Väitös: Amis tarvitsee tutkimusta – Väitöstutkimuksessa selvitettiin 3D-teknologian käyttämistä vaikuttavana lisänä lähihoitajaopiskelijoiden koulutuksessa
17.9.2025 12:00:00 EEST | Turun yliopisto | Tiedote
TtM Mika Alhonkoski tutki väitöstutkimuksessaan 3D-teknologian käyttöä lähihoitajakoulutuksessa ja osoitti, että 3D-teknologioilla on merkittävä mahdollisuus monipuolistaa lähihoitajakoulutuksen opetusta ja oppimista, mutta niiden käytölle tulee olla selkeä pedagoginen suunnitelma.
3D-teknologioden pedagogisia mahdollisuuksia on alettu selvittää eri koulutuksissa, mutta toistaiseksi teknologioita on hyödynnetty vähäisesti lähihoitajien koulutuksessa. Väitöskirjatutkija, TtM Mika Alhonkosken väitöskirjatutkimuksessa osoitettiin, että 3D-teknologioilla voidaan hyödyntää vaikuttavana ja oppimistuloksia parantavana lisänä myös lähihoitajakoulutuksessa.
– 3D-teknologia voidaan nähdä monipuolisena mahdollisuutena lähihoitajakoulutuksessa, eikä vain esimerkiksi virtuaalisena (VR) tai lisättynä (AR) todellisuutena, kuten koulutusmaailma sen on ehkä aiemmin ajatellut, Alhonkoski korostaa.
Väitöstutkimuksessa havaittiin myös, että lähihoitajakoulutuksen opettajat kokevat 3D-teknologian käyttämisen lupaavana, mielenkiintoisena ja hyödyllisenä, vaikka toisaalta saattavatkin jännittää siihen liittyviä teknologisia ratkaisuja, kuten laitteita tai ohjelmistoja.
– Opettajien ääntä tulee kuulla, eikä organisaation kannata hankkia kalliita laitteita vain laitteiden hankkimisen ilosta ilman pedagogista suunnitelmaa. Opettajat korostivat myös sitä, että organisaatioiden tulee kohdentaa tarpeeksi aikaa ja tukea opettajille, jotta 3D-teknologioiden hyödyntäminen onnistuisi mahdollisimman hyvin, Alhonkoski kertoo.
Oppimistulokset parantuvat ja teknologinen ymmärrys korostuu
Alhonkosken väitöskirjan tulokset osoittavat, että 3D-teknologia voi parantaa lähihoitajaopiskelijoiden oppimistuloksia ensiavun opetuksessa. Oppimistulokset paranivat niin ensiavun teoriatiedoissa kuin elvytystaidoissakin verrattuna ryhmään, jonka opinto koostui perinteisimmistä menetelmistä (esim. PowerPoint-esityksistä).
Oppimistulosten lisäksi lähihoitajaopiskelijat kuvasivat ensiapuopinnon jälkeen olevansa valmiimpia kohtaamaan erilaisia teknologioita tulevaisuudessa, kun heidän opinnossaan oli hyödynnetty 3D-teknologiaa.
– Tulevaisuudessa erilaiset teknologiat, kuten 3D-teknologia, voivat olla kiinteä osa lähihoitajien työtä. Tämän vuoksi on elintärkeää tutkia niiden käyttöä jo opiskeluvaiheessa, Alhonkoski painottaa.
Väitöskirjatutkija korostaa, että 3D-teknologia ei ole yksin ratkaisu koulutuksen laadun varmistamiseen, mutta voi tukea laadukasta lähihoitajakoulutusta tulevaisuudessa. Tutkimus osoittaa 3D-teknologian olevan lupaava väline, jonka käyttöä kannattaa ehdottomasti harkita yhtenä mahdollisuutena monista eri teknologioista.
– Kuitenkaan teknologiaa ei tule hankkia vain teknologian itsensä ja laitteiden takia, vaan aina on pohdittava niiden pedagogisia seuraamuksia sekä luoda käytölle selkeä pedagoginen suunnitelma, Alhonkoski huomauttaa.
Alhonkoski tuo myös esille, että väitöskirjatutkimus käsittelee ammatillista koulutusta, johon kokonaisuutena on kohdistunut erittäin vähän tieteellistä tutkimusta.
– Lähihoitajakoulutus ansaitsee suuren yleisön kiinnostuksen myös tutkijoiden silmissä.
Väitöstilaisuus perjantaina 26. syyskuuta
TtM Mika Alhonkoski esittää väitöskirjansa ”Three-dimensional technology in healthcare education -Experiences in practical nursing education” julkisesti tarkastettavaksi Turun yliopistossa perjantaina 26.9.2025 klo 12.00 (Turun yliopisto, Educarium, Edu2-sali, Assistentinkatu 5, Turku).
Vastaväittäjänä toimii professori Marco Tomietto (Northumbrian yliopisto, Yhdistynyt kuningaskunta) ja kustoksena professori emerita Leena Salminen (Turun yliopisto). Tilaisuus on englanninkielinen. Väitöksen alana on hoitotiede.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mika AlhonkoskiVäitöskirjatutkijaTurun yliopisto
Puh:0405458185mika.alhonkoski@gmail.comwww.utu.fi/fi/ihmiset/mika-alhonkoskiTurun yliopiston viestintä
viestinta@utu.fiwww.utu.fi/medialleLinkit
Turun yliopisto on 25 000 opiskelijan ja työntekijän innostava ja kansainvälinen akateeminen yhteisö. Rakennamme kestävää tulevaisuutta monitieteisellä tutkimuksella, koulutuksella ja yhteistyöllä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Turun yliopisto
Tieteen lavalla 24.9. liikutaan sairauden, poikkeavuuden ja hyväksyttävyyden rajapinnoilla21.9.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Kaikille avoimessa ja maksuttomassa tilaisuudessa tutkijat tarjoavat tieteen näkökulmia Seili-näytelmän teemoihin.
Väitös: Lapsuuden perheympäristö ja sisarusten määrä voivat näkyä sydämen ja aivojen terveydessä vielä keski-iässä21.9.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Turun yliopistossa tarkastettavassa väitöstutkimuksessa selvitettiin lapsuuden perheympäristön vaikutusta keski-iän terveyteen. Vanhempien tupakoinnille altistuminen vaikutti negatiivisesti sydän- ja verisuoniterveyteen sekä kognitiiviseen suoriutumiseen vielä keski-iässä. Lisäksi ainoilla lapsilla oli jo epäedullisempi sydän- ja verisuonitautien riskitekijäprofiili koko elämänkulun ajan.
Kuormittava varusmiespalvelus haastaa vastustuskykyä – mahdollinen apu löytyi maitoproteiinista18.9.2026 08:30:00 EEST | Tiedote
Tuoreessa tutkimuksessa selvitettiin hydroloisoidun maitoproteiinin ja kuumakäsitellyn maitohappobakteerivalmisteen potentiaalia varusmiesten terveyden tukemisessa. Maitoproteiinin osoitettiin auttavan varusmiesten vastustuskykyä.
Tiede- ja taidetapahtuma Aboagora järjestetään jälleen syyskuussa teemalla ”Mercury, the Winged Messenger”16.9.2026 11:17:36 EEST | Tiedote
Turun kulttuurielämään vakiintunut tiede- ja taidetapahtuma Aboagora tuo lavalle kolme pääpuhujaa. Timo R. Stewart tarkastelee informaatiosotaa Gazan konfliktin valossa, musiikkitieteen professori Susanna Välimäki avaa, miten säveltäjä Kaija Saariahon viimeinen teos kommunikoi kuolemaa, ja professori Susanne Åkesson kertoo tervapääskyjen mannertenvälisistä muuttomatkoista.
Sota voi jättää sotilaaseen moraalisen vaurion myös sankarillisista teoista15.9.2026 09:30:00 EEST | Tiedote
Moraalinen vaurio on yleinen ilmiö sotaveteraanien keskuudessa. Laura Puumala osoittaa väitöstutkimuksessaan, että moraalinen vaurio voi olla seuraus myös moraalisesti oikeista tai ihailtavista teoista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme