SDP EDUSKUNTA

SDP:n Tuppurainen ja Koskinen: Hallituksen toimintakyky on kadonnut ulkopolitiikassa

19.9.2025 12:38:08 EEST | SDP EDUSKUNTA | Tiedote

Jaa

Hallituksen toimintakyvyttömyys on erityisen huolestuttavaa tilanteessa, jossa kansainvälinen, sääntöpohjainen järjestelmä horjuu ja Suomen ulkopoliittiselta johdolta odotetaan määrätietoisuutta, Tuppurainen ja Koskinen toteavat.

Kuva: Jukka-Pekka Flander/SDP

- Tällä hetkellä Tasavallan Presidentti on valmis Palestiinan valtion tunnustamiseen ja kansan sekä opposition laaja tuki on tunnustamisen puolella. Useat maat, kuten Ranska, Portugali, Belgia, Malta, Australia, Kanada ja Iso-Britannia ovat aikeissa tunnustaa Palestiinan valtio, ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Johannes Koskinen korostaa. 

Pääministeri Orpo on sanonut olevansa valmis tunnustamaan Palestiinan valtion, kun hetki on oikea.  

- On selvää, että tunnustamisen hetki on käsillä. On kuitenkin käynyt selväksi, ettei hallitus kykene pääministeri Orpon johdolla päättämään Suomen aikeesta tunnustaa Palestiinaa ensi viikolla YK:n yleiskokouksessa, Tuppurainen sanoo. 

Tuppurainen huomauttaa, että jos hallitus ei nyt esitä Palestiinan tunnustamista, on käsillä vaarallinen ennakkotapaus yhteistoiminnan epäonnistumisesta ulkopolitiikan johtamisessa. 

- Presidentti Stubb on toivonut saavansa hallituksen esityksen, mutta hallitus ei sitä kykene sisäisten ristiriitojensa vuoksi antamaan. Se ei myöskään ole valmis tuomaan asiaa eduskunnan ratkaistavaksi, Tuppurainen huomauttaa. 

- Tästä kaikesta voi tehdä vain yhden johtopäätöksen: Suomen hallitus on toimintakyvytön. Suomen ulkopolitiikan linja on sanalla sanoen sekava. 

Tuppurainen muistuttaa, että oppositiopuolueet ovat monin keinoin kannustaneet hallitusta etenemään Palestiinan tunnustamisessa.  

- Olemme tuoneet esiin mahdollisuuden selonteosta, jolloin asian voisi tuoda eduskunnan ratkaistavaksi. Olemme viimeksi kuluneella viikolla tehneet yhteisen vetoomuksen. SDP on jo vuoden 2024 syksyllä vaatinut hallitusta tunnustamaan Palestiinan.  

- Kyselytunnilla pääministeri viittasi selkeästi kansanmurhaan. Tämä on paljon sanottu pääministeriltä, eikä hän siltikään anna esitystä tunnustamisesta, tai käänny eduskunnan puoleen hakeakseen ratkaisua tilanteeseen, Tuppurainen päättää.  

Sosialidemokraattinen eduskuntaryhmä, Vihreä eduskuntaryhmä ja Vasemmistoliiton eduskuntaryhmä ovat 19.9.2025 jättäneet välikysymyksen hallituksen toimintakyvystä Palestiinan valtion tunnustamisessa. 

Yhteyshenkilöt

Tytti TuppurainenEduskuntaryhmän puheenjohtaja, kansanedustaja

Puh:09 432 3186

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

SDP:n Eveliina Heinäluoma: Hallituksen aborttimaksu on jälleen yksi askel naisten oikeuksien heikentämisessä21.9.2026 13:24:59 EEST | Tiedote

SDP:n kansanedustaja Eveliina Heinäluoma pitää ennenkuulumattomina Orpon hallituksen suunnitelmia tuoda eduskuntaan aborttioikeuden rajaamisesitys, joka mahdollistaisi uuden maksun omasta tahdosta tehtävälle raskaudenkeskeytykselle. Julkisuudessa olleiden tietojen mukaan leikkausta tai muuta toimenpidettä edellyttävästä abortista voitaisiin periä noin 257 euron asiakasmaksu. Lääketieteellisin perustein tehtävät raskaudenkeskeytykset olisivat maksuttomia. – On täysin kestämätöntä, että hallitus alkaa arvottaa raskaudenkeskeytyksiä sen perusteella, miksi nainen aborttiin päätyy. Terveydenhuollon maksujen tulee perustua hoitoon. Oikeus turvalliseen aborttiin ei saa riippua naisen varallisuudesta, Heinäluoma sanoo.

SDP:n Pia Hiltunen: Naisen omaa päätöstä ei pidä hinnoitella21.9.2026 12:53:55 EEST | Tiedote

SDP kansanedustaja Pia Hiltunen arvostelee hallituksen suunnitelmaa uusista abortteihin liittyvistä asiakasmaksuista. Svenska Ylen mukaan omasta pyynnöstä tehtävään raskaudenkeskeytykseen liittyvistä leikkauksista, toimenpiteistä tai erityistutkimuksista voisi jatkossa joutua maksamaan noin 257 euroa. Jos raskauden jatkuminen uhkaisi raskaana olevan tai sikiön henkeä tai terveyttä, toimenpiteet olisivat maksuttomia.

SDP:n Haatainen: Naisten oikeudet eivät saa olla kompromissien kohde – hallituksen ei pidä ottaa takapakkia aborttioikeudessa21.9.2026 09:53:30 EEST | Tiedote

Yle Svenska uutisoi tänään, että hallituksen uudet terveydenhuollon asiakasmaksut koskevat myös abortteja. Noin 257 euron maksu koskisi omasta pyynnöstä tehtäviä abortteja, kun taas lääketieteellisistä syistä tehtävät abortit olisivat maksuttomina. Uusi maksu uhkaa moninkertaistaa raskauden keskeytyksen hinnan ja vaikeuttaa niiden tekemistä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye