Sähkövarastoihin erikoistunut Cactos nelinkertaisti liikevaihtonsa toista vuotta putkeen: “Energiamurros ei ole katoamassa”
23.9.2025 07:45:00 EEST | Cactos Oy | Tiedote
Yhtiön liikevaihto kohosi viime tilikaudella 12,2 miljoonaan euroon ja käyttökate 142 tuhanteen euroon.

Suomalainen, sähkövarastoja valmistava ja operoiva Cactos tekee merkittävää kasvua jo toista vuotta putkeen.
Yhtiön liikevaihto kohosi yli kahteentoista miljoonaan euroon ja käyttökate oli ensi kertaa positiivinen. Toimitusjohtaja Oskari Jaakkola iloitsee tuloksesta. Luvut ovat hänen mukaansa poikkeuksellisia kasvuyritykselle ja osoittavat, että vahvasta kasvusta huolimatta Cactoksen toiminta on kestävällä pohjalla.
Sähkövarastomarkkina on kasvanut Suomessa ja muualla maailmassa viime vuosina nopeasti, ja on puhuttu jopa suoranaisesta buumista. Jaakkola tunnistaa ilmiön, mutta muistuttaa kuitenkin, ettei markkinassa ole tarjolla pikavoittoja.
“Alalle on tullut monenlaisia toimijoita, eikä kaikilla välttämättä ole täysin realistista käsitystä tuotto-odotuksista tai kyvykkyyttä hallita toimitusprojektia", Jaakkola sanoo.
Jaakkolan mukaan sähkön varastoinnin tarve kasvaa koko ajan yhteiskunnan sähköistyessä ja tuotannon siirtyessä uusiutuviin energialähteisiin. Nopeiden tuotto-odotusten sijaan sähkövarastojen merkitystä tulisikin tarkastella pitkällä aikavälillä.
“Energiamurros ei ole katoamassa minnekään, vaan kiihtyy jatkuvasti. Sähkövarastoja tarvitaan kasvavalla tahdilla, sillä nykyinen sähköverkko ei monin paikoin riitä tarjoamaan tarpeeksi suurta tehoa uusia sähkökuormia varten”, Jaakkola selittää.
Kasvua ulkomailta
Alkuvuodesta Cactos tiedotti yhdysvaltalaiselta teknologiarahasto USV:lta saadusta rahoituksesta. Rahoituksen turvin Cactos on laajentanut toimintaansa Alankomaihin, Ruotsiin ja muihin pohjoismaihin, joista yhtiö hakee nyt kasvua.
“Suomeen verrattuna monessa muussa maassa, jopa Ruotsissa, sähköverkko alkaa olla heikoissa kantimissa ja tarve sähkövarastoille on huutava”, Jaakkola sanoo.
Luotettavien ja toimivien tuotteiden lisäksi Jaakkola pitää Cactoksen kansainvälisenä kilpailuvalttina sitä, että tuotteet valmistetaan ja niitä hallitaan Suomesta käsin. Se takaa tuotteiden turvallisuuden, mikä on Euroopassa tällä hetkellä A ja O kaikessa toiminnassa.
Halvin sähkö voittaa
Syksystä alkaen Cactos toimii myös energiayhtiönä. Pääosin teollisuudesta koostuvalle asiakaskunnalle annettu lupaus on yksiselitteinen: yhtiö alkaa myydä Suomen halvinta sähköä.
Jaakkolan mukaan Cactoksen sähkövarastoihin kytketty tekoälypohjainen ohjelmisto sekä reaaliaikainen kulutuksen seuranta mahdollistavat sähkön hinnoittelun ennätysalhaiselle tasolle. Se on etu, jota perinteisillä energiayhtiöillä ei ole.
“Se on aika perustavanlaatuinen juttu. Lähtökohtaisesti kaikki haluavat kuitenkin mahdollisimman halpaa sähköä.”
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Matti Tuomela
Puh:0405137220matti.tuomela@mellakka.fiKuvat
Linkit
Cactos Oy
- Vuonna 2021 Pohjois-Pohjanmaalla perustettu yhtiö valmistaa ja operoi älykkäitä sähkövarastojärjestelmiä.
- Yhtiön nimi tulee kaktuksesta, joka sopeutuu ympäristöönsä ja on mestari varastoimaan vettä ja ravinteita.
- Liikevaihto: 12,2 miljoonaa euroa.
- Käyttökate: 142 tuhatta euroa.
- Liiketoiminnan tulos: -263 tuhatta euroa.
- Työntekijöitä: 100+
- Kilpailukyky perustuu koko arvoketjun kattavaan lähestymistapaan. Yhtiön kehittämä Cactos Spine -pilvipalvelu maksimoi sähkövarastojen hyödyt asiakkaille. Sähkövarastot ja niiden avainkomponentit valmistetaan Kempeleessä sijaitsevassa tuotantolaitoksessa.
- Cactos rahoittaa suurimman osan sähkövarastoistaan.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Cactos Oy
Tanskalainen OK valitsi suomalaisen Cactoksen akkujärjestelmiensä toimittajaksi3.11.2026 08:15:00 EET | Tiedote
Tanskalainen energiayhtiö OK ja suomalainen sähkövarastoyhtiö Cactos aloittavat yhteistyön, jossa Cactos toimittaa akkujärjestelmiä OK:n asemille eri puolille Tanskaa. OK:n valintaan vaikutti erityisesti se, että järjestelmät suunnitellaan ja valmistetaan Suomessa. Ensimmäiset järjestelmät asennettiin lokakuussa, ja uusia asennetaan joka kuukausi. Tavoitteena on 70 akkujärjestelmää eri puolilla Tanskaa vuoden 2027 loppuun mennessä.
Suomalaisyhtiö rakentaa sähkörekkojen latausinfraa Ruotsiin: “Yhtiö teki vaikutuksen osaamisellaan ja korkealla motivaatiollaan”27.5.2025 08:58:00 EEST | Tiedote
Cactos Oy toimitti ensimmäiset sähkövarastot Wibaxin terminaaliin Malmöön.
Rando Grid käynnisti älykkään sähkövaraston Kuhmoisissa – Cactoksen toimittama ja operoima verkkomittakaavan suursähkövarasto valmistui ennätysajassa6.2.2025 09:03:00 EET | Tiedote
Kuhmoisissa on otettu käyttöön verkkomittakaavan suursähkövarasto, joka hyödyntää tekoälyä energianhallinnan optimointiin ja sähköverkon joustavuuden parantamiseen.
Rando Grid launches smart electricity storage facility in Kuhmoinen – delivered and operated by Cactos, the grid-scale battery park was completed in record time6.2.2025 09:03:00 EET | Press release
An grid-scale electricity storage facility that utilises artificial intelligence to optimise energy management and improve the flexibility of the electricity grid has been commissioned in Kuhmoinen, Finland.
Tunnettu jenkkirahasto sijoittaa ensimmäistä kertaa Suomeen: “Uskomme, että Cactoksesta tulee sähkömarkkinoiden suunnannäyttäjä”29.1.2025 08:57:00 EET | Tiedote
Aiemmin muun muassa Twitteriin, Etsyyn ja Coinbaseen sijoittanut yhdysvaltalainen Union Square Ventures -sijoitusrahasto rahoittaa älykkäitä sähkövarastoja toimittavan suomalaisyritys Cactos Oy:n maailmanvalloitusta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

