Grade Suomi

Kolmannes kuntatyöntekijöistä eläköityy

Jaa

Kevan ennusteen mukaan jopa 30 % kuntien työntekijöistä eläköityy seuraavan kymmenen vuoden aikana. Myös hyvinvointialueiden työntekijöistä 28% eläköityy samassa aikaikkunassa. Syyskuun alussa käynnistynyt Kuntarekryn kampanja nostaa pinnan alla kuplivat työmahdollisuudet tapetille.

Kuntarekry.fi -työnhakusivusto.
Kuntarekry.fi -työnhakusivusto.

Vaikka tulevia rekrytointimääriä on vaikea ennustaa, on selvää, että julkisilla työnantajilla on lähitulevaisuudessa suuri tarve uusille osaajille, nykyisen osaamisen poistuessa työelämästä. Eläköitymistä tapahtuu Kevan mukaan ripeästi myös aloilla, joilla koetaan jo nyt työvoimapulaa. Myös työkyvyttömyysriski tuo haasteita tietyissä ammattiryhmissä. 

Kuntarekryn kampanjan pääviesti on: “Suomen suurin (julkinen) piilotyöpaikka”. Kampanja näkyy ja kuuluu syyskuun ensimmäisinä viikkoina verkossa, ulkomainosnäytöissä ja kauppakeskuksissa ympäri maan. Kampanjalla Kuntarekry haluaa tuoda esiin kuntien ja hyvinvointialueiden monipuolisia työmahdollisuuksia, sekä kannustaa työnhakijoita tulkitsemaan tilastoja tulevista työvoimatarpeista ja aktivoitumaan heti: “Tee hakuvahti nyt.” 

Asiantuntijakommentti Kevalta: Petra Sohlman, tilastoanalyytikko, Keva:  

”Kevan ennuste kuvaa ammattiryhmien eläköitymistahtia eri puolilla maata ja auttaa hahmottamaan sitä, mille aloille tulevina vuosina tarvitaan työvoimaa. Hoitoalalla, jolla on nähty viime vuosina myös työvoimapulaa, eläköitymistahti on nyt ripeä. Esimerkiksi nykyisiä lähihoitajia siirtyy pois työelämästä eläköitymisen vuoksi yli 15 000 kymmenen vuoden sisällä. Pelkästään Pohjois-Savon alueelle tarvitaan arviolta 1 100 lähihoitajaa, mikä on alueen nykyisestä määrästä 35 %.” 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Kuntarekryn kampanjakuva 1.
Kuntarekryn kampanjakuva 1.
Lataa
Kuntarekryn kampanjakuva 2.
Kuntarekryn kampanjakuva 2.
Lataa
Kuntarekry.fi -työnhakusivusto tietokoneella.
Kuntarekry.fi -työnhakusivusto tietokoneella.
Lataa
Kuntarekry.fi -työnhakusivusto mobiilissa.
Kuntarekry.fi -työnhakusivusto mobiilissa.
Lataa
Petra Sohlman, tilastoanalyytikko, Keva.
Petra Sohlman, tilastoanalyytikko, Keva.
Keva
Lataa

Linkit

Lisätietoja julkaisijasta

Grade on julkisen sektorin rekrytointiratkaisujen markkinajohtaja Suomessa. Tarjoamme käyttäjäystävällisiä ja toimintavarmoja HR- ja HRD-ohjelmistoratkaisuja sekä verkkopalveluita, jotka tukevat työnantajia työntekijöiden löytämisessä, rekrytoinnissa, perehdyttämisessä, kehittämisessä ja sitouttamisessa.

Meidät tunnetaan Kuntarekry- ja Kirkkorekry-palveluista, jotka on suunnattu kunta- ja hyvinvointialuesektorille sekä seurakuntien rekrytointiin. Palveluidemme taustalla toimiva rekrytointijärjestelmä on käytössä myös valtionhallinnon rekrytoinneissa.

Grade

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Grade Suomi

Miten varmistetaan sijaisen pätevyys? Kuntarekry tukee kuntasektoria sijaisten rekrytoinnissa3.10.2024 06:00:00 EEST | Tiedote

Kuntarekryn SaaS-sijaistenhallintaratkaisu auttaa rekrytoijia ja rekrytoivia esihenkilöitä toimimaan varmennetun prosessin mukaisesti, kun he toteuttavat sijaisrekrytointeja. Järjestelmän avulla prosessia voidaan hallita tiettyjen raamien ja ohjeistusten mukaisesti. Ratkaisu on kehitetty erityisesti kuntasektorin tarpeisiin yhteistyössä alan asiantuntijoiden kanssa.

Valtionhallinnolla merkittävä rekrytointikokonaisuuden uudistamishanke13.6.2024 07:00:00 EEST | Tiedote

Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus (Palkeet) on toteuttanut merkittävän uudistuksen valtionhallinnon rekrytointikokonaisuudessa. Toteutuksessa kumppanina toimii Grade, joka tarjoaa ratkaisun SaaS-mallina. Uudistus on suunniteltu vastaamaan valtionhallinnon tuleviin haasteisiin, kuten voimakkaaseen eläköitymiseen sekä digitaalisen teknologiamurroksen kautta syntyvään tarpeeseen rekrytoida uusia osaajia sekä parantaa valtion kilpailukykyä työnantajana.

FCG Digital Oy:n nimi vaihtuu Grade Solutions Oy:ksi9.4.2024 14:43:31 EEST | Tiedote

FCG Finnish Consulting Group on myynyt ohjelmistoliiketoimintaan keskittyneen FCG Digital Oy:n Grade Holding Oy:lle 2.4.2024. Samassa yhteydessä FCG Digital Oy:n nimi vaihtuu ja jatkamme toimintaa Grade Solutions Oy:nä. Grade on Pohjoismaiden johtava rekrytointi ja HR-ratkaisuja toimittava yhtiö ja tämän kaupan myötä FCG Digitalin osakkeiden omistus siirtyy Graden suomalaiselle Grade Holding osakeyhtiölle.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye