Kaupan toimenpiteillä selvä vaikutus: muovikassien kysyntä laski
11.9.2025 07:20:00 EEST | SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta | Tiedote
Osana kansallista muovikassisitoumusta sekä pitkäaikaista kampanjointia yhdessä muiden kaupan alan toimijoiden kanssa, S-ryhmän ruokakaupoissa (Prisma, S-market, Sale, Alepa) on tehty toimenpiteitä muovikassien määrän vähentämiseksi. Toukokuun alussa aloitetun uuden myymäläviestinnän sekä eri kassivaihtoehtoja koskeneen hintamuutoksen myötä yhä harvempi osti muovikassin tänä kesänä.

”Yhä useampi asiakas on lähtenyt mukaamme talkoisiin muovikassien käytön vähentämiseksi. Muovikassien kappalemyynti laski S-ryhmän ruokakaupoissa touko-elokuussa kahdeksan prosenttia viime vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna. Kesällä 79 prosenttia S-ryhmän päivittäistavarakaupan ostokerroista tehtiinkin jo ilman muovikassin ostamista. Asiakkaamme voivat seurata omaa muovikassimääräänsä S-mobiilin Omat ostot -osiosta, jossa näkee ostettujen kassien määrän sekä niihin käytetyt eurot”, kertoo ryhmäpäällikkö Sari Ristaniemi S-ryhmän marketkaupasta.
Alkukesästä tehtyjen toimenpiteiden myötä S-ryhmän ruokakaupoissa tarkistettiin eri kassivaihtoehtojen hintoja ja esillepanoja niin, että muovikassien hintaa nostetiin, kestokassin hintaa laskettiin ja paperikassi säilyi kassalta jo löytyneistä kassivaihtoehdoista edullisimpana. Myymälöihin sijoitettiin näkyvästi esille myös edullisia ja muovimäärältään ohuempia jätekassirullia asiakkaille, jotka pohtivat mitä käyttää roskapussina.
”Paperikassien kappalemyynti S-ryhmän ruokakaupoissa kasvoi touko-elokuussa noin 40 prosenttia edellisvuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna. Myös kestokassien kysynnässä on havaittavissa kasvua ja asiakas valitseekin nykyään kassalla kestokassin entistä useammin. Jokaisella materiaalilla on kuitenkin hyvät ja huonot puolensa. Luonnolle ja lompakolle kaikkein paras kassi on aina se, joka kotoa jo löytyy”, toteaa Ristaniemi.
Monia keinoja ja konkreettisia tekoja muovin vähentämiseksi
Vastuullisen muovin käytön edistäminen on myös osa S-ryhmän vastuullisuusohjelman tavoitetta luonnonvarojen kunnioittamisesta. Osana tätä S-ryhmä on sitoutunut muovin vähentämiseen, kiertotalouden edistämiseen sekä ympäristön kannalta kestävien pakkausratkaisujen käytön edistämiseen.
Kaupparyhmässä minimoidaan turhan muovin käyttöä osana arkea. Konkreettisia tekoja vastuullisen muovin käytön edistämiseksi ovat muun muassa kierrätysmuovin käyttö, muovijätteen toimittaminen uudelleen käytettäväksi, kuluttajien valistaminen muovin kierrätyksestä sekä pakkausuudistukset. Omien merkkien tuotepakkauksia kehitetään ympäristöystävällisemmiksi ja kierrätysmuovin käyttöä pyritään lisäämään. Esimerkiksi muovikassiemme raaka-aineesta noin 90 % on kierrätysmuovia. Erilaisia vaihtoehtoja muoville tutkitaan myös jatkuvasti, ja käytössä on jo nyt biopohjaisia sekä kompostoituvia ratkaisuja.
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja:
Sari Ristaniemi
Ryhmäpäällikkö, S-ryhmän marketkauppa
sari.ristaniemi@sok.fi
puh. 010 768 7364
SOK:n viestintä
SOK:n viestintä tarjoaa median edustajille ajankohtaista tietoa S-ryhmästä. Viestintämme palvelee mediaa arkisin klo 9–16.
SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta
S-ryhmä on suomalaisten kotitalouksien omistama kaupparyhmä. S-ryhmän muodostavat 19 alueosuuskauppaa, SOK sekä niiden tytäryhtiöt.
Tarjoamme arjen palveluita päivittäis- ja käyttötavarakaupassa, hotelleissa & ravintoloissa, tavarataloissa, liikennemyymälöissä ja oman pankkimme kautta.
Olemme suurin yksityinen työllistäjä Suomessa – meitä s-ryhmäläisiä on noin 40 000. Toimimme tinkimättömästi yhdenvertaisuutta edistäen sekä luonnonvaroja kunnioittaen, ja olemme Suomen suurin kotimaisen ja lähiruoan myyjä. Verojalanjälkemme on lähes 1,9 miljardia euroa, ja investoimme Suomeen vuosittain noin 500 miljoonaa euroa.
#parempipaikkaelää
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta
ABC laajentaa raskaaseen liikenteeseen – uuden ABC Truck -verkoston ensimmäiset pisteet suunnitteilla Tupokselle ja Sipooseen2.9.2026 14:30:00 EEST | Tiedote
ABC käynnistää uuden ABC Truck -liiketoiminnan avaamalla ensimmäisen raskaan ammattiliikenteen tankkauspisteen loppuvuoden 2026 aikana Tupokselle ja latauspisteen Sipooseen kevään 2027 aikana. Verkosto on suunnattu kuljetus- ja logistiikka-alan yrityksille sekä muille raskasta kalustoa käyttäville toimijoille.
Uusi TV-ohjelma nostaa Prisman marketmuodin valokeilaan2.9.2026 07:45:00 EEST | Tiedote
Ohjelma näyttää, miten inspiroiva, helposti saavutettava ja omaan tyyliin sopiva pukeutuminen löytyy yhä useammin marketin valikoimasta.
Viron Prismat Coop Eestin omistukseen – uusi yhteistyö avaa suomalaiselle elintarviketeollisuudelle merkittävän vientikanavan Viroon1.9.2026 16:00:00 EEST | Tiedote
SOK:n ja Coop Eestin välinen yrityskauppa on saatu päätökseen. Virossa toimiva AS Prisma Peremarket ja sen 13 Prisma-myymälää siirtyvät Coop Eestin omistukseen 1.9.2026 alkaen. Samalla SOK ja Coop Eesti käynnistävät yhteistyön, joka avaa suomalaiselle elintarviketeollisuudelle uuden väylän Viron markkinoille.
S-ryhmän kysely: Kotimaisuus painaa ruokavalinnoissa, mutta ei kaikissa ostoskoreissa yhtä paljon31.8.2026 07:45:00 EEST | Tiedote
S-ryhmän tuoreen kyselytutkimuksen mukaan kotimaisuus painaa suomalaisten ostokoreissa erityisesti arjen perustuotteita valitessa. Kyselyyn vastanneen yli 3400 suomalaisen mukaan kotimaisuus on tärkeä valintakriteeri erityisesti ostettaessa jauhelihaa (67 %), siipikarjanlihaa (66 %), leipää (65 %) ja maitoa (65 %). Vähiten kotimaisuus painaa kasviproteiinituotteita (9 %) ja kasvipohjaisia välipaloja (9 %) valittaessa.
S-ryhmän asiakasmäärät kasvoivat ja liiketulos vahvistui28.8.2026 08:55:00 EEST | Tiedote
S-ryhmän tammi–kesäkuun liiketulos (FAS) oli 162 miljoona euroa ja liikevaihto (FAS) lähes 8,1 miljardia euroa. Kehityksen vetureita olivat liikennekauppa, marketkauppa ja vahvasti kasvavat verkkokaupat. Voimakkaat investoinnit kotimaahan jatkuivat, ja asiakasomistajille maksettiin bonuksia ennätysmäärä, 237 miljoonaa euroa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme