Kainuun ELY-keskus

Pk-yritysbarometri: Kainuun yritysten työllisyys-, liikevaihto- ja kannattavuusennusteet positiivisia

Jaa

Pk-yritysbarometri 2/2025 on julkaistu. Kainuun pk-yrityksillä on luottamusta tulevaan - työllisyyden, liikevaihdon ja kannattavuuden odotetaan kehittyvän myönteisesti. 

Henkilö työskentelee teollisuusympäristössä suojalasit ja -käsineet yllään.
Kehittämistoiminta on jälleen viriämässä ja yritykset aikovat hakea rahoitusta muun muassa henkilöstön osaamisen vahvistamiseen sekä muihin kehittämishankkeisiin. Kuva: Kainuu Arctic Lakeland -kuvapankki.

Vaikka Kainuun pk-yritysten yleinen suhdannenäkymä ja arviot innovaatioista jäävät uusimmassa pk-yritysbarometrissa hieman koko maan keskiarvosta, henkilöstö-, liikevaihto- ja kannattavuusennusteet ovat selvästi muuta maata paremmat. Työntekijämäärien kasvuodotukset ovat jatkaneet nousuaan jo kaksi vuotta, liikevaihdon kehitystä odotetaan myönteiseksi ja kannattavuuden näkymät ovat optimistisia.

Tulokset osoittavat, että kainuulaiset pk-yritykset suhtautuvat suhdanteisiin luottavaisesti eivätkä pelkää mahdollisia heikentyviä näkymiä, vaan investoivat ja palkkaavat aktiivisesti.

"Tulokset ovat linjassa keväällä tekemämme kyselyn kanssa, jossa yrittäjät arvioivat sekä nykyfiiliksensä että tulevaisuudenuskonsa myönteisiksi. Työllisyysennuste on erittäin positiivinen: yritykset aikovat palkata, ja puolet on jo tehnyt uusia rekrytointeja viimeisen vuoden aikana. Lisäksi lähes 80 prosenttia on investoinut koneisiin ja laitteisiin", kertoo Kainuun Yrittäjien toimitusjohtaja Mari Möttönen

Pk-yritysten kehittämistoimet

Tulosten perusteella kainuulaisissa pk-yrityksissä korostuvat henkilöstön kehittämisen ja koulutuksen sekä johtamisen kehittämisen tarpeet verrattuna koko maahan. T&k-toiminta on pysynyt ennallaan.

Kainuulaiset pk-yritykset näkevät kehittämistarpeita innovaatiotoiminnan johtamisessa ja organisoinnissa, t&k-teknologian kehittämisessä ja hyödyntämisessä sekä luovan työn osaamisessa muuta maata enemmän. Rahoitusta aiotaankin hakea mm. yrityksen kehittämishankkeisiin mukaan lukien henkilöstön kehittäminen.

"Tulokset vahvistavat Kainuun ELY-keskuksen näkemystä siitä, että kehittämistoiminta on jälleen viriämässä kainuulaisissa pk-yrityksissä. ELY-keskuksesta yritykset saavat neuvoja kehittämistoimiin ja niiden rahoitusmahdollisuuksiin. Johtamisosaamisen kehittämiseen löytyy erilaisia palveluja, joita useat hankkeet täydentävät. Esimerkiksi Hyvä työ Kainuussa -hanke tarjoaa valmennuspaketin johtamistyön tueksi, toteaa Kainuun ELY-keskuksen yksikön päällikkö Anne Ristioja.

Yritysten rahoitustarpeet ja investoinnit

Kainuussa kolmasosa pk-yrityksistä on tarvinnut ulkopuolista rahoitusta viimeisen vuoden aikana, mikä on noussut kevään lukemasta, mikä on selvä nousu kevään barometrin 18 %:sta. Näistä yrityksistä lähes kaikki olivat saaneet tarvitsemansa rahoituksen, 7 % ei ollut hakenut ja vain 1 % ei ollut saanut rahoitusta, vaikka oli hakenut.

Maksuvaikeuksista viimeisen kolmen kuukauden aikana raportoi 18 % yrityksistä, mikä on merkittävä kasvu kevään 3 %:sta. Vaikka tilanne on heikentynyt, Kainuu jää edelleen alle koko maan keskiarvon (20 %).

Lähitulevaisuudessa ulkopuolista rahoitusta Kainuun pk-yrityksistä aikoo hakea vajaa kolmannes, mikä on selvästi enemmän kuin koko maan keskiarvo (19 %). Rahoitustarpeet kohdistuvat erityisesti kone- ja laiteinvestointeihin (53 %), omistusjärjestelyihin (25 %) sekä kehittämishankkeisiin (25 %).

"Kainuussa ei tämän barometrin mukaan ole havaittavissa rahoituskapeikkoa – eli tilannetta, jossa rahoitusta ei olisi saatavilla tarpeeseen. Tämä tukee yritysten tulevaisuuden suunnitelmia. Erityisen myönteistä on rahoituksen kohdistuminen yritysten käännekohtiin kuten uusiin investointeihin ja omistusjärjestelyihin", toteaa Finnveran aluepäällikkö Risto Koskiniemi.

Kasvuhakuisuus

Barometrin mukaan yritysten kasvuhakuisuus Kainuussa on hieman vähentynyt, ja entistä useampi tyytyy asemansa säilyttämiseen.

"Haluaisin kuitenkin kannustaa yrityksiä kehittämään toimintaansa jatkuvasti, sillä aseman säilyttäminenkin vaatii kehittymistä toimintaympäristön jatkuvasti muuttuessa. Meillä on Kainuussa suuri Business Kainuu -verkosto palveluineen yritysten tukena", Möttönen toteaa.

Tiedotteen on julkaissut Kainuun Yrittäjät 11.9.2025 klo 9.00.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kainuun Yrittäjät
Toimitusjohtaja Mari Möttönen
p. 044 2183 133, mari.mottonen@yrittajat.fi

Finnvera
Aluepäällikkö Risto Koskiniemi
p. 029 460 2006, risto.koskiniemi@finnvera.fi

Kainuun ELY-keskus
Yksikön päällikkö Anne Ristioja
p. 044 569 4815, anne.k.ristioja@ely-keskus.fi

Kuvat

Henkilö työskentelee teollisuusympäristössä suojalasit ja -käsineet yllään.
Kehittämistoiminta on jälleen viriämässä ja yritykset aikovat hakea rahoitusta muun muassa henkilöstön osaamisen vahvistamiseen sekä muihin kehittämishankkeisiin.
Kuva: Kainuu Arctic Lakeland -kuvapankki.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Kainuun elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. Liikenteeseen ja infrastruktuuriin liittyvät palvelut Kainuun alueelle tarjoaa Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kainuun ELY-keskus

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye