SDP:n Karlsson ja Kvarnström: Suojaosalla useammalla työtä ja turvaa
23.9.2025 08:04:00 EEST | SDP EDUSKUNTA | Tiedote
SDP:n kansanedustajat Anette Karlsson ja Johan Kvarnström haluavat, että työttömien työnhakijoiden ansiopäivärahan suojaosa otetaan uudelleen käyttöön. Suojaosa mahdollistaa sen, että työtön voi ansaita tietyn summan osa-aikatyöstä ilman että tuki pienenee. He jättivät viime viikolla asiasta kirjallisen kysymyksen asiasta vastaavalle ministerille.

– Suojaosa ei ole mikään vähäpätöinen tekninen yksityiskohta, vaan konkreettinen tuki, joka rohkaisee ihmisiä ottamaan vastaan työtä ilman pelkoa työttömyysturvan menettämisestä. Ilman sitä osa-aikatyö on usein mahdollisuuden sijasta taloudellinen riski. Nyt kun työttömyys kasvaa, olisi erityisen tärkeää palauttaa suojaosa, sanoo Anette Karlsson.
Tuore YTK:n työttömyyskassan kysely osoittaa, että suojaosan poistaminen on vähentänyt työaikaa 18 prosentilla osa-aikatyötä tekevistä. Syynä ei välttämättä ole se, että työpaikkoja olisi kadonnut, vaan se, ettei lisätyönteko enää kannata samalla tavalla, koska jokainen lisätunti pienentää työttömyyspäivärahaa. Niistä, jotka ovat kokonaan lopettaneet osa-aikatyön, peräti 63 prosenttia kertoo syyksi juuri suojaosan poistamisen. Samalla VATT on todennut, ettei muutos ole lisännyt kokoaikatyötä.
– On erikoista, että hallitus, joka väittää haluavansa tehdä työnteosta kannattavaa, on käytännössä tehnyt päinvastoin. Arki on käynyt yhä raskaammaksi kaikille niille, jotka sinnittelevät lyhyillä työsopimuksilla ja osa-aikatöillä, sanoo Johan Kvarnström.
Sosialidemokraatit ovat esittäneet toimenpidepaketissaan, että uusia suojaosia otetaan käyttöön sekä asumistuessa että työttömyysturvassa ja että niiden taso sopeutetaan työllisyystilanteeseen.
– Meidän pitää avata lisää ovia työelämään, ei sulkea niitä. Osa-aikatyö voi antaa kokemusta, kontakteja ja itseluottamusta sekä ehkäistä pitkäaikaistyöttömyyteen ajautumista. Siksi haluamme, että suojaosa otetaan uudelleen käyttöön. Se vahvistaa työllisyyttä ja antaa useammalle tien takaisin työelämään, toteaa Kvarnström.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Johan KvarnströmKansanedustaja - Riksdagsledamot
Puh:050 514 4080Anette KarlssonKansanedustaja / Riksdagsledamot
anette.karlsson@eduskunta.fiMuut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Eveliina Heinäluoma: Hallituksen aborttimaksu on jälleen yksi askel naisten oikeuksien heikentämisessä21.9.2026 13:24:59 EEST | Tiedote
SDP:n kansanedustaja Eveliina Heinäluoma pitää ennenkuulumattomina Orpon hallituksen suunnitelmia tuoda eduskuntaan aborttioikeuden rajaamisesitys, joka mahdollistaisi uuden maksun omasta tahdosta tehtävälle raskaudenkeskeytykselle. Julkisuudessa olleiden tietojen mukaan leikkausta tai muuta toimenpidettä edellyttävästä abortista voitaisiin periä noin 257 euron asiakasmaksu. Lääketieteellisin perustein tehtävät raskaudenkeskeytykset olisivat maksuttomia. – On täysin kestämätöntä, että hallitus alkaa arvottaa raskaudenkeskeytyksiä sen perusteella, miksi nainen aborttiin päätyy. Terveydenhuollon maksujen tulee perustua hoitoon. Oikeus turvalliseen aborttiin ei saa riippua naisen varallisuudesta, Heinäluoma sanoo.
SDP:n Matias Mäkynen: Oikeistohallitus heikentää jälleen naisten oikeuksia21.9.2026 12:58:44 EEST | Tiedote
Hallituksen naisvihamielinen politiikka saa uusia kierroksia, kun luvassa on satojen eurojen toimenpidemaksu abortteihin. Svenska Yle kertoo, että Orpon hallituksen kompromissin mukaan omasta pyynnöstä tehtävästä raskaudenkeskeytyksestä voi jatkossa joutua maksamaan noin 257 euroa.
SDP:n Pia Hiltunen: Naisen omaa päätöstä ei pidä hinnoitella21.9.2026 12:53:55 EEST | Tiedote
SDP kansanedustaja Pia Hiltunen arvostelee hallituksen suunnitelmaa uusista abortteihin liittyvistä asiakasmaksuista. Svenska Ylen mukaan omasta pyynnöstä tehtävään raskaudenkeskeytykseen liittyvistä leikkauksista, toimenpiteistä tai erityistutkimuksista voisi jatkossa joutua maksamaan noin 257 euroa. Jos raskauden jatkuminen uhkaisi raskaana olevan tai sikiön henkeä tai terveyttä, toimenpiteet olisivat maksuttomia.
Kansanedustaja Elisa Gebhard: Hallituksen aborttimaksu on arvovalinta – naisten oikeuksista tehdään maksullisia21.9.2026 09:58:13 EEST | Tiedote
SDP:n kansanedustaja Elisa Gebhard arvostelee jyrkästi Orpon hallituksen suunnitelmaa ottaa käyttöön uusi maksu osalle raskaudenkeskeytyksistä.
SDP:n Haatainen: Naisten oikeudet eivät saa olla kompromissien kohde – hallituksen ei pidä ottaa takapakkia aborttioikeudessa21.9.2026 09:53:30 EEST | Tiedote
Yle Svenska uutisoi tänään, että hallituksen uudet terveydenhuollon asiakasmaksut koskevat myös abortteja. Noin 257 euron maksu koskisi omasta pyynnöstä tehtäviä abortteja, kun taas lääketieteellisistä syistä tehtävät abortit olisivat maksuttomina. Uusi maksu uhkaa moninkertaistaa raskauden keskeytyksen hinnan ja vaikeuttaa niiden tekemistä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme