Raitiotien jännite nostettu onnistuneesti – nivelratikoissa ilmennyt haasteita
Kaupunkiliikenne Oy nosti lauantain ja sunnuntain välisenä yönä kantakaupungin raitiotien ajojännitteen 600 voltin tasajännitteestä 750 VDC:hen. Jännitteen nostaminen onnistui suunnitellussa aikataulussa ja raitioliikenne alkoi sunnuntaiaamuna kello 07. Yön aikana Kaupunkiliikenne on kuitenkin tunnistanut haasteita vanhemman nivelraitiovaunukaluston osalta.

Vanhempaan raitiovaunukalustoon oli tehty ennakkoon komponenttimuutoksia korkeampaa jännitettä varten. Vaunuja myös testattiin korkeammalla jännitteellä etukäteen koeajoilla. Yön aikana kuitenkin tuli yllättäen ilmi erinäisiä vikoja vaunujen komponenteissa. Ongelmat eivät koske uudempia Artic-raitiovaunuja.
– Kaupunkiliikenne selvittää asiaa ja vanhojen raitiovaunujen ongelmien laajuutta. Rikkoutuneiden vaunujen korjaustyöt aloitettiin yön aikana. Vielä emme osaa sanoa, millaisella aikataululla saamme näitä vaunuja liikenteeseen, kertoo Kaupunkiliikenne Oy:n omaisuudenhallintayksikön johtaja Antti Nousiainen.
Kaupunkiliikenne arvioi, että raitiovaunukalusto riittää sunnuntain liikenteeseen. Arkisin raitioliikenne on tiheämpää, jolloin tämänhetkisen arvion mukaan maanantaista lähtien voi olla pulaa kalustosta. Asia tarkentuu selvityksien edetessä.
Liikenteen poikkeuksista ajantasaisimman tiedon löytää HSL:n sivuilta.
Näin jännitteen nostaminen eteni
Raitiotien sähkönsyöttöjärjestelmään tehtiin muutoksia lauantain 13.9. ja sunnuntain 14.9. välisenä yönä, minkä takia raitioliikenteessä oli suunniteltu liikennekatko. Yön aikana yhteensä 28 sähkönsyöttöasemalla tehtiin muutostöitä.
Jännitteiden nostaminen aloitettiin raitiotien sähköverkon pohjoispäästä. Tämä mahdollisti sen, että Etelä-Helsingissä voitiin liikennöidä muutamaa raitiolinjaa vielä kello 21–00. Kantakaupungin raitioliikenne oli poikki kokonaan lauantain ja sunnuntain välisenä yönä kello 00–07. Muutostyöt eivät vaikuttaneet pikaraitiolinjan 15 liikenteeseen.
Länsiterminaalilla nähtiin poikkeuksellinen näky, kun 14 raitiovaunua yöpyi siellä. Koska vaunut olivat matkustajaliikenteessä vielä illalla Etelä-Helsingissä, ne ajettiin yöksi varikon sijaan Länsiterminaalille, jossa niille tehtiin korkeampaa jännitettä varten ohjelmistopäivitykset yön aikana. Muut Artic-raitiovaunut päivitettiin varikolla.
Korkeampi jännite mahdollistaa uudet raitiotiet
Ajojännitteen nostolla sähkönjakeluverkosta saatiin yhtenäinen, sillä nyt se vastaa uusien pikaraitioteiden, kuten Kruunusiltojen raitiotien, käyttämää jännitettä. Myös pikaraitiolinja 15 on käyttänyt alusta lähtien korkeampaa 750 VDC -jännitetasoa.
Jännitteen noston myötä ajojohdinverkko on vakaampi ja energiatehokkaampi, koska muun muassa energiahukka vähenee. Korkeampi johdinjännite mahdollistaa myös sähkönsyöttöasemien harvemman mitoitusvälin. Lisäksi sähköverkosta saadaan jatkossa enemmän tehoa, mikä tukee kasvavaa raitioliikennettä sekä uudempaa kalustoa ja sen lisääntyvää määrää.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Antti NousiainenKaupunkiliikenne Oy, omaisuudenhallintayksikön johtaja
Puh:040 579 6074antti.nousiainen@kaupunkiliikenne.fiKuvat

Me Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy:ssä mahdollistamme pääkaupunkiseudun kestävän kasvun rakentamalla tulevaisuuden raideverkostokaupunkia ja pitämällä sen liikkeessä. Vastaamme joukkoliikenneinfran rakentamisesta sekä metrojunien ja raitiovaunujen liikennöinnistä, kunnossapidosta ja kehittämisestä laadukkaasti ja kustannustehokkaasti. Järjestämme kaupunkipyöräpalvelun ja liikennöimme Suomenlinnan lauttoja tytäryhtiömme kautta. Kannamme vastuun koko toimintamme elinkaaren päästöistä ja teemme valintoja, jotka muuttavat koko alan toimintaa, koska haluamme olla kestävien kaupunkien paras liikuttaja ja kehittäjä ̶ nyt ja tulevaisuudessa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy
Suomenlinnan Liikenne täyttää 75 vuotta – vuosittain yli 2 miljoonaa matkustajaa4.9.2025 08:51:07 EEST | Tiedote
Suomenlinnan Liikenne Oy on liikennöinnyt Helsingin ja Suomenlinnan väliä jo 75 vuotta. 1950-luvulla järjestettyjen olympialaisten myötä aloitettu lauttaliikenne kuljettaa nykyisellään Suomenlinnaan jopa yli 2 miljoonaa kävijää vuosittain. Juhlapäivän kunniaksi järjestetään kahvitus 8.9. Suomenlinnan lauttarannassa matkustajille.
Kivikon konepaja on nyt avattu – radan osien tuotanto kolminkertaistuu2.9.2025 08:59:44 EEST | Tiedote
Kivikon konepaja luovutettiin Kaupunkiliikenne Oy:n hallintaan rakennuttajalta aikaisemmin kesällä. Nyt myös konepajan operatiivinen käyttöönotto on alkanut. Uudella konepajalla rakennetaan ja kunnossapidetään raitioteitä pääkaupunkiseudulla.
Matinkylän metroaseman seinän uudelleenlaatoitus aloitetaan syyskuussa19.8.2025 13:21:39 EEST | Tiedote
Vuoden alussa havaittiin, että Matinkylän metroaseman kauppakeskuksen ja bussiterminaalin puoleisen sisäänkäynnin ylemmän liukuporrasryhmän viereinen seinälaatoitus oli heikosti kiinni. Seinälaatoituksen kiinnitysongelman laajuutta selvitettiin, ja liukuportaiden viereistä laatoitusta jouduttiin purkamaan melko laajalta alueelta. Purkutöiden jälkeen selvitettiin heikon kiinnityksen syitä ja tehtiin koelaatoitukset, joilla varmistettiin uudelleen tehtävän laatoituksen kiinnipysyminen. Koelaatoituksen perusteella tehdään laatoitustyön ohjeistus ja suunnitelma sekä määritetään lopullinen purkulaajuus. Uudelleenlaatoitustyöt käynnistyvät syyskuussa, ja työn arvioitu kesto on neljä viikkoa.
Herttoniemen metroaseman kulkureitit muuttuvat 1.9. – liukuportaat eivät ole käytössä18.8.2025 10:26:07 EEST | Tiedote
Kaupunkiliikenne Oy kunnostaa Herttoniemen metroasemaa. Kunnostustyöt etenevät aseman A- ja B-sisäänkäyntien lippuhallissa, jossa työt siirtyvät lippuhallin toiselle puolelle maanantaina 1.9.2025. Lippuhallin molemmat liukuportaat ja hissi ovat pois käytöstä. C-sisäänkäynnillä K-Supermarket Hertan päädyssä sijaitseva hissi on käytössä normaalisti.
Vuosaaren metrosillan korjaustyöt etenevät aikataulussa15.8.2025 12:48:31 EEST | Tiedote
Vuosaaren metrosillan korjaustyöt sekä sen aiheuttaman metron liikennöintikatkon aikana tehtävät muut suuret ja pienemmät hankkeet ovat edenneet aikataulussa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme