Työttömyys laski Kainuussa ainoana ELY-keskusalueena
Kainuussa oli elokuun lopussa vajaat 2 800 työtöntä työnhakijaa. Alueen työttömyys laski ensimmäistä kertaa kahteen vuoteen. Työttömyys pieneni myös yhtä vaille kaikissa Kainuun kunnissa. Avoimia työpaikkoja ilmoitettiin silti edelleen selvästi vuoden takaista vähemmän.

Kainuun työttömyys on kehittynyt maaliskuusta lähtien selkeästi parempaan suuntaan ja pieneni elokuussa vuoden takaisesta ensimmäistä kertaa sitten syyskuun 2023. Työttömiä työnhakijoita oli elokuun lopussa 2 774, mikä on 37 henkilöä vähemmän (-1 %) kuin vuotta aiemmin. Työttömyys nousi kaikilla muilla ELY-keskusalueilla, vähiten Etelä-Savossa, 3 %, ja eniten Ahvenanmaalla, 19 %. Koko maan työttömyys nousi 11 %.
Työttömyysaste oli Kainuussa kuun lopussa 9,2 %, alueista neljänneksi vähiten ja 0,1 prosenttiyksikköä vähemmän kuin vuotta aiemmin. Koko maassa työttömyysaste oli 11,5 %, mikä on 1,1 prosenttiyksikköä vuoden takaista enemmän.
Kainuun kunnissa työttömyys pieneni viime vuodesta seitsemässä kunnassa ja nousi yhdessä. Lasku oli suhteellisesti suurinta Ristijärvellä (-39 %), Puolangalla (-24 %) ja Sotkamossa (-18 %), kasvua tuli vain Kajaanissa (+8 %). Työttömyysaste oli peräti seitsemässä Kainuun kunnassa matalampi kuin koko maan keskiarvo 11,5 %, useimmissa selvästikin. Alhaisin työttömyysaste oli Sotkamon 5,3 % ja Ristijärven 5,6 % ja korkein Puolangan 12,4 % sekä Suomussalmen 10,6 %.
Pitkäaikaistyöttömyys on noussut useimpina kuukausina jo kaksi ja puoli vuotta. Elokuussa tuli pienoista vähennystä edelliskuusta, 1 % (-5), mutta vuoden takaisesta pitkäaikaistyöttömien määrä lisääntyi 32 % (+211). Yhteensä pitkäaikaistyöttömiä oli 877. Työttömistä 32 % oli pitkäaikaistyöttömiä, vuotta aiemmin osuus oli 24 %.
Avoimia työpaikkoja ilmoitettiin edelleen huomattavasti edellisvuotta vähemmän
Työvoiman kysyntä on ollut jo kaksi vuotta useimpina kuukausina merkittävästi edellisvuotta vähäisempää. Elokuussakin uusia avoimia työpaikkoja ilmoitettiin julkiseen työnvälitykseen 32 % vuotta aiempaa vähemmän (-165), yhteensä 352. Paikkamäärä supistui 14 alueella ja Kainuussa neljänneksi eniten, koko maassa tuli kuitenkin kasvua 10 %. Ammattiryhmissä uusia avoimia työpaikkoja ilmoitettiin Kainuussa eniten rakennus-, korjaus- ja valmistustyöntekijöille (153), palvelu- ja myyntityöntekijöille (74) sekä erityisasiantuntijoille (43).
Työvoiman saatavuus on parantunut väliaikaisesti, kun työpaikkojen määrä on laskenut matalasuhdanteen takia. Elokuun lopussa vähiten työttömänä työnhakijana per avoin työpaikka oli terveydenhuollon erityisasiantuntijoita (mm. lääkärit, hammaslääkärit ja eläinlääkärit), konepaja- ja valimotyöntekijöitä sekä asentajia ja teollisuustuotteiden asentajia.
HUOM. Tiedot perustuvat KEHA-keskuksen työnvälitystilastoihin. Uuden valtakunnallisen asiakastietojärjestelmän käyttöönoton takia tiettyjä palveluita koskevien tietojen siirtymisessä on ollut ongelmia. Ongelmat koskevat erityisesti työvoimakoulutusta, valmennuksia ja mahdollisesti myös työkokeiluja, joiden elokuuta koskevat lukumäärät voivat olla liian pieniä.
Seuraava Työllisyyskatsaus julkaistaan 21. lokakuuta 2025.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kainuun ELY-keskus
Elinkenoelämän kehittäminen -yksikkö
analyytikko Atte Laitinen
p. 0295 023 886, atte.laitinen@ely-keskus.fi
www.elykeskus.fi/kainuu
yksikön päällikkö Anne Ristioja
p. 0295 023 582, anne.k.ristioja@ely-keskus.fi
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Kainuun elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. Liikenteeseen ja infrastruktuuriin liittyvät palvelut Kainuun alueelle tarjoaa Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kainuun ELY-keskus
Kainuun työttömyys kasvoi 4 % marraskuussa23.12.2025 08:00:00 EET | Tiedote
Kainuussa oli marraskuun lopussa noin 3 300 työtöntä työnhakijaa. Työttömyysaste 11,0 % oli alueista kuudenneksi matalin. Laaja työttömyys pieneni alueista eniten, 9 %. Työvoiman saatavuus on kohentunut väliaikaisesti, kun työpaikkojen määrä on supistunut matalasuhdanteen takia.
Kainuun ELY-keskus on antanut perustellun päätelmän Mondo Mineralsin Sotkamon tehtaan ja kaivoksen YVA-selostuksesta28.11.2025 08:24:02 EET | Tiedote
Kainuun ELY-keskus on antanut perustellun päätelmän Mondo Minerals B.V. Branch Finlandin (aiemmin Elementis Minerals) Sotkamon tehdas- ja kaivosalueen kaivannaisjätteiden ja vesienhallinta -hankkeen ympäristövaikutusten arviointiselostuksesta.
Pohjois-Suomen elinvoimakeskuksen ylijohtajaksi nimitetty Jaana Korhonen27.11.2025 14:02:51 EET | Tiedote
Valtioneuvosto on nimittänyt Pohjois-Suomen elinvoimakeskuksen ylijohtajaksi Jaana Korhosen ajalle 1.1.2026–31.12.2030.
Kainuun ELY-keskus antoi perustellun päätelmänsä Ahvenvaaran tuulivoimahankkeen YVA-selostuksesta (Kainuu, Pohjois-Pohjanmaa)26.11.2025 10:33:02 EET | Tiedote
Kainuun ELY-keskus on antanut YVA-lain mukaisen perustellun päätelmän Solarwind Finland Oy:n Ahvenvaaran tuulivoimahankkeen ympäristövaikutusten arviointiselostuksesta. Arviointiselostuksen katsotaan oleellisin osin täyttävän YVA-lain ja -asetuksen sisältövaatimukset. Perustellussa päätelmässä erityistä huomiota kiinnitettiin luonnon monimuotoisuuteen, maisemaan ja vesistöihin kohdistuviin vaikutuksiin sekä yhteisvaikutuksiin muiden tuulivoimahankkeiden kanssa. Lisäksi siinä korostettiin lieventämistoimenpiteiden tärkeyttä.
Kainuun työttömyys kasvoi 6 % lokakuussa25.11.2025 08:00:00 EET | Tiedote
Kainuussa oli lokakuun lopussa noin 3 100 työtöntä työnhakijaa. Työttömyysaste oli alueista viidenneksi matalin. Pitkäaikaistyöttömiä oli lähes kolmasosa työttömistä. Avoimia työpaikkoja ilmoitettiin edellisvuotta vähemmän.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme