Kauneimmat Joululaulut -megatapahtuma tulee Espooseen
23.9.2025 07:30:00 EEST | Espoon seurakuntayhtymä | Uutinen
Espoon seurakunnat tarjoavat kaikille halukkaille yhteislaulutapahtuman tiistaina 23.12. Espoo Metro Areenalla. Mukaan paikan päälle mahtuu yli 7000 henkeä. Suomen Lähetysseura toimii tapahtuman yhteistyökumppanina ja Yle televisioi tapahtuman suorana.

Adventti- ja joulunajan konsertit ja yhdessä laulaminen kuuluvat monen jouluun. Konserttien lisäksi Kauneimmat Joululaulut -tilaisuudet ovat monelle tärkeä osa joulun viettoa. Niitä järjestetään kaikissa Suomen evankelisluterilaisissa seurakunnissa ympäri maan. Tapahtumissa kerätään lahjoituksia Suomen Lähetysseuran työhön, jotta kaikilla lapsilla maailmalla olisi mahdollisuus hyvään ja turvalliseen lapsuuteen.
Espoon seurakunnissa lauletaan Kauneimpia Joululauluja marras-joulukuussa useita kymmeniä kertoja eri kirkoissa, kappeleilla, hoivakodeissa, ravintoloissa, kauppakeskuksissa sekä jopa ulkoilmassa. Tänä jouluna Kauneimmat Joululaulut huipentuvat jouluaatonaaton iltaan, jolloin niitä kokoonnutaan laulamaan yhdessä isolla joukolla Espoo Metro Areenalla Tapiolan Urheilupuistossa. Osallistujille ilmaisen tapahtuman järjestävät Espoon seurakunnat ja yhteistyökumppanina on Suomen Lähetysseura.
Yhteisen tapahtuman tähtiartisteina laulavat ja laulattavat Diandra sekä Jepa Lambert. Heitä säestää lähes kymmenpäinen juhlaorkesteri Soul Connection taustalaulajilla vahvistettuna. Tilaisuuden juontavat tv:stä tutut Anniina Valtonen ja Totti Toivonen. Yleisradio lähettää tilaisuuden suorana TV1 -kanavalla ja Yle Areenassa.
Mistä idea tähän syntyi, Espoonlahden seurakunnan kirkkoherra Jukka Lehti?
– Mietimme yhdessä kirkkoherrojen kanssa, miten kutsuisimme ihmisiä yhteen joulun alla. Halusimme antaa joululahjan espoolaisille ja vielä kolmella kielellä, suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi.
– Nyt kun Yle lähti mukaan, niin yhä suuremmalla joukolla on mahdollisuus kokea yhteyttä rakkaiden joululaulujen parissa, missä ikinä he aatonaattoa viettävätkään. Samalla voi tehdä hyvää laulamalla sekä lahjoittamalla maailman köyhien parissa tehtävään työhön, Lehti jatkaa.
Paikan päälle Espoo Metro Areenalle mahtuu yli 7000 henkeä. Lähetykseen voi osallistua myös vaikka kotisohvalta yhdessä laulaen.
Osallistujia pyydetään tulemaan paikalle Espoo Metro Areenalle ajoissa. Ovet Areenalle aukeavat klo 17.30 ja istumapaikoille pääsee klo 18 alkaen, tervetulosanat tilaisuuteen kuullaan jo klo 18.15. Yleisön tulee olla paikoillaan Ylen televisioinnin vuoksi viimeistään klo 18.45.
Tilaisuus on maksuton, mutta siihen tulee varata liput etukäteen. Lippuja voi varata Ticketmasterista tiistaista 30.9. klo 10 alkaen (www.ticketmaster.fi). Paikat ovat numeroimattomia, mutta ne jaetaan katsomonumeroittain Areenalla. Lippuja voi varata enintään viisi kappaletta per tilaus. Kustakin lipputilauksesta peritään kuitenkin 1,50 euron tilausmaksu.
Espoo Metro Areenan osoite on Urheilupuistontie 3. Parkkipaikkoja on rajallinen määrä. Suosittelemme tulemista paikan päälle julkisilla kulkuvälineillä. Urheilupuiston metroasema on noin 500 metrin etäisyydellä.
Yle välittää tapahtuman TV 1 -kanavalta ja Yle Areenassa 23.12. klo 19 alkaen sekä taltioi sen Yle Areenaan, missä se tulee olemaan katsottavissa 6.1.2026 saakka. Lähetyksen kesto on noin 1 h 30 min.
Kauneimmat Joululaulut soivat maailman lapsille ja heidän perheilleen
Miljoonat lapset ja heidän perheensä maailmalla kärsivät köyhyydestä, sodista ja erilaisista katastrofeista. Anna joululahjaksi toivoa Suomen Lähetysseuran kautta.
Kauneimmat Joululaulut -tapahtumalla kerätään lahjoituksia, jotta kaikilla lapsilla olisi mahdollisuus hyvään ja turvalliseen lapsuuteen.
Lahjoita 20 euroa lähettämällä tekstiviesti JOULU20 numeroon 16155. Voit myös lahjoittaa vapaavalintaisen summan MobilePaylla numeroon 61408 tai verkossa kauneimmatjoululaulut.fi. Keräyslupa: RA/2020/1538 ja ÅLR 2024/5880.
Lisätietoja tapahtumasta:
Kirkkoherra Jukka Lehti, Espoonlahden seurakunta, jukka.lehti@evl.fi, 050 434 1090.
Yhteistyökoordinaattori Laura Leipakka, Espoon seurakunnat, laura.leipakka@evl.fi, 046 923 1006.
Pastori Juha Virta, Olarin seurakunta, juha.virta@evl.fi, 040 565 0012.
Lisätietoja Kauneimmat Joululaulut -keräyksestä:
Toiminnanjohtaja Pauliina Parhiala, Suomen Lähetysseura, 040 8201 996, pauliina.parhiala@suomenlahetysseura.fi
Varainhankinnan päällikkö, Hanna Kalanne, Suomen Lähetysseura, 040 6871 013, hanna.kalanne@suomenlahetysseura.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Laura LeipakkaYhteistyökoordinaattoriEspoon seurakunnat, Church in Espoo
Puh:046 923 1006laura.leipakka@evl.fiJukka LehtiKirkkoherraEspoonlahden seurakunta
Puh:050 434 1090jukka.lehti@evl.fiJuha VirtaSeurakuntapastoriOlarin seurakunta
Puh:040 565 0012juha.virta@evl.fiKuvat






Linkit
Tietoja julkaisijasta
Espoon seurakunnat - Evankelis-luterilainen kirkko Espoossa
Espoon tuomiokirkkoseurakunta, Espoonlahden seurakunta, Leppävaaran seurakunta, Olarin seurakunta, Tapiolan seurakunta ja Esbo svenska församling muodostavat yhdessä Espoon seurakuntayhtymän. Seurakunnissa on yhteensä 156 053 jäsentä. Työntekijöitä on noin 500.
Kirkko Espoossa vahvistaa yhteisönä kristillistä uskoa, tulevaisuuden toivoa ja lähimmäisenrakkautta. Olemme läsnä ihmisten arjessa ja juhlassa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Espoon seurakuntayhtymä
Antalet unga kandidater fördubblades i församlingsvalet i Esbo22.9.2026 16:02:43 EEST | Nyheter
I församlingsvalet i Esbo 2026 har sammanlagt 504 kandidater ställt upp. För nästa fyraårsperiod kandiderar 242 personer till gemensamma kyrkofullmäktige och sammanlagt 262 personer till de sex församlingsråden. Största delen av kandidaterna kandiderar i båda valen.
Nuorten ehdokkaiden määrä kaksinkertaistui Espoon seurakuntavaaleissa22.9.2026 11:48:01 EEST | Uutinen
Espoon seurakuntavaaleissa 2026 on asetettu yhteensä 504 ehdokasta. Kirkkovaltuustopaikkaa seuraavalle nelivuotiskaudelle tavoittelee 242 ehdokasta ja kuuteen seurakuntaneuvostoon on ehdolla yhteensä 262 henkeä. Suurin osa ehdokkaista on ehdolla molemmissa vaaleissa.
Perinnemarkkinat avaavat syksyn Espoon sydämessä11.9.2026 07:00:00 EEST | Tiedote
Espoon tuomiokirkkoseurakunnan rakastetut SyysMatin Markkinat järjestetään jo 19. kerran la–su 19.–20.9. klo 10–16. Koko kansan maksuton, päihteetön ja savuton perinnetapahtuma täyttää Espoon tuomiokirkonmäen ympäristön markkinatunnelmalla, yhteisöllisyydellä ja syksyn elämyksillä.
Esbo församlingar hjälper översvämningsoffer i Nepal4.9.2026 12:00:00 EEST | Nyheter
Esbo församlingar beviljar 30 000 euro i katastrofhjälp till översvämningsoffer i Nepal. Hjälpen når fram till området genom Kyrkans Utlandshjälp.
Espoon seurakunnilta katastrofiapua Nepalin tulvan uhrien auttamiseen4.9.2026 12:00:00 EEST | Tiedote
Espoon seurakunnat päättivät myöntää 30 000 euroa katastrofiavustusta Nepalin tulvan uhrien auttamiseen. Apu kanavoidaan alueella toimivan Kirkon Ulkomaanavun kautta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme