, Kaakkois-Suomi/Etelä-Karjala
2. Vehkataipaleen monimuotoisuushanke Saimaan vesiensuojeluyhdistys r.y., 70 838,49 euroa, Kaakkois-Suomi/Taipalsaari
3. lähiLUMO Jyväskylän ammattikorkeakoulu Oy, 137 528,01 euroa, Keski-Suomi
4.Monimuotoisuudesta ja ekosysteemipalveluista lisäarvoa Järvi-Suomen maa- ja puutarhatiloille, Luonnonvarakeskus, 350 571,75 euroa, Etelä-Savo/Keski-Suomi/Kaakkois-Suomi/Pohjois-Savo/Pohjois-Karjala
5. Eväitä luomun esilletuontiin ja lisää liiketoimintaa Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu ry, 82 983,95 euroa, Etelä-Savo
6. Saaristoluonto ja maisema Järvi-Suomessa ProAgria Etelä-Savo ry, 314 125,63 euroa, Etelä-Savo/Pohjois-Karjala/Keski-Suomi
7. Kuriin kutsumattomat - Yhdessä vieraslajeja vastaan Kehittämisyhdistys Mansikka ry, 40 352,26 euroa, Pohjois-Savo/Leppävirta, Rautalampi, Suonenjoki, Tervo, Varkaus ja Vesanto
8. Kohti tehokkaampaa vieraslajien hallintaa Luonnonvarakeskus, 169 984,39 euroa, Kaakkois-Suomi/Pohjois-Savo/Etelä-Savo
9. LuMoTu - Luonnon monimuotoisuustuuppaukset ruokaketjuun Järvi-Suomessa Pellervon taloustutkimus PTT ry, 337 121,15 euroa, Pohjois-Savo/Etelä-Savo/Keski-Suomi/Kaakkois-Suomi
10. Kirkkaasti monimuotoista (KiMo) Savo-Karjalan vesiensuojeluyhdistys r.y., 185 718,67 euroa, Pohjois-Savo/Pohjois-Karjala
11. Uutta virtaa Järvi-Suomen Luomuun ProAgria Itä-Suomi ry, 354 322,31 euroa, Pohjois-Savo/Pohjois-Karjala/Etelä-Savo
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Marjut Henttonen, koordinaattori, Etelä-Savon ELY-keskus, puh. 0295 027 329, marjut.henttonen@ely-keskus.fi
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Etelä-Savon ELY-keskus tuottaa valtion aluehallinnon palveluja ja osallistuu maakunnan kehittämiseen Etelä-Savon maakunnan alueella. Palvelumme kohdistuvat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen, maaseutuun sekä ympäristöön ja luonnonvaroihin. Omaa toimialuetta laajemmin hoidamme rakennerahastotehtäviä Itä-Suomen alueella ja koordinoimme vesienhoitoa Vuoksen vesistöalueella. Viraston toimipaikka sijaitsee Mikkelissä.
Etelä-Savon ELY-keskus
Jääkärinkatu 14, PL 164
50101 Mikkeli
puh. 0295 024 000
https://www.ely-keskus.fi/ely-etela-savo

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Etelä-Savon ELY-keskus
Sadat yritykset Etelä-Savossa hyötyneet EU:n maaseuturahoituksesta5.9.2025 09:16:41 EEST | Tiedote
EU:n maaseuturahoitus lisää yritysten kasvupotentiaalia, luo uusia työpaikkoja ja tukee yrityksissä tapahtuvia omistajanvaihdoksia. EU:n maaseuturahoituksen ja yrittäjän päivän vuoden 2025 teema nuoret ja kasvu tukevat toisiaan.
Vedet viilenevät ja sinilevätilanne jatkuu rauhallisena Etelä-Savossa28.8.2025 14:21:47 EEST | Tiedote
Kuluvalla viikolla viranomaisten havainnointipaikoilla on havaittu sinilevää hieman Pieksämäen Heiniöllä ja Juvan Murtosella. Edellisellä viikolla kansalaishavaintoja sinilevästä tuli Heiniöltä sekä Saimaan Naistenvedeltä ja Muikunselältä.
ELY-keskus on tukenut Etelä-Savon elinvoimaa alkuvuoden aikana 27 miljoonalla eurolla26.8.2025 13:00:57 EEST | Tiedote
Kesäkuun loppuun mennessä ELY-keskus on sijoittanut Etelä-Savon yritysten kehittämiseen ja toimintaan 27 miljoonaa euroa, käy ilmi rahoituskatsauksesta ajalta 1.1.-30.6.2025.
Työttömiä Etelä-Savossa edelleen noin 6 40026.8.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Etelä-Savon kuntien työllisyyspalveluissa oli heinäkuun lopussa vajaa 6 400 työtöntä eli lähes 400 enemmän kuin vuosi sitten. Lomautettuja heistä oli 365, missä oli laskua vuodentakaisesta 10 %. Työttömien naisten määrä nousi vuodentakaisesta 7 % ja miesten 5 %.
Sinilevähavaintoja tehty vähemmän kuin edellisellä viikolla Etelä-Savossa –ajankohdalle tyypillinen sinilevätilanne jatkuu31.7.2025 10:15:09 EEST | Tiedote
Kuluvalla viikolla viranomaisten havainnointipaikoilla ei ole havaittu sinilevää ja tilanne on siten pysynyt ennallaan edelliseen viikkoon verrattuna. Myös kansalaisilta saadut sinilevähavainnot ovat vähentyneet viime viikkoon verrattuna.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme