Susi kävi koiran kimppuun kesken kisan Pohjois-Pohjanmaalla
9.9.2025 10:08:46 EEST | Suomen Metsästäjäliitto ry | Uutinen
Susi hyökkäsi Pohjois-Pohjanmaan piirinmestaruudesta kisanneen pystykorvan kimppuun kesken maastokokeen 6. syyskuuta Pudasjärven Jaurakkavaarassa.

Haavoituttuaan suomenpystykorva Lakka onnistui kuitenkin pääsemään irti pedon kynsistä. Tapahtumapaikkana oli tiheä kuusikko, jossa oli runsaasti aluskasvillisuutta. Näköetäisyyttä oli vain 20–30 metriä.
– Lakka murahteli jo, kun kävelimme koemaastoon, mutta lähti irti päästyään hakulenkille. Kutsuin sen pillillä takaisin noin 800 metrin päästä. Takaisin palatessaan se haukahteli ja urahteli oudosti noin 300 metrin päässä meistä, joten lähdimme koiraa vastaan.
– Näimme tuomarin kanssa, kun koira juoksi meitä kohti iso susi perässään. Lopuksi se syöksyi jalkoihini makaamaan, kertoo omistaja Mertsi Stenius järkyttyneenä.
Koiralle pahat vammat
Eläinlääkäri vahvisti haavoittuneen Lakan puremajäljet suden tekemiksi. Peto ehti purra koiraa pahasti kymmenkunta kertaa kaulan ympärille ja lapaan. Nyt Lakkaa hoidetaan antibiooteilla, voiteilla ja kipulääkkeillä. Omistajan mukaan se näyttää tällä hetkellä selviytyvän hengissä.
6-vuotias Vehkavaaran Lakka on Steniuksen ja hänen tyttärensä koira, jonka toipumista seurataan nyt kotona.
– Petoja on yksinkertaisesti liikaa. Nykyisin ne tuntuvat olevan tärkeämpiä kuin ihmisten hyötyeläimet ja koirat, ihmettelee Stenius.
Stenius kertoo susien tappaneen alueella kymmeniä poroja.
– Poromiehet eivät juuri ehdi muuta tehdä kuin käydä raatoja etsimässä. Koiria ei uskalla laskea irti.
Tämä on järjestyksessä kuudes susihyökkäys, josta Metsästäjäliitto on tiedottanut sitten elokuussa alkaneen jahtikauden.
Metsästäjäliitto: Suden kannanhoito ja ihmispelkoon kasvatus välttämätöntä
Historiallisen kokoiseksi kasvaneen susikannan kannanhoidollinen metsästys on Metsästäjäliiton mukaan välttämätöntä.
– Lainsäädännössä on olennaista määrittää susikannalle suotuisan suojelun taso. Ylimenevä määrä tulee olla kannanhoidollisesti metsästettävissä, tähdentää Metsästäjäliiton toiminnanjohtaja Jaakko Silpola.
Kannanhoidollisen metsästyksen avulla susi oppii pelkäämään ihmistä ja tämän elinpiiriä, joten sen avulla voidaan edistää kestävää rinnakkaiseloa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jaakko SilpolaToiminnanjohtajaMetsästäjäliitto
Puh:050 406 4836jaakko.silpola@metsastajaliitto.fiKuvat
Suomen Metsästäjäliitto on valtakunnallinen metsästäjien etujärjestö, jonka jäseninä on noin 145 000 metsästäjää ja 2 700 metsästysseuraa. Tehtävämme on edistää metsästystä, luontoelämyksiä ja luonnonvarojen kestävää käyttöä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Metsästäjäliitto ry
Tavoitteena lisätä nuorten metsästystietoutta – Wihurin rahastolta tukea Metsästäjäliiton hankkeelle20.10.2026 08:36:21 EEST | Uutinen
Suomen Metsästäjäliitto suunnittelee digitaalisen oppimateriaalin hanketta, jonka tavoitteena on lisätä lasten ja nuorten tietämystä suomalaisesta metsästyskulttuurista ja luonnon kestävästä käytöstä. Tarkoituksena on luoda avoin ja maksuton selainpohjainen materiaali, jota voitaisiin hyödyntää kouluissa, nuorisoryhmissä sekä erilaisissa koulutus- ja yhteistyötilaisuuksissa.
Villisikasaalis kasvaa – Metsästäjäliitto kannustaa yhteistyöhön ja aktiiviseen sikajahtiin taudin leviämisriskiä vastaan14.10.2026 14:56:15 EEST | Uutinen
Afrikkalaisen sikaruton (ASF) torjunnassa ratkaisevin työ tehdään metsästysseuroissa. Metsästäjät ovat jo tarttuneet toimeen ahkerasti, ja saalismäärät ovat kasvussa. Suomen Metsästäjäliitto painottaa viranomaisille edelleen, että villisikojen näytepalkkio kuuluu maksaa ainoastaan seuroille. Näin saalistieto ja tilannekuva pysyvät avoimina ja hyöty jää seuran yhteiseen taloudenhoitoon.
Lyijyhaulirajoituksen käsittely päätökseen: seitsemän vuoden siirtymäaika ja rajattu poikkeus ampumaradoille12.10.2026 14:41:59 EEST | Uutinen
Pitkä seitsemän vuoden siirtymäaika antaa metsästäjille, ampumaurheilijoille, ampumaradoille ja patruunanvalmistajille aikaa sopeutua muutokseen ja kehittää edelleen lyijyhauleja korvaavia ratkaisuja.
Hirvijahti käyntiin koko maassa – metsästyksellä tärkeä rooli kolarien ehkäisyssä9.10.2026 07:58:16 EEST | Uutinen
Syksy lisää hirvien liikkumista luonnostaan, ja myös hirvikolaririski on korkeimmillaan. Hirvieläimet liikkuvat myös päivisin metsästystilanteiden vuoksi, ja siksi autoilijan kannattaa alentaa ajonopeutta huomatessaan metsästäjiä tien varressa. Hirvikannan hallinta pienentää olennaisesti kolaririskiä.
Keinopesälahjoitus tukemaan vesilintujen pesinnän onnistumista Uudessakaupungissa21.9.2026 11:56:24 EEST | Tiedote
Suomen Metsästäjäliiton Varsinais-Suomen piiri ry luovuttaa Vakka-Kekri-tapahtumassa kymmenen vesilintujen keinopesää Uudenkaupungin seudun ympäristöyhdistykselle.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

