Rintamaidon proteiinit muuttuvat imetyksen edetessä – lihavuus ja raskausdiabetes voivat vaikuttaa
12.9.2025 08:00:00 EEST | Turun yliopisto | Tiedote
Turun yliopiston tutkijat kartoittivat, miten rintamaidon proteiinit muuttuvat synnytyksen jälkeisistä ensimmäisistä päivistä imetyksen myöhempiin vaiheisiin. Tutkimuksessa selvitettiin myös, miten äidin terveydentila, raskausdiabetes ja lihavuus, vaikuttavat maidon koostumukseen.
Rintamaito koostuu sadoista erilaisista proteiineista, jotka tukevat imeväisen kehitystä. Maidon proteiinikoostumus muuttuu imetyksen edetessä, mutta myös äidin aineenvaihdunta voi vaikuttaa koostumukseen. Tätä on kuitenkin toistaiseksi tutkittu melko vähän.
Tuoreessa tutkimuksessa tarkasteltiin rintamaidon proteiinien kehitystä kolostrumista, eli ensipäivien rintamaidosta kypsään maitoon sekä tutkittiin, miten äidin raskausdiabetes ja painoindeksi vaikuttavat rintamaidon koostumukseen. Tutkijat analysoivat uuden menetelmän avulla lähes 3 500 proteiinia sekä kolostrumista että kypsästä maidosta kolmen kuukauden kuluttua synnytyksestä.
Yli tuhannen proteiinin pitoisuus muuttui imetyksen aikana; näin ollen ensimaidossa ja kypsässä rintamaidossa oli osin eri proteiineja. Ensimaidossa oli erityisesti proteiineja, jotka tukevat vauvan immuunijärjestelmän käynnistymistä. Näihin proteiineihin kuuluivat vasta-ainetuotantoa edistävät ja taudinaiheuttajilta suojaavat proteiinit, jotka helpottavat hyödyllisten bakteerien asettumista suolistoon. Kypsässä maidossa sen sijaan korostuivat proteiinit, jotka liittyvät rasva-aineenvaihduntaan ja ruoansulatukseen – heijastellen vauvan nopeaa kasvua ja muuttuvia ravinnontarpeita.
– Raskausdiabetes ja kohonnut painoindeksi näkyivät proteiinien pitoisuuksissa hienovaraisina eroina, mutta niiden vaikutus jäi vähäisemmäksi kuin imetyksen vaiheisiin liittyvät muutokset, toteaa väitöskirjatutkija Timo Seitz.
Tutkijat havaitsivat kypsässä maidossa yhteyden HDL-kolesterolin – niin sanotun “hyvän kolesterolin” – muodostumiseen äideillä, joilla oli sekä raskausdiabetes että ylipaino.
– Tämä viittaa siihen, että äidin aineenvaihdunta voi jättää mitattavan jäljen rintamaidon koostumukseen. Vielä ei kuitenkaan tiedetä, mikä merkitys havainnoilla on lapsen myöhemmälle terveydelle, pohtii väitöskirjatutkija Jenni Viitaharju.
Tulokset korostavat imetyksen tärkeää roolia vauvan immuunijärjestelmän ja aineenvaihdunnan tukemisessa. Ne avaavat myös uusia tutkimuslinjoja sen selvittämiseksi, miten äidin terveydentila vaikuttaa rintamaidon koostumukseen ja mahdollisesti lapsen terveyteen pitkällä aikavälillä.
Tutkimus toteutettiin yhteistyössä Turun yliopistollisen keskussairaalan kanssa ja julkaistiin Molecular Nutrition & Food Research -lehdessä 1.9.2025.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jenni ViitaharjuVäitöskirjatutkijaTurun yliopisto
jenni.s.soukka@utu.fiwww.utu.fi/fi/ihmiset/jenni-viitaharjuTimo SeitzVäitöskirjatutkijaTurun yliopisto
timo.seitz@utu.fiwww.utu.fi/fi/ihmiset/timo-seitzKirsi LaitinenProfessori, tutkimusryhmän johtajaTurun yliopisto
Puh:+358 50 379 7010kirsi.laitinen@utu.fiwww.utu.fi/fi/ihmiset/kirsi-laitinenTurun yliopiston viestintä
viestinta@utu.fiwww.utu.fi/medialleLinkit
Turun yliopisto on 25 000 opiskelijan ja työntekijän innostava ja kansainvälinen akateeminen yhteisö. Rakennamme kestävää tulevaisuutta monitieteisellä tutkimuksella, koulutuksella ja yhteistyöllä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Turun yliopisto
Tieteen lavalla 24.9. liikutaan sairauden, poikkeavuuden ja hyväksyttävyyden rajapinnoilla21.9.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Kaikille avoimessa ja maksuttomassa tilaisuudessa tutkijat tarjoavat tieteen näkökulmia Seili-näytelmän teemoihin.
Väitös: Lapsuuden perheympäristö ja sisarusten määrä voivat näkyä sydämen ja aivojen terveydessä vielä keski-iässä21.9.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Turun yliopistossa tarkastettavassa väitöstutkimuksessa selvitettiin lapsuuden perheympäristön vaikutusta keski-iän terveyteen. Vanhempien tupakoinnille altistuminen vaikutti negatiivisesti sydän- ja verisuoniterveyteen sekä kognitiiviseen suoriutumiseen vielä keski-iässä. Lisäksi ainoilla lapsilla oli jo epäedullisempi sydän- ja verisuonitautien riskitekijäprofiili koko elämänkulun ajan.
Kuormittava varusmiespalvelus haastaa vastustuskykyä – mahdollinen apu löytyi maitoproteiinista18.9.2026 08:30:00 EEST | Tiedote
Tuoreessa tutkimuksessa selvitettiin hydroloisoidun maitoproteiinin ja kuumakäsitellyn maitohappobakteerivalmisteen potentiaalia varusmiesten terveyden tukemisessa. Maitoproteiinin osoitettiin auttavan varusmiesten vastustuskykyä.
Tiede- ja taidetapahtuma Aboagora järjestetään jälleen syyskuussa teemalla ”Mercury, the Winged Messenger”16.9.2026 11:17:36 EEST | Tiedote
Turun kulttuurielämään vakiintunut tiede- ja taidetapahtuma Aboagora tuo lavalle kolme pääpuhujaa. Timo R. Stewart tarkastelee informaatiosotaa Gazan konfliktin valossa, musiikkitieteen professori Susanna Välimäki avaa, miten säveltäjä Kaija Saariahon viimeinen teos kommunikoi kuolemaa, ja professori Susanne Åkesson kertoo tervapääskyjen mannertenvälisistä muuttomatkoista.
Sota voi jättää sotilaaseen moraalisen vaurion myös sankarillisista teoista15.9.2026 09:30:00 EEST | Tiedote
Moraalinen vaurio on yleinen ilmiö sotaveteraanien keskuudessa. Laura Puumala osoittaa väitöstutkimuksessaan, että moraalinen vaurio voi olla seuraus myös moraalisesti oikeista tai ihailtavista teoista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme