Uuden aluevaltauksen lastenkirjailijana tekevä Matti Rönkä: "Lukeminen kannattaa aina, ja lasten kanssa yhdessä lukeminen – se vasta kannattaakin!”
Uutisankkurina ja kirjailijana tunnetun Matti Röngän ensimmäinen lastenkirja Käpälämäen kaverukset ilmestyy ja on arvosteluvapaa maanantaina 15.9.

Matti Röngän ensimmäinen lastenromaani Käpälämäen kaverukset ilmestyy maanantaina 15.9.
Se on vallaton tarina kahdesta jäniksestä, valistuneesta Pentti Rusakosta ja hyväuskoisesta Kani Pupusta.
Eräänä päivänä Pentti herää päiväuniltaan ja huomaa rakkaan ystävänsä kadonneen. Kuullessaan ETT:ltä eli Eläinten tietotoimistolta, että Kani on viimeksi nähty rehentelevän veijarin Orava Korhosen seurassa matkalla kylille, Pentti käynnistää etsinnät.
Röngän kertomus on täynnä maukasta kieltä ja sanoilla leikittelyä, riemastuttavia eläin- ja ihmishahmoja, pähkähulluja sattumuksia ja kommelluksia.
Kirjan on kuvittanut palkittu kuvittaja ja graafinen suunnittelija Matti Pikkujämsä. Ilmeikäs kuvitus vetää katsojan suun leveään hymyyn.
Mutta miten uutisankkurista tuli lastenkirjailija?
”Olin leikitellyt lastenkirjaidealla jo aikaa sitten. Lukevan, uutisia seuraavan ja pohtivan rusakon hahmo alkoi lausua kommenttejaan mielessäni", Rönkä kertoo.
"Päätin tuoda tarinaan rusakolle kaverin, joka ei ehkä tiedä maailmasta niin paljon, mutta on aina perusteettoman, jopa ärsyttävän iloinen. Jäniskaksikon puheista ja väärinymmärryksistä alkoi syntyä sanaleikkejä – ja myös huomioita modernin monimuotoisen perheen elämästä.”
"Lapselle ei pidä lällätellä!"
Käpälämäen kaverukset on suunnattu niin itse lukemaan opetteleville lapsille kuin koko perheelle. Rönkä kutsuu kirjallaan pienimmätkin lapset pohtimaan ja oivaltamaan asioita, maistelemaan kieltä ja sanoja, oppimaankin.
"Lapselle ei pidä lällätellä!” hän toteaa.
Lasten hiipuvaa lukutaitoa koskien Röngällä on selkeä neuvo: ”Lukeminen kannattaa aina, ja lasten kanssa yhdessä lukeminen – se vasta kannattaakin!”
Kirja ilmestyy myöhemmin syksyllä myös äänikirjana Röngän itsensä lukemana.
Rönkä esiintyy MTV:n Huomenta Suomi -ohjelmassa kirjan ilmestymispäivän aamuna, maanantaina 15.9.
Lisätiedot, haastattelupyynnöt ja arvostelukappaleet: Silja Massa, silja.massa@teos.fi, +358 40 708 1323
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Silja MassaViestintäpäällikkö, Teos / Orava-kirjat
Puh:+358 40 708 1323silja.massa@teos.fiMinna CastrénKustantaja, Orava-kirjat
Puh:+358 50 528 6718minna.castren@oravakirjat.fiKuvat
Linkit

Orava-kirjat
Orava-kirjat on vuonna 2024 Siltalan ja Teoksen yhteyteen perustettu lastenkirjakustantamo. Kustantamoa johtaa Minna Castrén.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Orava-kirjat
Orava-kirjojen syksy on täynnä värien hehkua, puhuvia jäniksiä ja onnen hetkiä mummolan taikamaailmassa28.5.2025 09:05:49 EEST | Tiedote
Tutustu Orava-kirjojen syksyn julkaisuihin! Avausohjelman tekijöinä ovat Heli Laaksonen ja Elina Warsta, Matti Rönkä ja Matti Pikkujämsä sekä Nora Lehtinen ja Mari Nikula.
Matti Röngän ensimmäinen lastenkirja ilmestyy syksyllä19.3.2025 09:18:26 EET | Tiedote
Uutistoimittajana ja kirjailijana tunnetun Matti Röngän ensimmäinen lastenkirja ilmestyy Orava-kirjojen syksyn avausohjelmassa. Vauhdikkaasta jäniskaksikosta kertovan veijaritarinan on kuvittanut Matti Pikkujämsä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme