Nivelraitiovaunuja on saatu palautettua liikenteeseen, muutoksiin liikenteessä kannattaa kuitenkin varautua
Kantakaupungin raitiotien ajojännitteen nosto lauantain ja sunnuntain välisenä yönä aiheutti vikoja vanhemmassa raitiovaunukalustossa. Kaupunkiliikenne Oy selvittää ongelman syitä ja on saanut osan vikaantuneista vaunuista korjattua. Sunnuntain liikenne saatiin pienin poikkeuksin ajettua käytettävissä olleella kalustolla. Maanantain raitioliikenteen aikatauluihin ei ennakoida tulevan merkittäviä muutoksia. Joitakin lähtöjä jäänee maanantaina kuitenkin ajamatta ja muutoksiin kannattaa varautua myös myöhemmin viikolla.

Vaikka nivelraitiovaunukalustoon oli tehty ennakkoon komponenttimuutoksia korkeampaa jännitettä varten ja niitä oli myös testattu korkeammalla jännitteellä, osassa kalustoa jännitemuutos kuitenkin rikkoi vaunujen inverttereitä eli laitteita, jotka muuntavat tasavirtaa vaihtovirraksi. Tämä vika ei ilmennyt kaikissa vaunuissa eikä koskenut uudempaa Artic-kalustoa.
Kaupunkiliikenteen kunnossapito on sunnuntain aikana korjannut vaunuja ja vaihtanut rikkoutuneita osia. Arvion mukaan noin puolet kaikkiaan 48 nivelraitiovaunusta saadaan liikenteeseen maanantaiaamuun mennessä. Tämä määrä yhdessä muun kaluston kanssa riittää aikataulunmukaiseen ajoon. Matkustajien kannattaa kuitenkin varautua mahdollisiin häiriöihin ja vuorojen peruuntumiseen.
Liikenteen poikkeuksista ajantasaisen tiedon löytää HSL:n verkkosivuilta.
Korkeampi jännite lisää energiatehokkuutta
Ajojännitteen nostolla sähkönjakeluverkosta saatiin yhtenäinen, sillä nyt se vastaa uusien pikaraitioteiden, kuten Kruunusiltojen raitiotien, käyttämää jännitettä. Myös pikaraitiolinja 15 on käyttänyt alusta lähtien korkeampaa 750 VDC -jännitetasoa.
Jännitteen noston myötä ajojohdinverkko on vakaampi ja energiatehokkaampi, koska muun muassa energiahukka vähenee. Korkeampi johdinjännite mahdollistaa myös sähkönsyöttöasemien harvemman mitoitusvälin. Lisäksi sähköverkosta saadaan jatkossa enemmän tehoa, mikä mahdollistaa raitioliikenteen kasvun.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Antti NousiainenKaupunkiliikenne Oy, omaisuudenhallintayksikön johtaja
Puh:040 579 6074antti.nousiainen@kaupunkiliikenne.fiKuvat

Me Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy:ssä mahdollistamme pääkaupunkiseudun kestävän kasvun rakentamalla tulevaisuuden raideverkostokaupunkia ja pitämällä sen liikkeessä. Vastaamme joukkoliikenneinfran rakentamisesta sekä metrojunien ja raitiovaunujen liikennöinnistä, kunnossapidosta ja kehittämisestä laadukkaasti ja kustannustehokkaasti. Järjestämme kaupunkipyöräpalvelun ja liikennöimme Suomenlinnan lauttoja tytäryhtiömme kautta. Kannamme vastuun koko toimintamme elinkaaren päästöistä ja teemme valintoja, jotka muuttavat koko alan toimintaa, koska haluamme olla kestävien kaupunkien paras liikuttaja ja kehittäjä ̶ nyt ja tulevaisuudessa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy
Raitiotien jännite nostettu onnistuneesti – nivelratikoissa ilmennyt haasteita14.9.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Kaupunkiliikenne Oy nosti lauantain ja sunnuntain välisenä yönä kantakaupungin raitiotien ajojännitteen 600 voltin tasajännitteestä 750 VDC:hen. Jännitteen nostaminen onnistui suunnitellussa aikataulussa ja raitioliikenne alkoi sunnuntaiaamuna kello 07. Yön aikana Kaupunkiliikenne on kuitenkin tunnistanut haasteita vanhemman nivelraitiovaunukaluston osalta.
Suomenlinnan Liikenne täyttää 75 vuotta – vuosittain yli 2 miljoonaa matkustajaa4.9.2025 08:51:07 EEST | Tiedote
Suomenlinnan Liikenne Oy on liikennöinnyt Helsingin ja Suomenlinnan väliä jo 75 vuotta. 1950-luvulla järjestettyjen olympialaisten myötä aloitettu lauttaliikenne kuljettaa nykyisellään Suomenlinnaan jopa yli 2 miljoonaa kävijää vuosittain. Juhlapäivän kunniaksi järjestetään kahvitus 8.9. Suomenlinnan lauttarannassa matkustajille.
Kivikon konepaja on nyt avattu – radan osien tuotanto kolminkertaistuu2.9.2025 08:59:44 EEST | Tiedote
Kivikon konepaja luovutettiin Kaupunkiliikenne Oy:n hallintaan rakennuttajalta aikaisemmin kesällä. Nyt myös konepajan operatiivinen käyttöönotto on alkanut. Uudella konepajalla rakennetaan ja kunnossapidetään raitioteitä pääkaupunkiseudulla.
Matinkylän metroaseman seinän uudelleenlaatoitus aloitetaan syyskuussa19.8.2025 13:21:39 EEST | Tiedote
Vuoden alussa havaittiin, että Matinkylän metroaseman kauppakeskuksen ja bussiterminaalin puoleisen sisäänkäynnin ylemmän liukuporrasryhmän viereinen seinälaatoitus oli heikosti kiinni. Seinälaatoituksen kiinnitysongelman laajuutta selvitettiin, ja liukuportaiden viereistä laatoitusta jouduttiin purkamaan melko laajalta alueelta. Purkutöiden jälkeen selvitettiin heikon kiinnityksen syitä ja tehtiin koelaatoitukset, joilla varmistettiin uudelleen tehtävän laatoituksen kiinnipysyminen. Koelaatoituksen perusteella tehdään laatoitustyön ohjeistus ja suunnitelma sekä määritetään lopullinen purkulaajuus. Uudelleenlaatoitustyöt käynnistyvät syyskuussa, ja työn arvioitu kesto on neljä viikkoa.
Herttoniemen metroaseman kulkureitit muuttuvat 1.9. – liukuportaat eivät ole käytössä18.8.2025 10:26:07 EEST | Tiedote
Kaupunkiliikenne Oy kunnostaa Herttoniemen metroasemaa. Kunnostustyöt etenevät aseman A- ja B-sisäänkäyntien lippuhallissa, jossa työt siirtyvät lippuhallin toiselle puolelle maanantaina 1.9.2025. Lippuhallin molemmat liukuportaat ja hissi ovat pois käytöstä. C-sisäänkäynnillä K-Supermarket Hertan päädyssä sijaitseva hissi on käytössä normaalisti.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme