Iiu Susiraja, Jimmy López ja Noora Dadu ovat Taideyliopiston Vuoden alumnit 2025
Vuoden alumnit ovat Taideyliopistosta valmistuneita taiteilijoita ja esikuvia, jotka ovat vahvistaneet toiminnallaan taiteen ja taiteilijakoulutuksen ainutlaatuista arvoa ja merkitystä.

Taideyliopisto nimeää vuosittain kolme taiteilijaa Vuoden alumneiksi, yhden kustakin akatemiasta. Taideyliopiston rehtorin Kaarlo Hildénin mukaan tarkoituksena on tehdä taidekoulutus näkyväksi ja käydä keskustelua siitä, miten Taideyliopisto ja sen alumnit vaikuttavat yhteiskunnassa.
"Olen ylpeä siitä, että Iiu Susiraja, Jimmy López ja Noora Dadu ovat Taideyliopiston kasvatteja ja nyt myös vuoden alumnejamme. Heitä voi varauksetta kutsua rohkeiksi esikuviksi. He ovat pelottomasti ja oivaltavasti tulkinneet aikaa, jota elämme ja heidän työnsä puhuttelee ihmisiä yli maantieteellisten ja ideologisten rajojen", Hildén sanoo.
Vuoden alumnit 2025
Kuvataideakatemian Vuoden alumni on valokuvataiteilija Iiu Susiraja. Susiraja tunnetaan erityisesti rohkeista ja provokatiivisista teoksistaan, joissa hän käsittelee kehon, seksuaalisuuden ja identiteetin teemoja. Susiraja valmistui Taideyliopiston Kuvataideakatemiasta vuonna 2018. Hänen teoksensa ovat usein surrealistisia ja humoristisia, mutta samalla syvällisiä ja haasteellisia kauneusnormeille ja sukupuolirooleille. Susirajan teoksia on esitetty lukuisissa yksityisnäyttelyissä, kuten MoMA PS1:ssä New Yorkissa, SKMU-museossa Norjassa, Kiasmassa, Marburger Kunstvereinissa, EMMA-museossa sekä François Ghebaly -galleriassa, Los Angelesissa. Susiraja on kansainvälisesti merkittävimpiä kuvataiteilijoitamme.
Sibelius-Akatemian Vuoden alumni on perulaissyntyinen Jimmy López. López on sukupolvensa kiinnostavimpia säveltäjiä. Hän aloitti ilman muodollista klassisen musiikin koulutusta, mutta innostui Bachin musiikista 12-vuotiaana ja opiskeli säveltämistä itsekseen. López valmistui Sibelius-Akatemiasta musiikin maisteriksi vuonna 2007. Samana vuonna tapahtui myös hänen kansainvälinen läpimurtonsa. Lópezin teoksia ovat esittäneet muun muassa Chicago Symphony Orchestra, Royal Concertgebouw, Orchestre de Paris ja Philadelphia Orchestra.
Teatterikorkeakoulun Vuoden alumni on näyttelijä, käsikirjoittaja ja ohjaaja Noora Dadu. Hän on suomalais-palestiinalainen taiteilija, joka on valmistunut näyttelijäksi Teatterikorkeakoulusta vuonna 2010. Dadu toimii useassa eri ammattiroolissa esittävän taiteen alalla ja on yhteiskunnallisesti aktiivinen vaikuttaja. Hän haastaa töissään ja töillään syrjiviä rakenteita ja muistuttaa, että taide on aina poliittista. Dadu on voittanut Vuoden nuori lausuja palkinnon vuonna 2006 ja Vuoden nuori näyttelijä palkinnon vuonna 2015.
Yhteyshenkilöt
Nelli KuokkaViestintäpäällikkö
Puh:040 822 7130nelli.kuokka@uniarts.fiKuvat
Linkit
Taideyliopisto tarjoaa ylintä musiikin, kuvataiteen, esittävien taiteiden sekä kirjoittamisen koulutusta Suomessa. Taideyliopisto on taidealojen koulutuksen ja tutkimuksen kansainvälinen suunnannäyttäjä, joka vahvistaa taidetta yhteiskuntaa uudistavana voimana. Vuonna 2013 perustetun Taideyliopiston muodostavat Kuvataideakatemia, Sibelius-Akatemia ja Teatterikorkeakoulu.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Taideyliopisto
Taideyliopiston vararehtori Tapio Kujala: Hallituksen lakiesitys pakottaisi taideopiskelijat kohtuuttomiin valintoihin9.9.2025 14:52:38 EEST | Tiedote
Taideyliopisto suhtautuu kriittisesti hallituksen luonnokseen niin sanotusta yhden opiskeluoikeuden säännöstä. Yliopiston mukaan esitys voi pahimmillaan heikentää nuorten mahdollisuuksia kouluttautua monipuolisesti ja murentaa kulttuurialan koulutusekosysteemiä.
”Oppimista koko keholla” – Maalahdessa tuodaan esittävät taiteet osaksi koulua ja sillä on vaikuttavia tuloksia3.9.2025 11:12:56 EEST | Tiedote
Taideyliopiston Teatterikorkeakoulu koordinoi taidekasvatushanketta, jossa tutkitaan esittävien taiteiden tuomista osaksi peruskoulun ja esikoulun opetusta. Kokeilun pohjalta syntyy luonnos siitä, millainen olisi esittävien taiteiden opetussuunnitelma, jos sillä olisi paikka kouluissa kuvataiteen ja musiikin rinnalla.
Kuulokäytävä-teos kutsuu kokemaan taidetta arjessa – esillä Helsingin keskustassa syyskuussa2.9.2025 13:05:12 EEST | Tiedote
Osallistava Kuulokäytävä-teos on osa Jari Kohon Taideyliopiston Teatterikorkeakouluun tekeillä olevaa väitöstutkimusta. Ekologista äänitaidetta tutkiva teos on esillä ja ohikulkijoiden koettavissa Ylvan omistaman Hansatalon Hansakäytävässä koko syyskuun 2025 ajan.
Äänitaiteilija Tarek Atoui luennoi improvisaatiosta ja kutsuu yleisönkin osallistumaan2.9.2025 08:55:51 EEST | Tiedote
Tarek Atoui pitää suositun Saastamoinen Keynote -yleisöluennon Tanssin talossa keskiviikkona 17. syyskuuta 2025. Luennossaan Atoui tarjoaa laajan katsauksen improvisaatioon. Luennolle on vapaa pääsy.
Herkkyyttä, kansainvälisyyttä ja taiteellista tutkimusta kriisien keskellä Kuvataideakatemian syksyssä1.9.2025 14:00:00 EEST | Tiedote
Kuvataideakatemian syksy 2025 esittelee kandiksi valmistuvien taiteilijoiden henkilökohtaisia kokemuksia, palauttaa kansainväliset vaihtonäyttelyt viiden vuoden tauolta ja kysyy, mikä on taiteellisen tutkimuksen rooli kriisien aikana.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme