Syyskuun lämmin sää toi taas sinilevät rannoille
Sinilevää on ollut syyskuun alussa ajankohtaan nähden poikkeuksellisen paljon. Tällä viikolla sinilevästä tehtyjen virallisten havaintojen määrä kohosi koko kesän ennätyslukemiin sekä sisävesillä että rannikolla.

Suomen sisävesillä ja rannikkoalueilla sinilevähavaintojen huippu ajoittuu yleensä heinäkuun puolivälin ja elokuun alun väliseen aikaan. Nyt syyskuun toisella viikolla sinilevähavaintojen määrä on kuitenkin suurempi kuin kertaakaan kesän aikana.
Lämmin ja aurinkoinen sää on suosinut sinileviä. Havaintojen mukaan sinilevää on tällä viikolla esiintynyt niin järvissä, joissa kuin rannikollakin. Järvillä erittäin runsaasti tai runsaasti sinilevää on tavattu erityisesti Varsinais-Suomessa, Satakunnassa, Pirkanmaalla, Hämeessä ja Savossa. Sisävesien lisäksi runsaasta tai erittäin runsaasta sinilevän määrästä on tullut ilmoituksia Suomenlahden, Saaristomeren, Ahvenanmaan ja Selkämeren rannikolta. Avomerialueella sinilevää on havaittu jonkin verran Suomenlahdella ja Ahvenanmaan eteläpuolella sekä Selkämerellä, muun muassa Merenkurkussa.

Sinilevää voi esiintyä pitkälle syksyyn, jos aurinkoiset ja lämpimät säät jatkuvat. Etenkin myöhemmin syksyllä rannoilla ja rantavedessä voi näkyä myös maalimaista turkoosin väristä massaa, joka johtuu hajonneista sinileväsoluista vapautuneesta väriaineesta, fykosyaniinista.
Lämmin sää on suosinut sinilevien lisäksi myös Alexandrium ostenfeldii -panssarisiimalevää, jonka aiheuttamasta pimeässä hohtavasta bioluminesenssista on tullut ilmoituksia Suomen etelärannikolta. Syke kerää ilmoituksia bioluminesenssista ja havainnot ovat nähtävillä havaintojen ilmoitussivulla.
Kaikkiin leväkukintoihin ja fykosyaniinin värjäämiin kerrostumiin on syytä suhtautua sillä varauksella, että ne voivat aiheuttaa terveyshaittaa. Etenkin lapset ja lemmikkieläimet on syytä pitää pois leväisiltä rannoilta ja vesistä, eikä leväistä vettä pidä käyttää esimerkiksi löylyvetenä tai kasteluun.
Sinilevähuippu syyskuussa on harvinainen
Sinileväseurannan havainnoista lasketaan viikoittainen sinileväbarometriarvo erikseen sisävesille ja rannikon merialueille. Barometriarvo kuvaa kyseisen viikon yleistä sinilevätilannetta ja mahdollistaa vertailun viikkojen välillä.
Tällä viikolla sinileväbarometri nousi koko kesän korkeimmalle tasolle sekä sisävesillä että rannikon merialueilla. Se on hyvin poikkeuksellista.
Sinileväseurannan historiassa sinilevähuippu on ollut syyskuussa vain kaksi kertaa aiemmin sisävesillä. Vuosina 2010 ja 2013 sisävesien sinilevähuippu ajoittui syyskuun ensimmäiselle viikolle.
Rannikon merialueiden tilanteesta kertova sinileväbarometri ei ole kertaakaan aiemmin kohonnut kesän korkeimpaan arvoon vasta syyskuussa. Kuluvan viikon arvo 0,59 on ylipäänsä korkein syyskuussa laskettu merialueen barometrilukema. Vertailu vuosien välillä on kuitenkin vain suuntaa antava, koska havaintopaikkojen sijainti ja määrä on vuosien välillä vaihdellut.
Sinileväseuranta jatkuu syyskuun loppuun
Valtakunnallinen sinileväseuranta toteutetaan osana ympäristön tilan seurantaa yhteistyössä ELY-keskusten, kuntien ympäristö- ja terveysviranomaisten sekä Suomen ympäristökeskuksen (Syke) kesken. Myös Suomen rotarit on aktiivisesti mukana seurannassa.
Sinileväseurantaa tehdään kesäkuun alusta syyskuun loppuun asti. Kansalaiset voivat senkin jälkeen ilmoittaa omia havaintojaan Järvi-meriwikin ja Vesi.fi-palvelun kautta. Syksyllä Suomen ympäristökeskus tiedottaa valtakunnallisesta sinilevätilanteesta vain tarvittaessa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Merialueen leväkukinnat: erikoistutkija Sirpa Lehtinen, p. 0295 251 353, etunimi.sukunimi@syke.fi
Sisävesien leväkukinnat: erikoistutkija Kristiina Vuorio, p. 0295 251 757, etunimi.sukunimi@syke.fi
Satelliittihavainnot: puh. 050 4707 576 tai yritysnumero 0295 251 329, s-posti: EOtuki@syke.fi
Viestintä: viestintäasiantuntija Eija Järvinen, puh. 0295 251 242, etunimi.sukunimi@syke.fi
Mediapalvelu Suomen ympäristökeskuksessa
Suomen ympäristökeskuksen mediapalvelu välittää tietoa ympäristökeskuksessa tehtävästä tutkimuksesta, auttaa toimittajia löytämään asiantuntijoita haastateltaviksi ja tarjoaa valokuvia median käyttöön.
Yhteydenottoihin vastaavat viestintäasiantuntijat. Palvelemme arkisin klo 9-16.
Kuvat

Linkit
Suomen ympäristökeskus – Teemme tiedolla toivoa.
Suomen ympäristökeskus
Latokartanonkaari 11
00790 Helsinki
0295 251 000
https://www.syke.fi/fi-FI
On aika siirtyä yksittäisten ympäristöongelmien ratkaisemisesta koko yhteiskunnan läpileikkaavaan kestävyysmurrokseen. Suomen ympäristökeskus (Syke) vaikuttaa tutkimuksella, tiedolla ja palveluilla kestävän yhteiskunnan rakentamiseen. Suomen ympäristökeskus on valtion tutkimuslaitos, jossa työskentelee noin 700 asiantuntijaa ja tutkijaa Helsingissä, Oulussa, Jyväskylässä ja Joensuussa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen ympäristökeskus
Det varma vädret förde med sig blågröna alger till stränderna igen11.9.2025 18:35:00 EEST | Pressmeddelande
I början av september har det funnits ovanligt många blågröna alger i förhållande till tidpunkten. Den här veckan nådde antalet officiella observationer av blågrönalger rekordnivåer under hela sommaren, både på insjöarna och vid kusten.
Viikkokatsaus 15.–19.9.202511.9.2025 12:06:19 EEST | Tiedote
Hei! Tässä tiedoksesi meillä Suomen ympäristökeskuksessa ensi viikolla ilmestyviä tiedotteita, uutisia, kampanjoita, blogeja ja uutiskirjeitä. Mukana myös tulevia tapahtumia ja webinaareja. Jakelemme viikkokatsauksen torstaisin STT:n kautta. Koosteet löytyvät myös STT-uutishuoneesta, josta voit tilata kaikki Suomen ympäristökeskuksen tiedotteet.
Growth in Finland's cormorant population levelled off11.9.2025 09:00:00 EEST | Press release
In the summer of 2025, approximately 31,910 cormorant nests were counted in Finland. The breeding population decreased by one percent from the previous summer, approximately 280 nests. The change from last year is significant, as in the summer of 2024 the population growth was 15 percent, with 32,190 nests.
Tillväxten av Finlands skarvpopulation planade ut11.9.2025 09:00:00 EEST | Pressmeddelande
Sommaren 2025 räknades cirka 31 910 skarvbon i Finland. Den häckande populationen minskade med en procent från föregående sommar, med cirka 280 bon. Förändringen jämfört med förra året är betydande, eftersom tillväxten sommaren 2024 var 15 procent, med 32 190 bon.
Suomen merimetsokannan kasvu taittui11.9.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Kesällä 2025 merimetson pesiä laskettiin Suomessa noin 31 910 kappaletta. Pesimäkanta pieneni edelliskesästä yhdellä prosentilla, noin 280 pesän verran. Muutos viime vuoteen on merkittävä, sillä vielä kesällä 2024 kannan kasvu oli 15 prosenttia pesien määrän ollessa 32 190.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme